perjantai 7. elokuuta 2015

Maailman maittavin ohrarieska


Koska pyrin välttämään tällä hetkellä mm. hiivan ja vehnäjauhojen syömistä, piti keksiä jokin herkullinen leipä ehdan ruisleivän kaveriksi. Minä kun tarvitsen jokaiseen aamuuni leipää, jotta mahani kiittää ja nälkä pysyy kurissa.

Lähdimme Tuomaksen kanssa tosi varovaisesti ensimmäistä kertaa kokeilemaan ohrarieskoja. Yleensä kaikki leivät mitä kumpikin oli aiemmin kokeillut, olivat epäonnistuneet. Siksi päätimme tehdä vain puolikkaan taikinan, koska alusta saakka oli sanomattakin selvää, että tulos tulee olemaan vähintäänkin hirveä. Molempien suureksi yllätykseksi rieska oli niin hyvää, että vedettiin hullun kiilto silmissä sekunnissa rieskat mahaan. Oikeasti, kaikki. Ei ehditty edes istua alas syömään kun seisaalteen nassutettiin naamaan. Pakkohan noita oli sitten tehdä uusi satsi, tällä kertaa jopa oikean kokoisena.

 
RESEPTI

2 dl piimää (kevyt)
1 tl suolaa (Himalajan ruususuola)
n. 3 dl täysjyväohrajauhoja (Sunnuntai)

Sekoita piimä ja suola, lisää jauhot välillä sekoittaen. 
Levitä sopivan kokoiseksi/kokoisiksi leipäsiksi kylmän veden avulla, ja paista 275 asteessa n. 6-7 min. Taikina on tärkeää pitää kylmänä ennen uuniin laittamista, sillä kuuman uunin ja kylmän taikinan yhdistelmä tekee rieskoista täydellisiä. Itse pidin taikinaa pakkasessa ennen kuin levitin juuri ennen uuniin laittoa leipäsiksi leivinpaperille. Itse tein rieskat melko ohuiksi.

Tässä touhussa leivinpaperi palaa hyvin todennäköisesti käppyräksi. En ole vielä löytänyt paperia joka kestäisi kyseistä kuumuutta, mutta kunhan löydän niin vinkkaan tännekin. Minulle saa myös vinkata, jos tietää, että sellaista olisi olemassa!

 

Suosittelen ihan ehdottomasti kokeilemaan näitä. Tulee todella edulliseksi verrattuna kaupan hintoihin, ja ainakin omasta mielestä paljon parempaa. Ihanan rapeita ja kotitekoisen makuisia, nam!

Oletteko te kokeillut itse tehdä ohrarieskaa?

13 kommenttia:

  1. Oi että, tätä täytyy testata! Mies tykkää kauheasti rieskasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin tätä eilen illalla ja tein kolminkertaisena tämän. Tuli tosi hyvää! :)

      Poista
    2. Mahtavaa kun kokeilit, ja hyvä kun onnistuit! :) Nuo on niin herkkuja <3

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä - pitää kokeilla! Tuleeko näistä siis sellaisia näkkärimäisiä, kun sanoit että ne on rapeita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule näkkäreitä, rapeita reunoilta ja sisältä pehmeitä :) Niin ihania!

      Poista
  3. Menee ihan ehdottomasti testiin, näyttää ihan superhyvältä :) Kiitos paljon ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Mukava kuulla että menee testiin :)

      Poista
  4. Oi että, rieska on niiin hyväää! Näyttää herkulliselle. :)

    VastaaPoista
  5. Nämä on niin hyviä! Pakko tehä joku päivä :)

    VastaaPoista
  6. Kokeile sellaista kestoleivinpaperia? http://www.clasohlson.com/fi/Leivonta--uunialusta/34-4298

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti vinkistä! Enpä oo tuollaisesta edes kuullut aiemmin :)

      Poista