tiistai 14. helmikuuta 2017

32. raskausviikko ja masukuvat


Hei vaan! Kuten jo blogin facebook-sivulla mainitsinkin viime torstaina, niin olen ollut kipeänä, minkä vuoksi viime viikon Toukkatorstaikin jäi päivittämättä. Voin kertoa, että kyllä teki tiukkaa nöyrtyä flunssalle ja todeta, että minusta ei ollut kirjoittelemaan blogiin, saati poseeraamaan masukuviin, mitkä olisi ollut vuorossa juurikin viime torstaina. Terveys kuitenkin ennen kaikkea, ja nyt alan jo pikkuhiljaa olla taas elävien kirjoissa. Minut kaatoi siis sänkyyn raskausajan kolmas flunssa, ja se onkin ennätyssaldo moneen vuoteen! Viime flunssassa kävin lääkärissä, joka totesikin, että raskaana ihan tavallisetkin flunssat tuppaa olemaan voimakkaampia ja venyä pidemmäksi. Tämän olen kyllä saanut todeta kantapään kautta! Mitään muuta en tällä hetkellä toivo enempää kuin sitä, että pysyisin nyt vähintään loppuraskauden terveenä, mieluiten vaikka koko loppuvuoden.   


Torstaina siis tuli täyteen 32. raskausviikko, mutta masukuvat sen sijaan on otettu tarkalleen sattuneesta syystä 32+3. En kuitenkaan usko, että parissa päivässä masu on ottanut mitään jättimäistä, silmiinpistävää harppausta. Kuten kuvasta näkyy, on vatsani saanut kuitenkin neljässä viikossa kokoa. On jännä huomata miten vatsa on alkanut leviämään enemmän sivuille, kun aiemmin se on hyvin itsepäisesti kasvanut suoraan eteenpäin. Omasta mielestä ollaan nyt ylitetty se söpön, ihanan, siron raskausvatsan raja, ja nyt painitaan jo ihan omassa luokassa. Alan näyttää todellakin raskaalta sen sanan nimenomaisessa merkityksessä. Masuni mitta kasvaa tällä hetkellä yläkäyrällä, ja sainkin tänään neuvolasta lähetteen ultraan, missä tarkastetaan vauvan koko lähinnä oman mielenterveyteni takia. Pissani oli myös tänään neuvolassa sokereiden osalta kolmella plussalla, mikä saattanee viitata raskausdiabetekseen. Mitään diagnoosia en kuitenkaan saanut, vaan asiaa tarkkaillaan nyt kotimittauksilla. Olen jo aiemmin maininnut, että mikään ei enää yllätä minua tämän raskauden kohdalla. Oireita tulee ja menee, mutta menköön. Tämä kuitenkin jollain tapaa säikäytti minut, sillä jos mikään ongelmistani edes lipaisee siihen, ettei vauvalla jossain vaiheessa olisi hyvä olla masussani, tuntuu se pahalta. Niin kauan kun vauvalla on kaikki hyvin ja minullakin pääpiirteittäin, niin sitten on kaikki hyvin. Minä kyllä kestän vihlaisut, supistelut ja kivut niin kauan, kunhan vauvalla on vain hyvä. Onneksi olen kuitenkin saanut tosi hyvää hoitoa neuvolasta, ja tarkkailun alla on turvallinen olla. Olen kuitenkin tirauttanut muutamia kyyneleitä hormonihuuruissani nyt jokaisesta jaffa-keksistä ja juodusta mehulasillisesta, vaikka minulle vakuutettiin neuvolassa ettei sellaiset yksistään aiheuta yhtään mitään.



Kuten olen tänne blogin puolelle jo aikaisemmin väläytellyt, niin synnytys on pyörinyt paljon mielessä. Tajusin yhtäkkiä, että olen viime ajat keskittynyt miettimään niin paljon tulevaa synnytystä, että olen välillä unohtanut nauttia tästä hetkestä. Niistä ihanista vauvan liikkeistä, jotka joka kerta tuntiessa koen miten vauva haluaisi kertoa minulle, kuinka hyvä huumorintaju hänellä on. Kävimme jo yksi päivä luennolla keskustelua siitä, onko oikein puskea minun kylkiluita kasaan. Kun minä painoin kevyesti kämmenellä häntä irti kylkiluistani, painoi Toukka vielä tiukemmin vastaan. Tässä kamppailussa en ole voinut tehdä muuta kuin antaa periksi, mutta kun hän pääsee tänne vatsan ulkopuolelle, voidaan  heti alkuun käydä läpi yhteiset pelisäännöt. No, vitsi vitsi! Minusta on vain ihan käsittämätöntä, että jollain tapaa tämä pieni tuntuu jo niin tutulta, vaikka en tiedä hänestä  paljon mitään.Tosin nyt tiedän sen, että se mitä hän painaa päivittäin minun kylkiluita vasten on pylly. Niin söpöä! Voin jo niin kuvitella miten ihana ja rakas pikkupylly meille tulee. Iltaisin kun hieron vatsaani rasvaa, voin tuntea pienen ihmisen ruumiinosia sisälläni. Ihan hullua miten lähellä vauva on fyysisesti, mutta silti vielä jotenkin kaukana. Useamman viikon, supistuksen ja synnytyksen takana. Tai no, viikot tuntuu kyllä pikkuhiljaa käyvän vähiin. En silti ole vielä lopen kyllästynyt, vaan muistan nyt tietoisestikin nauttia jokaisesta hetkestä kun saan kantaa mukanani maailman suurinta aarretta. 


Toissa viikolla koin kaipaavani jotain pientä piristystä ja tilasin Oot niin ihanan neuvolakorttikotelon. No, onhan se ihana. Touksu on ihana ja kaikki on vaan niin ihanaa. Ollaan tehty myös muita isompiakin hankintoja nyt, kuten vaunut. Kaikki alkaa pikkuhiljaa olla hankittuna lukuunottamatta joitain pieniä juttuja. Vielä on onneksi aikaa, ja loput saa kun vauva on syntynyt!


1 kommentti:

  1. Oi miten ihanat masukuvat!♥

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista