Tikittävä aikapommi!

Tähän on tultu! Tunikan raidat vinossa ja tasan viikko laskettuun aikaan! Tänään alkoi hurja 40. raskausviikko. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa kun jäin vuoden alussa sairaslomalle supistelujen takia, en olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Tässä vaiheessa olin jo omien kuvitelmien mukaan äiti. Touksu on kuitenkin ilmeisesti todennut kohtuni olevan niin mukava paikka asustaa, ettei hän pidä turhaa kiirettä tulla maailmaan. Olen laittanutkin tavoitteeksi päästä laskettuun päivään, koska olisihan se hauska kokea. Silloin saisin viralliset viimeiset masukuvatkin tänne blogiin. Viikko on kuitenkin aika, minkä sisällä voi tapahtua mitä tahansa. Jos se kuulemma maailman isoin kakkahätä iskee, niin sitä vastaan on vaikea jarruttaa. Siksi halusin ikuistaa vatsani koon näillä erittäin epävirallisilla mahakuvilla. Ihan kaiken varalta! Minun hovikuvaaja ja doula (Tuomas) on huomiseen saakka Oulussa työreissulla, joten näillä mennään paremman puutteessa. 

Tuomas tosiaan lähti vielä työreissulle ja alun jännityksen jälkeen olen kyllä nauttinut täysin siemauksin yksinäisestä ylhäisyydestä. Tuomas on ollut nyt paljon lomilla, kun töissä ei ole sesonki, ja olin ihan tyystin unohtanut miten nautin välillä olla yksin kotona. Niin paljon kuin nautin yhdessäolosta, nautin myös yksinolosta. Meille siis sopii paremmin kuin hyvin se, että Tuomaksen työ vaatii välillä reissaamista. Katsotaan muutanko mieleni kun Touksu tulee maailmaan. Niin ja siis se miksi jännitin jäädä yksin kotiin on se fakta, että olen tällä hetkellä melkoinen aikapommi. Tai paremminkin vesi-ilmapallo, joka voi koska tahansa puhjeta. Siltä minusta tuntuu kaupassakin käydessä, kun ihmiset karttaa minut kaukaa, aivan kuin menisin rikki jos minuun osuu. Okei, saatan kuvitella asian, mutta pieni vainoharhaisuus on ihan sallittua näin raskaana. Pitkiltä katseilta ei minun vatsa ainakaan ole välttynyt! No, onhan se kieltämättä jo hyvän kokoinen. 

Jos minun unirytmi oli jo ennen kellojen siirtämistä sekaisin, niin nyt ne vasta onkin! Lisäksi olen havainnut, että Touksu on sellainen yökyöpeli ettei toista. Viime yönä valvoin kahdestatoista eteenpäin kolme tuntia etsien hyvää asentoa samaan aikaan kun Touksulla oli bileet ja hikka vuoronperään. Hän on jo niin hyvän kokoinen, että liikkeet tuntuu ihan joka paikassa vatsaa samaan aikaan. En voinut kuin hymyillä, kun pitelin vatsasta kiinni, ettei se repeäisi liitoksistaan. Toissayönä näin unta, missä Toukan jalka tuli läpi vatsasta ja pidin siitä kiinni. Hänen pottuvarpaan viereinen varvas oli paljon pidempi kuin pottuvarvas, ja lisäksi varpaita löytyi yhdestä jalasta enemmän kuin viisi. Nään siis edelleen tosi levottomia unia! 

Olen saanut jo useampia kyselyitä, että koska Touksu syntyy tai tuntuuko minusta siltä, että hän pian syntyisi. Ihan rehellisesti voin sanoa, että olen yhtä tietämätön kuin kaikki muutkin siitä, koska Touksu syntyy. Minulla ei ole mitään tuntemuksia siitä, että lähtö olisi lähellä. Kuten olen jo muutamassa viimeisessä postauksessa maininnut, olen voinut paremmin nyt kuin koko raskausaikana. Uusia piirteitä on kuitenkin se, että välillä olen todella kiukkuinen ilman syytä. Olen koko raskauden ollut yllättävän tasapainoinen, mutta nyt välillä räiskähtelee tunteet yli äyräiden. Lisäksi on päiviä, jolloin haluan vain epäsosiaalisesti muhiutua kotiin aivan kuin hautomaan munaa. Nämä päivät on niitä, kun olen edes hetken miettinyt, että onkohan lähtö lähellä. Hirveästi ei ole kyllä tällä hetkellä ollut halua enää päästä ihmisten ilmoille. 

Mainittakoon vielä loppuun, että nyt on sitten vessan kaapit ja jääkaappi ojossa! Kynnet lakattu kovan työn tuloksena. Voin kertoa, ettei ollut ihan yksinkertainen juttu lakata varpaankynsiä. Lisäksi sairaalalaukku sekä vauvalle että minulle on valmiina lähtöön. Kaikki alkaa olla siis valmista, vaikka tekeminenhän ei lopu koskaan. Johonkin on vain tyydyttävä! 

Kuulemisiin! Katsotaan ollaanko viikon päästä vielä kasassa vai ei! Jos Toukkatorstaita ei kuulu eikä näy, niin sitten tapahtuu jotain paljon jännittävämpää!