maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tampereella nääs!




Tampereella ollaan nääs! Hypättiin Rovaniemeltä lähtevään junaan kolmen maissa, ja perillä olimme vasta illalla kymmenen aikaan. Matkustamisen ehdottomasti kurjin puoli, eli itse kohteeseen matkustaminen on takana, ja ainut muistutus siitä on puutunut pylly ja kipeät jalat. Minun monen vuoden kokemus junailusta on se, että kuusi tuntia junassa menee vielä siedettävissä rajoissa, mutta kaikki sen yli menevä aika aiheuttaa levottomuutta niin jaloissa kuin päässäkin. Tälläkin kertaa viimeinen tunti tuotti ärtyneisyyttä, mutta onneksi kuljimme mahdollisimman nopealla junalla. 


Seuraaville päiville on suunniteltu jo mukavaa lomailupuuhaa, ja huominen päivä saa alkaa juoksulenkillä. Se etten ole urheillut nyt viikkoon on yllätyksekseni aiheuttanut jo ikävän liikunnan riemua kohtaan. Uusi positiivinen tunne siis aistittu! Toinen positiivinen onkin se, että mie oon niin lomalla! En voisi hehkuttaa sitä enempää. Aion nauttia täysin rinnoin!


Mukavaa alkavaa viikkoa teille ihanille! Olkoon se sitten lomailun tai arjen merkeissä vietetty. 

Pssst! Kattokaa mitkä jälkkärit täällä ootti! 

 

20 kommenttia:

  1. Ooo <33 ihanuus iina !! Kivaa reissua ja lomaa <3 ja alkanutta viikkoa myös :)) mullakin alkaa huomenna loma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3<3 OOOOH ja samoin! Mitäs me lomalaiset ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia, kaunis sinä ja voi mitä ihanuuksia nuo koirat :') <3

    VastaaPoista
  3. ihanaa Tampereen reissua Iina ja etenkin, nauti anstaitsemastasi lomasta!<3 hauvoille ja Tuomakselle terkkkuja! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja nautin kyllä <3 Terveiset menee perille! Pus<3

      Poista
  4. Oiii, en kestä miten ihana tuo eka kuva! Kolme söpöläistä samassa kuvassa! <3 Mieki kävin eilen pitkästä aikaa juoksemassa, ja tuli kyllä tosi hyvä olo! Tosin illalla sitten tuomas houkutteli minut kantikseen ostaan hampurilaista, joten se niistä hyödyistä.. :DD Mutta ihanaa lomaa teille, nauttikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Voi Nelluska <3 Hyvä sinä, arvaa ehdinkö mie tänään sinne juoksemaan?! Päivä olikin tupattu ihan täyteen tapahtumaa. :D No mutta kyllähän se silti antaa hyötyä vaikka vähän herkuttelisikin :) Voi kiitos me nautitaan <3

      Poista
  5. Ihanaa lomaa ota kaikki irti ! :) <3

    VastaaPoista
  6. voikun suloisia nuo kuvat<3 ja ihanaa lomaa!!! :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten söpöjä noi sun koirat ovatkaan! Ihanaa lomaa, nauti kunnolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih Tytöt kiittää! :) Ja kiitos nautin kyllä <3

      Poista
  8. Voi miten suloisia kuvia ja ihanan näköset jälkkärit! :))

    VastaaPoista
  9. Njääh, pakko erikseen vielä kommentoida erityiset kehut ihastuttaville malleille kuvissa <3

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo ensimmäinen kuva, oot niin aurinkoinen! ♥ Ja niin suloisia koiria. :)) Voii että täällä kans yks lomalainen, nautin lomasta kyllä ja nauti sinäkin ihana!! ♥

    VastaaPoista