torstai 30. maaliskuuta 2017

Tikittävä aikapommi!



Tähän on tultu! Tunikan raidat vinossa ja tasan viikko laskettuun aikaan! Tänään alkoi hurja 40. raskausviikko. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa kun jäin vuoden alussa sairaslomalle supistelujen takia, en olisi uskonut, että tämä päivä koittaa. Tässä vaiheessa olin jo omien kuvitelmien mukaan äiti. Touksu on kuitenkin ilmeisesti todennut kohtuni olevan niin mukava paikka asustaa, ettei hän pidä turhaa kiirettä tulla maailmaan. Olen laittanutkin tavoitteeksi päästä laskettuun päivään, koska olisihan se hauska kokea. Silloin saisin viralliset viimeiset masukuvatkin tänne blogiin. Viikko on kuitenkin aika, minkä sisällä voi tapahtua mitä tahansa. Jos se kuulemma maailman isoin kakkahätä iskee, niin sitä vastaan on vaikea jarruttaa. Siksi halusin ikuistaa vatsani koon näillä erittäin epävirallisilla mahakuvilla. Ihan kaiken varalta! Minun hovikuvaaja ja doula (Tuomas) on huomiseen saakka Oulussa työreissulla, joten näillä mennään paremman puutteessa. 

Tuomas tosiaan lähti vielä työreissulle ja alun jännityksen jälkeen olen kyllä nauttinut täysin siemauksin yksinäisestä ylhäisyydestä. Tuomas on ollut nyt paljon lomilla, kun töissä ei ole sesonki, ja olin ihan tyystin unohtanut miten nautin välillä olla yksin kotona. Niin paljon kuin nautin yhdessäolosta, nautin myös yksinolosta. Meille siis sopii paremmin kuin hyvin se, että Tuomaksen työ vaatii välillä reissaamista. Katsotaan muutanko mieleni kun Touksu tulee maailmaan. Niin ja siis se miksi jännitin jäädä yksin kotiin on se fakta, että olen tällä hetkellä melkoinen aikapommi. Tai paremminkin vesi-ilmapallo, joka voi koska tahansa puhjeta. Siltä minusta tuntuu kaupassakin käydessä, kun ihmiset karttaa minut kaukaa, aivan kuin menisin rikki jos minuun osuu. Okei, saatan kuvitella asian, mutta pieni vainoharhaisuus on ihan sallittua näin raskaana. Pitkiltä katseilta ei minun vatsa ainakaan ole välttynyt! No, onhan se kieltämättä jo hyvän kokoinen. 

Jos minun unirytmi oli jo ennen kellojen siirtämistä sekaisin, niin nyt ne vasta onkin! Lisäksi olen havainnut, että Touksu on sellainen yökyöpeli ettei toista. Viime yönä valvoin kahdestatoista eteenpäin kolme tuntia etsien hyvää asentoa samaan aikaan kun Touksulla oli bileet ja hikka vuoronperään. Hän on jo niin hyvän kokoinen, että liikkeet tuntuu ihan joka paikassa vatsaa samaan aikaan. En voinut kuin hymyillä, kun pitelin vatsasta kiinni, ettei se repeäisi liitoksistaan. Toissayönä näin unta, missä Toukan jalka tuli läpi vatsasta ja pidin siitä kiinni. Hänen pottuvarpaan viereinen varvas oli paljon pidempi kuin pottuvarvas, ja lisäksi varpaita löytyi yhdestä jalasta enemmän kuin viisi. Nään siis edelleen tosi levottomia unia! 


Olen saanut jo useampia kyselyitä, että koska Touksu syntyy tai tuntuuko minusta siltä, että hän pian syntyisi. Ihan rehellisesti voin sanoa, että olen yhtä tietämätön kuin kaikki muutkin siitä, koska Touksu syntyy. Minulla ei ole mitään tuntemuksia siitä, että lähtö olisi lähellä. Kuten olen jo muutamassa viimeisessä postauksessa maininnut, olen voinut paremmin nyt kuin koko raskausaikana. Uusia piirteitä on kuitenkin se, että välillä olen todella kiukkuinen ilman syytä. Olen koko raskauden ollut yllättävän tasapainoinen, mutta nyt välillä räiskähtelee tunteet yli äyräiden. Lisäksi on päiviä, jolloin haluan vain epäsosiaalisesti muhiutua kotiin aivan kuin hautomaan munaa. Nämä päivät on niitä, kun olen edes hetken miettinyt, että onkohan lähtö lähellä. Hirveästi ei ole kyllä tällä hetkellä ollut halua enää päästä ihmisten ilmoille. 

Mainittakoon vielä loppuun, että nyt on sitten vessan kaapit ja jääkaappi ojossa! Kynnet lakattu kovan työn tuloksena. Voin kertoa, ettei ollut ihan yksinkertainen juttu lakata varpaankynsiä. Lisäksi sairaalalaukku sekä vauvalle että minulle on valmiina lähtöön. Kaikki alkaa olla siis valmista, vaikka tekeminenhän ei lopu koskaan. Johonkin on vain tyydyttävä! 

Kuulemisiin! Katsotaan ollaanko viikon päästä vielä kasassa vai ei! Jos Toukkatorstaita ei kuulu eikä näy, niin sitten tapahtuu jotain paljon jännittävämpää!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Vaippakakkuani ette saa!


39. raskausviikko alkoi tänään, mikä tarkoittaa samalla sitä, että laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Vauva ei kuitenkaan kulje kellon kanssa, joten oletan hänen saapuvan kun on valmis. Samaan aikaan kun odotan häntä kovasti saapuvaksi, ei minulla edelleenkään ole kiire synnyttämään. Uutena tunteena on kuitenkin herännyt malttamattomuus ainoastaan sen takia, että minulla tai kellään ei ole harmainta hajua, koska hän mahtaa syntyä. Aikaisemmin olen keskittynyt miettimään ainoastaan synnytyksessä ahdistusta tuovaa kontrollin menetystä, mutta tulin huomanneeksi, että enhän minä voi enää tätäkään hetkeä kontrolloida. En voi tietää syntyykö Touksu vasta neljän viikon päästä vai jo ensi yönä. Täytyy myöntää, että olen sellainen ihminen, joka haluaisi pystyä päättämään asioista ja toimimaan niiden mukaisesti. Nämä asiat eivät ole kuitenkaan minun käsissä, mutta tekee oikeastaan hyvää vain heittäytyä tähän jännittävään aikaan elämässä. Elämä kun on täynnä hallitsemattomia asioita. Ja toisaalta hyvä niin! Jos saisin tietoon varman päivän, koska Touksu saapuu, olisin ihan tuhannen hepulinen. Miljoona kertaa parempi siis näin. 

Niin naurettavalta kuin se itsestäkin tuntuu, niin loppuraskaus on ollut koko raskauden helpointa aikaa. Te ketkä olette seuranneet tätä matkaa, voitte varmaan yhdessä minun kanssa allekirjoittaa, että aina kaikki ei ole minun fyysisessä voinnissa mennyt ihan niin kuin olisi voinut toivoa. On ollut vaivaa vähän jokaiseen lähtöön. Syystä tai toisesta, olen pystynyt monen kuukauden jälkeen taas kävelemään pitempiäkin matkoja ilman kipuja. Vointi on muutenkin ollut jollain tapaa kevyempi, vaikka todellisuudessahan vauva on ainakin saanut kokoa tasaiseen tahtiin. Siinä sivussa myös minäkin! En osaa selittää, miksi voin nyt paremmin kuin monena viimeisenä kuukautena. On varmaan siis ymmärrettävää, ettei todellakaan tunnu, että Touksu olisi hetkeen muuttamassa yksiöstään. 

Koska vointi on hyvä eikä tässä auta jäädä laakereilleen vain lepäilemään ja odottamaan, että jotain tapahtuu, niin varattiin kirpputori ja käytiin tänään se täyttämässä. Meillä on taas  kertynyt ihan uskomaton määrä myytävää tavaraa, ja on niin puhdistavaa päästä niistä eroon! Jos nyt jo kertyy myytävää tavaraa useamman kerran vuodessa, niin voin vain kuvitella mitä se on pienen lapsen kanssa. Ollaan kuitenkin laitettu kotia uuteen järjestykseen näiden kuukausien aikana, jotta kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet mahtuu. Meidän kerrostalokaksioon kun ei ihan älyttömiä tavaramääriä mahdu, joten karsia pitää ja välillä vähän reippaammallakin kädellä. Vaikka kirpputori ottaakin oman aikansa ja työnsä, niin siitä on muodostunut minun ja Tuomaksen yhteinen kiva harrastus. Saatiin viime vuonna kerättyä iso osa meidän kihlasormusten rahoista juurikin kirpputorilta. Aika romanttinen projekti! 


Pakko myöntää tähän loppuun, että tällä hetkellä ei ajatukset riitä oikein muuhun kuin kodin valmisteluun ja siihen, että kaikki olisi mahdollisimman valmiina vauvaa varten. Keskittyminen ei riitä kouluhommiin, vaikka niitäkin olisi tehtävänä. Tuomas kysyi kun stressasin kaikista niistä asioista, mitä pitää vielä tehdä, että no mitä pitää vielä tehdä. Luettelooni sisältyi muunmuassa vessan kaappien siivous, jääkaapin siivous, parvekkeen siivous, sairaalalaukun pakkaus, kynsien lakkaus, koirien kynsien leikkaus jne. Tuomas ei voinut kuin tokaista, että muistetaanhan lakata hänenkin kynnet. Pesänrakennusvietti on todellinen, ja raskaana oleva nainen älytön. Sinne vessan kaappiinko vauva ensimmäisenä katsoo ja sen jälkeen kääntää syyllistävän katseen meitä kohti, jos ei hyvältä näytä? Minun raskauden huurrustamissa mielikuvissa Touksu huomaa heti ensimmäisenä, että nyt ei ole kyllä äiti lakannut varpaankynsiä! 

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Loppukommenttina huomio vaippakakkuun, minkä sain vauvakutsuilla lahjaksi. Se on niin upea, että mainitsin jo tänään ettei sitä pureta ikinä! Tuomas kysyi, että mitäs sitten kun ollaankin hukuttu vauva-arkeen ja vaipat loppuu... no sitten sovelletaan! Sehän on meidän vanhempien tehtävä. Terveisin äiti, joka hädän tullen käärii vaikka puklurätin vaipaksi. 


torstai 16. maaliskuuta 2017

Täysiaikainen Touksu!


Tänään tuli 37. raskausviikko täyteen, mikä tarkoittaa sitä, että meidän rakas pieni on  nyt täysiaikainen. Nyt siis vain odotellaan, koska hänelle sopii syntyä tähän maailmaan. Viikko on sujunut leppoisasti, mutta olemista on tullut rajoittamaan ihan pohjaton väsymys. Nukun yöt tosi levottomasti nähden unia milloin mistäkin. Viime yönä pakkasin koko yön unissani sairaalalaukkua. Se kun on vielä pakkaamatta! Jos synnytys käynnistyy ihan yllättäen, voin vain kuvitella kuinka viskon tuskissani laukkuun kaikkea mahdollista, mitä luulen tarvitsevani, ja Tuomas rahtaa minulle sitten sairaalaan myöhemmin sen kaiken mitä oikeasti tarvin. Ehkäpä siis pakkaan sen laukun nyt muutaman päivän sisällä valmiiksi odottamaan lähtöä. 


Välillä saan kyselyitä kavereilta, että mitä ihmettä mie teen kaikki päivät. Voi kuulkaa! Lepään, lepään ja lepään. Katson Greyn anatomiaa ja lepään vähän lisää. Niin ja syön  pakkasessa ollutta kinder-suklaata, koska siihen on ollut nyt viimeiset viikot ihan järkyttävä himo. Eilen kuitenkin halusin poistua kotoa, ja käytiin pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki koirien kanssa. Jaksan tässä vaiheessa yllättävän hyvin kävellä, koska Touksu majailee edelleen kiinni minun kylkiluissa. Ainut mikä häiritsee on närästys, joka pistelee ylävatsassa koko ajan. En ehkä nyt tiedä mitä toivon, mutta silti varovaisesti toivon, että Touksu päättäisi jo laskeutua vähän alemmas. Minun kylkiluut on ollut jo useamman viikon räjähdyspisteessä, ja tuntuu siltä kuin ne harottaisi miten sattuu. 


Tuomas kokeili eilen illalla minun vatsaa, ja ihmeteltiin yhdessä kuinka selkeästi sen tuntee miten Touksu majailee mahassa. Minun vatsa tuntuu todellakin siltä, että se on täynnä vauvaa. Aloin taas kauhistelemaan sitä, miten ihmeessä saan puskettua hänet ulos yksiöstään, mutta Tuomas onneksi aina rohkaisee ja sanoo, että hyvin se menee. Voin vain kuvitella millainen tyhjennetty ilmapallo tästä mahasta tulee, kun asukas poistuu yksiöstään. Eilen myös mietin sitä, että poistuuko tämä ikuisen ummetuksen ja raskauden tunne vatsasta samalla kun Touksu syntyy. Se jää nähtäväksi!  



Täällä eletään siis hyvinkin odottavaisia hetkiä. Joka tapauksessa ollaan vahvasti loppusuoralla ja tiedän, että tämä pieni ihminen on kaiken tämän odottamisen arvoinen. 


torstai 9. maaliskuuta 2017

36. raskausviikko ja masukuvat


Tättärärää! Täällä ollaan! 37. raskausviikko starttasi tänään, ja nyt tuntuu hassulta, etten jossain kohtaa uskonut edes pääseväni tänne saakka. Pelko ennenaikaisesta synnytyksestä saattoi olla vain minun oma keksintö, mutta supistelut, kivut ja yleinen vointi oli jossain kohtaa niin heikko, että pakostakin sai olla pieni pelko persuuksissa. Uskomatonta kyllä, minusta tuntuu, että olen voinut loppuraskautta kohti paremmin kuin alussa ja keskivaiheilla. Minulla oli tällä viikolla neuvola ja toistaiseksi viimeinen neuvolalääkäri, ellei jotain nyt ilmene ennen syntymää. Hemoglobiinikin oli noussut nyt samoihin arvoihin kuin ihan alkuraskaudessa, eli voisi sanoa jopa ennen raskautta. Välillä se ehti jo pudota 113, jolloin jouduin syömään rautalisää, mutta nyt se on ihan itsestään ilman minkäänlaisia rautalisiä noussut 128. 


Touksu on viihtynyt ilmeisesti lähes koko ajan pää alaspäin, mikä on tietenki tosi hyvä juttu. Toistaiseksi pää ei ole kuitenkaan vielä kiinnittynyt, ja näyttäisi nyt vahvasti siltä, että ei ole hetkeen edes syntymässä. Sellainen olo minulla itselläkin on ollut, kuten viime viikolla mainitsin. Aion alkaa ensi viikon jälkeen käymään pidemmillä lenkeillä vihdoin ja viimein, ja muutenkin touhuamaan normaaliin tapaan supisteluista huolimatta. Kun 37. raskausviikko tulee täyteen, on Touksu jo täysiaikainen, jolloin en enää aio varjella paikkoja mahdolliselta synnytykseltä. Mielessä on jo käynytkin, että kohta ollaan yhdessä koossa vielä lasketun ajan ylikin. Minun puolesta hän saisi kuitenkin tulla viimeistään laskettuna päivänä ulos, koska kevyesti hirvittäisi, jos synnytys pitäisi käynnistää. 



Vatsa alkaa tosiaan olemaan jo melkoisen kokoinen, mutta sehän ei ole mikään yllätys. Niin sen kuuluukin olla! Tuomaksen mielestä näytän siltä, kuin minuun olisi liimattu jonkun muun tissit ja vatsa, koska molemmat on epäsuhtaisen isokokoiset tällä hetkellä. Tuomas myös naureskelee mulle kotona, kun käpyttelen edelleen samoissa pyjamissa ja neuleissa kuin ennen raskautta. Neuleet loppuu ennen napaa ja yömekoissa ei pituus riitä. En näe kuitenkaan järkeväksi hankkia enää sopivia kotivaatteita, koska toivon mukaan pian näytän taas ihan järkevältä omissa vaatteissani. Tarkoituksena on kuitenkin raskauden jälkeen piristää vähän itseä uusilla kevätvaatteilla, sillä en ole ostanut koko raskauden aikana kuin muutaman hassun vaatteen, mitä olen sitten ahkerasti pessyt käyttöön. 


Itse huvitun eniten näistä kuvista, missä istun! Näytän omaankin silmään niin valtavalta itsekseni, etten ole tottunut. En ole kuitenkaan edelleenkään kokenut mitään kriisiä omasta kehostani, vaan olen vain tyytyväinen siitä, että Touksu viihtyy yksiössään. Koen myös lohdulliseksi, että vartalo on tehty muuttumaan kulloisenkin elämäntilanteen myötä, ja jossain kohtaa voin vain kuvitella sen ihanan keveyden tunteen, kun olen saanut raskauskilot karistettua. Sillä ei ole kuitenkaan mikään kiire, vaan kaikki aikanaan omaa kehoa kuunnellen. 

Me lähdetään nyt viettämään iltaa minun iskän luokse, missä veljeni ja hänen tyttökaveri on käymässä. Kivaa viikkoa ja viikonloppua kaikille! 


torstai 2. maaliskuuta 2017

Yllätysjuhlat eikä mikään kiire synnyttämään


Hei vaan! Tällä kertaa vähemmän stressaantuneena kuin viime viikolla. Tänään alkoi 36. raskausviikko, mikä tarkoittaa sitä, että tasan neljä viikkoa laskettuun aikaan! Lisäksi mulla alkoi myös virallisesti tänään äitiysloma! Hurjaa. Elämäni ensimmäinen äitiysloma! Eihän minun arki tästä yhtään mihinkään muutu, koska olen ollut koko alkuvuoden pois töistä, ja aion joka tapauksessa rustata edelleen kouluhommia. Tarkoituksena on kuitenkin seisauttaa kouluhommat muutaman viikon sisään, jotta saisin edes vähän nollata ennen vauvan tuloa. Toisaalta en kuitenkaan voi kauheasti ennakoida, koska Toukka päättää kyllästyä masussa oloon, mutta tällä hetkellä ei ole kyllä tunnetta, että hän ihan heti olisi tulossa ulos. Totta puhuen toivon myös, että hän viihtyisi vielä useamman viikon masussa kasvamassa, vaikka olo alkaakin olla melko tukala jo. Tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä tekstiä, tuntuu kuin kylkiluut poksahtaisi pois paikoiltaan. Touksu vaikuttaisi viihtyvän ihan kiinni minun kylkiluissa, enkä ole kyllä enää edes varma mahtuisiko hän muuten siellä olemaan. Vaikka olo onkin tukala, en vaihtaisi hetkeäkään pois. Eikä tämäkään tunne yllä lähellekään yhtä epämukavaksi kuin alkuraskauden pahoinvoinnit. 


Kuten kuvista voikin varmasti arvailla, oltiin mulle järkätty viime lauantaina yllätysjuhlat meidän kotona. Olin aiemmin päivällä mennyt leikkaamaan mummolta hiuksia, ja kun tulin sieltä takaisin, oli meidän koti "otettu haltuun". Ensimmäinen ajatus kun tulin kotiin oli, että herranen aika täällä kynttilät palaa eikä ketään kotona! Hyvin pian jutun juoni kuitenkin selvisi. Täytyy kuitenkin sanoa, että ainut ajatus mitä pystyin alussa ajattelemaan oli se, että miten?! Miten en ollut yhtään osannut arvata, että juhlat olisi juuri tänä lauantaina, vaikka ennakkoon tiesin kyllä niiden olevan edessä jossain vaiheessa. Juhlat oli aivan ihanat ja minun näköiset. Oli niin mukava nähdä sellaisiakin kavereita, keitä en ollut nähnyt pitkään aikaan. Kiitos ihan mielettömästi tytöt! En olisi voinut toivoa enempää. Erityiskiitos Nellille, joka oli kaiken tämän takana. 


Tämä päivä meillä meneekin Oulussa, kun tulimme tänne katsomaan speksiä. Onneksi paikalla on monta lääkisopiskelijaa, jos synnytys käynnistyy! En kuitenkaan usko edelleenkään, että synnytys olisi kovin lähellä. Tai tällainen tunne on vallinnut nyt vahvasti tällä viikolla, vaikka vielä muutama kuukausi taaksepäin tuntui, että päästäänkö edes tänne saakka. Minusta on ollut joskus hauska kuunnella muita odottavia äitejä, kun he niin malttamattomana jo odottaa, että vauva syntyisi. Itsellä kun on tällä hetkellä niin vahvasti sellainen olo, että mihinkään ei ole kiire. Touksu saa ottaa oman aikansa, ja syntyy kunhan on valmis. Minulle sopisi parhaiten muutaman esseen ja ryhmätyön jälkeen. Ensi viikolla voin olla jo eri mieltä, koska no, mulla on vaan oikeus muuttaa mieltäni tässä tilassa. 

Kivaa tulevaa viikkoa! Ensi viikolla nähdään taas masukuvien parissa!