perjantai 15. elokuuta 2014

Näin teet romanttisen lettinutturan


 Palataan vielä ajassa taaksepäin eiliseen postaukseen, mihin pääset TÄSTÄ. Lupasin teille hiustutorialin kyseisestä romanttisesta lettinutturasta, joten olkaa hyvät! :)

 

1. Tarvitset harjan (itse valitsin GHD:n tupeerausharjan minkä varrella sain jaettua hiukset kätevästi), kamman tai jonkun muun millä voit jakaa hiukset kahteen osioon, kaksi ponkkaria (käytin kuminauhoja niiden siron kokonsa vuoksi), pinnejä ja hengettömiä sekä halutessasi hiuskoristeen.

2. Letitä kaksi lettiä. Itse letitin ranskanletit, mutta ei ole virhe tehdä ihan tavallisia lettejä. Se on vain astetta helpompaa, ja toki lopputulos on eri, mutta uskon sen toimivan myös kauniisti :)

3. Asettele toinen leteistä haluamallasi tavalla kiinnittämällä pinneillä. Tähän ei ole oikeaa tai väärää tapaa, kunhan latva saadaan piiloon ja muoto miellyttää omaa silmää. :) 

4. Tehdään sama myös toiselle letille, ja kampaus on valmis. :) Kiinnitetään lopuksi hiuskiinteellä!

Halutessasi voit koristaa kampausta omaa silmää miellyttävällä hiuskoristeella. Itse kiinnitin hengettömillä oman kaulakorun hiukseen, kuten voitte eilisestä postauksesta kurkata. Minusta se toimi erittäin hyvin kokonaisuudessa ja antoi kivan lisän kampaukselle. :)

Mitä piditte? :)

9 kommenttia:

  1. Todellakin tykkäään :)<3 sun nämä kampaus ohjeet on aina niin ihanan selkeitä! :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit sä oot taitava! Harmittaa kun oma tukka on niin lyhyt että kampausvaihtoehdot on aika vähässä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)) Lyhyt on niin helppo ja nopea laittaa! Vähän pyöräyttää jotain vahaa ja kiinnettä niin näyttää hyvälle! :)

      Poista
  3. Mullakin on postaus vähän samantyyppisestä myttyrästä, täytyy ehdottomasti kokeilla tämäkin variaatio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :) Täytyy käydä kurkkaamassa myös sinun versio!

      Poista
  4. Ihana! Mutta kannattaisi miettiä että laittaako ihan perinteisen ja helpon nutturan, vai vaikealla kaavalla tehdyn ranskanlettinutturan. Ainakin itse esim. häihin en laittaisi tuollaista. Simppeli nuttura vs. Vaikea ranskannuttura.

    VastaaPoista