tiistai 12. elokuuta 2014

Käännekiinnitys!



Nyt löysin juttuni! Mulla oli ihan valtavan hauskaa tehdä tätä postausta, ja toivon sen huokuvan teille saakka! Siitä syystä, että itse tykkäsin tehdä pienen kampausvinkin, toivon että pidätte siitä. Mielellään tekisin näitä vielä paljon paljon lisää!

Halusin aloittaa jostain yksinkertaisesta, mistä on ollut itselleni paljon apua kampauksia tehdessä. Nimesin tekniikan käännekiinnitykseksi. Olen kokenut sen käteväksi tavaksi lukita osan hiuksista tukevasti, ja tämän avulla saa myös usein haluttua kuohkeutta päälaelle.

1. Tekniikkaa varten tarvitset tupeerausharjan ja pinnin/pinnejä riippuen hiuksesi paksuudesta ja liukkaudesta. Itselläni on käytössä GHD:n tupeerausharja, jonka olen hankkinut LOOKssista. Tykkään siitä, koska se tupeeraa nopeasti kuitenkin liikaa takuttamatta tukkaa. Myös harjan toisessa päässä oleva kapea osio on loistava jaotellessa hiuksia osioihin. 

2. Tekniikkaa voi käyttää niin suoraan kuin kiharaan hiukseen. Itse olin kihartanut hiukseni aamulla, joten niillä mentiin!

3. Eli tupeeraa hiukset siltä alueelta mihin haluat kuohkeutta ja pitoa. 

4. Tupeerasin itseltäni hiusten pääliosan. 

5. Siloita tupeerauksen jälki kuitenkaan harjaamatta kaikkea tupeerausta pois. Kuten kuvasta näkyy, hius sai asteen volyymiä. Pohjalla oleva tupeeraus auttaa myös pinniä kiinnittymään paremmin, eli tupeeraus tekee kampauksesta kestävämmän sekä hiuksesta helpommin muotoutuvan.

6. Erota osio minkä haluat kiinnittää. En ota itseltäni liian paljon hiuksia osioon, sillä haluan että auki olevaan osioon jää massaa.

7. Kiepauta/tee käänne pyöräyttäen osio kerran ympäri. Pidä huoli siitä, että kaikki hiukset ovat pysyneet mukana "kierteessä" eli vaihtaneet ns. puolta. Muuten ne irtoavat. 

8. Lukitse käänne sen avoimelta puolelta niin, että pinni/pinnit ei jää liioin näkyville, vaan uppoaa käänteen sisälle. 

9. Viimeistele haluttuun lopputulokseen. Itse halusin jättää osan hiuksista kehystämään kasvoja. Suihkauta valmiiseen kampaukseen hiuskiinnettä! Minäkin olisin näin tehnyt, jos kaikki kiinteeni ei olisi loppunut. :(

Mitä piditte? Oliko ohjeet selkeät? 

Jos jollakin meni huti että miten tämä tehdään, ei hätää! Kysykää niin koitan selittää jollain muulla tavalla. :) Toivottavasti opitte tämän ja koette sen yhtä hyväksi kuin minä. Nyt kannattaa harjoitella tätä, sillä suottaaaaapi olla että pian on tulossa kampaus missä tätä tarvitaan ;)  

*yhteistyössä parturi-kampaamo LOOKss

4 kommenttia: