Toukkatorstai: hyvästi sänky!

Mulla oli vakaa aikomus pohtia tänään sitä, pitääkö tulevan äidin olla lapsirakas, mutta tässä on tapahtunut useampi mieltä hiillostavampi asia, että taidetaan jättää tuo aihe toiseen kertaan. Tai ehkä jätetään kokonaan pohtimatta. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan. Ensimmäistä kertaa teki suoraan sanottuna mieli tehdä oharit ja tunkea itseni tiukasti peiton alle sänkyyn. Ai niin paitsi ettei meillä ole sänkyä! Enkä muutenkaan aio tehdä oharia ja jättää päivittämättä toukkatorstaita, joten älkää huoliko. 

Täällä siis päivittelee neiti raivohullu, jolle on taas viikon mittaan sattunut yhtä jos toista. Lähdin viime perjantaina neljän tunnin yöunilla junalla Tampereelle. Kantamuksina oli vedettävä laukku, kaksi chihuahuaa, koirien koppa, käsilaukku ja eväslaukku. Nykyään myös yhdeksi kantamukseksi voisi lisätä Toukan. Edellisenä yönä oli tuprutellut tiet täyteen lunta, ja jokainen meistä tietää kuinka hyvin vedettävät laukut kulkee auraamattomalla tiellä. Niin, kun ei kulje niin ei kulje! Olin jo ennen kuin olin ehtinyt poistua meidän pihalta ihan varma, että homma tulisi olemaan kusinen. Taksin tilaaminen kävi mielessä, mutta koska taksit noin lyhyitä matkoja on heikkoja (tai raskaana olevia) varten, niin päätin vain pinnistää jokaisen voiman itsestäni ja tampata töppöstä toisen eteen. Pääsin kuin pääsinkin juna-asemalle miljoonan kirosanan saattelemana, ja ilokseni huomasin meidän vaunun sähköjen olevan poikki. Pääsin kyllä junan sisään, mutta en päässyt irralla olevaan eläinvaunuun. Koko urakan päätteeksi siis pönötin vielä pitkän aikaa junan käytävällä täysissä tamineissa ja kirosin lisää. Sähköt palautui ja pääsin vaunuuni. Junan lähdettyä liikkeelle huomasin vain jo tutuksi tulleen efektin, missä sykkeeni ei rauhoitu ollenkaan. Aloin myös hikoilla, joten jouduin riisumaan itseni pelkkään toppiin, kunnes huomasin myöskin jo tutuksi tulleen tunteen, että nyt lähtee taju. Sain kontattua junan lattiaa pitkin nuoren tytön luokse, jolle vinkkasin josko hän voisi katsoa vähän minun perään. Siinä vaiheessa makasin jo junan lattialla jalat katossa ihan pökkyrässä. Kehoitin häntä hakemaan konnarin apuun. Tilanne näytti ulkopuoliselta varmasti hurjalta, mutta yritin vakuutella etten tarvitse ambulanssia. Ainoa asia mitä halusin oli päästä vain perille Tampereelle. Onneksi oloni alkoi pikkuhiljaa parantua, ja sain vakuutettua, ettei matkani tarvitse tyssätä. Nyt kuitenkin vihdoin tajuan, että kunnon yöunet ovat ehdottoman tärkeät, eikä minulla ole enää mitään asiaa rehkiä ja riuhtoa menemään entiseen tapaan. 

Mainitsin muutama viikko sitten äitiystoppatakin tarpeesta, ja jo kauan kauhulla odotettu asia on tapahtunut. Minulle ei mahdu enää takki kiinni. En myöskään ole löytänyt sopivaa takkia, kunnes nöyrryin ja tilasin äitiystakin. Pitäkää peukkuja, että se tulisi huomenna ja olisi sopiva! Kyllästyin elättelemään toiveita, että löytäisin sopivan takin normaaleista tarjolla olevista naisten takeista. Olen alkanut kärsiä nyt jokaöisistä selkäkivuista, ja neuvolaan soitettua sain arvauksen iskiaksesta, minkä itsekin olin jo itselleni "diagnosoinut". No, siitä ei sen enempää, mutta kipeää tekee. Minun kävelytyyli on siis tällä hetkellä pingviini, eli vaappuvana mennään eteenpäin. Voitte vain kuvitella miltä näytän kun käytän koiria ulkona. Takki rehottaa auki ja vaapun menemään hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Minä kun en luovuta! Tämä on edelleen pientä sen alun pahoinvoinnin jälkeen. Saa nähdä tuntuuko synnyttäminenkin yhdeltä aivastukselta verrattuna pahoinvointeihin. Tuskin, valitettavasti! 

Nyt voidaan palata siihen, miksi olisin halunnut kaivautua vain peiton alle tänään. Tilattiin Tampereen reissulta kotiinkuljetuksella Ikeasta sänky ja lipasto. Maksettiin huomattava summa siitä, että saadaan ne kotiin sisälle kannettuna juurikin tänä päivänä. Kuljetuksen olisi pitänyt tulla klo 16 mennessä, mutta puoli neljän aikoihin aloin soitella Ikean asiakaspalveluun, kun ei kuulunut mitään. Sain tiedon, että lähetys ei tule tänään perille. Olisin toivonut kuljetusfirmalta jotain soittoa asiasta, varsinkin kun kuljetus oli sovittu nimenomaan tälle päivälle. Hauskan tästä episodista tekee se, että meillähän ei ole nyt sänkyä! Olin huolehtinut asiat niin, että tänne asuntoon mahtuu uusi sänky ja lipasto, eli hankkiutunut edellisistä eroon. Sänky lähti uuteen kotiin sopivasti juuri ennen kuin sain tämän tiedon, ettei meille ole mitään sänkyä tänään tulossa. Tähän tilaan asiallinen sänky olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen, koska selkä paukkuu jo muutenkin. Tänä yönä tyydytään kuitenkin nukkumaan patjalla. Minun ongelmat on kuitenkin varsin pieniä, mutta kyllähän se pistää kiukuttumaan ja pahasti hormonihuuruissa, kun niin kauan ja hartaasti odotettu sänky ei tullutkaan silloin kun piti. No, käännetään eduksi ja kuvitellaan olevamme reissussa omassa kodissamme. Tehdään vaikka iltapalapicnik meidän makuuhuoneen lattialle. 

Kuvan kautta jätetään hyvästit meidän sängylle! No ei sentään. Otin ennen kuvat, jotta voin sitten tuoda esille, mitä makuuhuoneellemme tapahtuu kun vauva on tulossa taloon. Se on huone mikä tulee muuttumaan eniten. 

Nyt kuitenkin rinta rottingilla viimeistä toisen kolmanneksen viikkoa kohti! Pitäkää peukkuja, että saadaan huomenna meidän sänky!