perjantai 30. lokakuuta 2015

Rakkausloma Helsingissä












Vietimme muutama viikko takaperin melkein jo perinteeksi muodostunutta syksyistä pariskuntareissua Helsingissä. Tai en tiedä voiko sitä perinteeksi vielä kutsua, kun kerta oli nyt vasta toinen. Tästä voisi silti tulla erityisen kaunis perinne! Tuomas hukuttaa minut romanttisiin yllätyksiin ja minä hihittelen tyttömäisesti siitä hämmennyksestä ja ihastuksesta. 

Viime vuonna Tuomas yllätti minut paria päivää aiemmin ilmoittaen, että lähdemme Helsinkiin katsomaan balettia. Tällä kertaa tiesin yllätyksen jo aiemmin, kun Tuomas puoli vuotta sitten hankki meille yllätyksenä Haloo Helsingin keikalle liput. Itse Helsingin päässä odottikin se kiherryttävin yllätys; sviitti ylimmässä kerroksessa, ruusu ja suklaata. En ehkä kestänyt! Ja jos joku nyt miettii siellä, että kehtaakin kehuskella, niin kyllä kehtaan! En aio vaieta onnesta! Mulla on erityisen ihana mies!

Minun oli melkein pakko tulla oksentamaan kaikki tämän reissun kuvat juuri tällä sekunnilla tänne, koska illalla hyppään junaan matkalla uudemman kerran Helsinkiin, tällä kertaa matkaseurana Nelli! Lähdemme sinne tyttöreissuileen ja päälyileen Indiedays Inspirationin päivätapahtumaan. Tulkaa veteleen hiasta jos näytän tutulta, olisi niin kiva tutustua! Reissuun sisältyy lisäksi hyvin syömistä, shoppailua ja rentoa yhdessäoloa! En millään meinaa jaksaa enää odottaa että lähdetään!

Kuinkahan outoa olisi mennä jo juna-asemalle nököttään...



maanantai 12. lokakuuta 2015

Beige on uusi musta


 
Heissulivei!

Tulin tervehtimään pikaiset maanantaimoikat teille ennen töihin menoa näiden Nellin kanssa otettujen kuvien saattelemana! Minun eläköiminen täällä blogin puolella on ollut viime päivinä niin aktiivista, ettei mulla ole sen kummempia kuulumisia kerrottavana. Outoa löytää itsensä tällaisesta tilanteesta!



Olen puhunut syvällisiä, kertonut Kerttulin kuntoutumisesta ja raataillut vähän omiakin kuulumisia siihen väliin. Nyt on takki tyhjä, joten vaikka en mikään muotiguru olekaan, niin haluan mainita pari sanaa kuvan asusta! Se nimittäin kiteyttää minun tämänhetkisen lempparipukeutumisen erittäin hyvin! Muhkeat huivit, luonnollisen pehmeät sävyt, raikkaus ja mukavuus! Olen joskus ollut sellainen mustuainen, hamstrannut mustaa kaapit täyteen! En tiedä johtuuko viimeaikainen mustan välttely siitä, että Marthan valkoiset karvat imeytyessään mustiin vaatteisiin paistaa niistä kilometrien päähän, vai siitä että olen jo ihan tarpeeksi monta vuotta kulkenut mustissa. Niin tai näin, musta on ainakin toistaiseksi pudotettu minimiin pukeutumisen suhteen ja siirrytty vaaleampiin sävyihin. En oo pitkään aikaan tykästynyt johonkin asukokonaisuuteen näin päätäpahkaa kuin tähän! 


Housut / Cubus, Karvaliivi / Seppälä, Huivi / Cubus, Paita / Cubus, Kengät / Converse


Sen pidemmittä puheitta, tilulilulei ja tersus!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! En muuten malta odottaa perjantaita, koska me lähdetään Tuomaksen kanssa Helsinkiin minilomalle ja Haloo Helsingin keikalle iiiks!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Chihumammaa hymyilyttää!


Käytiin torstaina Kerttulin kanssa fysioterapeutilla. Jänskätti jonkun verran, koska eihän mulla ollut vielä viikko sitten edes tietoa, että koirille on Rovaniemellä oma fyssäri! Mielenkiinnolla odotin mitä hän tekee ja millaisia kuntoutusohjeita saadaan. Tässä vaiheessa kun eläinlääketieteen toimesta tuntui että kaikki kortit on lähestulkoon jo käytetty, oli kaikki tieto mitä eilen saatiin oikeaa helinää korville. 

Mitään vakavaa rakenteellista ongelmaa ei löytynyt, toki jo ennestään tiedetty luksoituva polvi ja hiukan jumittunut alaselkä. Nämä kaksi on kuitenkin melko varmasti yhteydessä toisiinsa. Kun saadaan jalkaa jumpattua vahvemmaksi, luulisi että myös selkä menisi parempaan kuntoon. Viime viikolla eläinlääkärin löytämä lonkkavaiva on luultavimmin myös jokin lihaskireys, ei pitäisi ainakaan olla mitään sen vakavampaa. Tähän en myöskään itse usko, sillä lonkka on jo paremmassa kunnossa. Lopetin tosin jo tämän viikon maanantaina määrätyn pakkolevon, koska luotin omaan vaistooni. Kerttuli kankeutui vain totaalisessa levossa ja käveleminen oli vaikeampaa kuin koskaan ennen. Olin tehnyt myös fyssärin mielestä oikean päätöksen. Hattu sulkaan siis minulle jee!

Tällä hetkellä tunne on kuin olisi tonnin kivi tippunut sydämeltä. Ehkä suurinta helpotusta tuo se, että me ei olla yksin näiden asioiden kanssa. Nyt meillä on fysioterapeutti kelle tarvittaessa soittaa, ja kenen luona käydään ensi vuoden alussa katsomassa mitä tuloksia ollaan kuntoutuksella saatu aikaan. Mieli on korkealla ja valtakunnassa kaikki hyvin! 

Näitä asioita on ehkä vaikea ymmärtää ellei omista koiraa. Sitä miten koirista kantaa huolta ja murhetta jos kaikki ei ole hyvin. Toivon meidän karvalapsille onnellisen ja mahdollisimman hyvän ja pitkän elämän. Haluan tehdä kaikkeni, että niillä olisi hyvä olla. En halua leikellä Kerttulia aina vain kuntoon niin kauan kun vaivat ovat kivuttomia ja niille voi tehdä jotain muuta. Mielestäni Kerttuli on nyt viimeisen vuoden aikana taistellut ihan tarpeeksi leikkauksesta ja operaatiosta toiseen, nyt on aika jumpata ja nauttia elämästä täysin rinnoin! Pitäkää peukut pystyssä, että polvesta tulee lihashuollolla niin vahva ettei se vaadi enää leikkausta! Näinkin voi kuulemma käydä. 

Me lähdetään taas lippu korkealla eteenpäin!

Ihanaa viikonloppua!

torstai 8. lokakuuta 2015

Aina ei mee nallekarkit tasan


Mulle tuli ekaa kertaa sitten lapsuusvuosien jälkeen sellainen ylitsevuotava kateus, että kun kaikilla muilla on mutta mulla ei ole! Tiiättekö sen tunteen? Onneksi osasin herättää itseni irti tästä kateuden tunteesta, ja tehdä henkisen nyrkkilyönnin suoraan nokkaan, että herätys pahvi! Sinulla on yllinkyllin, enemmän kuin pieni ihminen tarvitsee. Paljon enemmän kuin monella muulla, ja paljon sellaista mitä ei rahalla edes voi saada. 

Miksi ihminen sitten turtuu eikä osaa nähdä sitä mitä itsellä on? Mitä väliä sillä oikeastaan edes on mitä muilla on? 

Jos uskoo vähääkään kohtaloon, voisi ajatella että tuolla jossain elämän reiluuden tai epäreiluuden myllyssä jaellaan nallekarkkeja. Kuvitellaan tällainen lottokone, mikä sitten kullekin arpoo mitä arpoo. Sinulle yksi nallekarkki ja sinulle yhdeksän. Elämä ei kuitenkaan pelaa ihan pelkällä kohtalolla. Se, kenelle on jaettu kaikki täydet yhdeksän nallekarkkia, voikin käydä niin että lottokone olikin pumpannut tehdaskonemaisesti viallisia nallekarkkeja, joissa olikin vaikka liikaa liivatetta. Tai epämuodostuneita, yhteen liimautuneita nalleja. Kutsuttakoon tätä nyt vaikka ympäristön vaikutukseksi! Kaikki eväät oli onneen, mutta toisin kävi, ainakin hetkellisesti. Se, kenellä onkin tämä yksi täysin kelvollinen ja oikeinmuodostunut nallekarkki voi elää vallan mainiota elämää, yhden nallekarkin varassa. 

Mitä sitten kun Haloo Helsingin Elliä lainaten "tajusin ettei kaikki mee niin, kuin etukäteen huomista suunniteltiin"? Ettei näillä yhdeksällä nallekarkilla tee juurikaan mitään. Jälleen Elliä lainaten, "nyt mennään näin, parempaan päin, hän sanoi ja otti mua kädestä kii". Jos joku nyt luuli, että olen keksinyt onnellisuuden syvimmän olemuksen, niin en suinkaan. Ei minullakaan tähän ole mitään suurta ratkaisua, mutta onhan noita vaahtokarkkejakin. 


Sen jälkeen kun olen enemmän alkanut uskoa lähinnä ihmisten selviytymiseen, en niinkään kohtaloon, olen ollut varma että kaikesta selviää. Ei voi olla ennaltamäärättyä, että kuka täällä onnistuu ja kuka ei. Nallekarkit on kuitenkin loppupeleissä meidän omissa kätösissä, vaikka ne välillä meiltä riistettäisiin. Olen nimittäin aika varma, että kuten missä tahansa pelissä, niin myös nallekarkkien lottoarvonnassa on varaa kepulikonsteihin. Näin nimittäin apteekissa Sana-solin vitanalleja, siis nalleja mitkä sisälsi vitamiineja. Niistä nalleista kun saa edes puolikkaan niin pärjää varmasti vuodenkin eteenpäin!

Se, kenelle tämä teksti on omistettu, tietää sen. Kiitos kun saan yhä uudestaan hämmästellä sinun voimavaroja.

Aina ihaillen,

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Rapsakan päivän kuulumiset


Hilahillumareijaa!

Täällä Rovaniemellä on ollut rapsakkaakin rapsakampi päivä, ja oon meinannut menettää hermoni takkiongelmien kanssa. Päätin siirtää takin ostoa ensi viikolle, koska me lähdetään käymään Helsingissä. Tällä hetkellä tuntuu ettei ole säähän sopivaa takkia. Talvipakkasille tarkoitettua takkia ei kannata vielä kiskaista niskaan, koska millä sitä sitten oikeasti talvella kulkee? Jäässä kuin lumiukko olen silti ollut, mutta kukapa ei syksyn ekoilla pakkasilla olisi?

Paita / H&M, Huivi / Cubus, Hame / Mick's, Kengät / H&M


Kävin tänään silmälääkärillä, mikä oli todellakin paikallaan! Viime kerrasta oli kulunut jo viisi vuotta, ja näkö oli huonontunut sen mukaisesti. Jokapäiväinen särky silmissä ja päässä ei ole siis mikään ihme. Jotta saan tuskaani mahdollisimman pian helpotusta, kävin tilaamassa myös silmälasit. En yhtään malttaisi odottaa niiden saapumista! Kehyksiksi valikoitui luonnolliset, beigen sävyiset muovisangat merkkiä öökkönen! Se on sellainen opiskelijabudjettiin sopiva merkki, eli ei mikään. Lasit tulee olemaan varmasti mieluisat ja kovassa käytössä! 



Olen lähdössä pian koulukamujen kanssa viettämään rentoa iltaa. Tytöt aikoi tehdä mutakakkua, ja minä nappasin kaupasta Happy Joen lisäksi vähän suolatikkuja ja poppareita. Otan minun omat tytöt (koirat) mukaan nauttimaan illasta, pitäähän niidenkin saada välillä muutakin naisseuraa kuin minä! Moni muu on usein innokkaampi rapsuttelija kuin minä, saanhan olla raapimassa noita molempia vähän väliä. Huomenna meillä on tulossa myös huippu päivä! Mennään mummon luokse kyläilemään, ja Kerttulin kanssa päästään koirien fysioterapiaan. Aika jännää! Tällä pyritään saamaan koivet siihen kuntoon ettei jalkoja tarvisi alkaa leikkelemään enää, ainakaan nyt ihan hetkeen. Se jos joku olisi ihan m a h t a v a asia!

Nyt täytyy kiitää! Nauttikaa tekin illasta!

maanantai 5. lokakuuta 2015

Syyspukeutuminen


Olen ihastunut tänä syksynä luonnollisiin ja maanläheisiin sävyihin. Jo ikiaikaiseksi suosikiksi nousseet Cubuksen muhkeat huivit toimii tänäkin kylmänä vuodenaikana ihan lemppariasusteina. Olen hamstrannut niitä jo melkoisen kokoelman! Tuntuu että nyt pitäisi uusia muutenkin talvivaatekokoelmaa. Yksi suurimmista hankinnoista on uusi villakangastakki ja saappaat. Nilkkuritkin pitäisi löytää. Äh! Tämä kaikki tietää rahanmenoa. Ehkäpä pärjään vielä osittain edellisillä. Löysin kuitenkin tänään h&m:ltä tosi kivan villakangasvaihtoehdon, ja jätinkin sen varaukseen jotta voin miettiä yön yli asiaa. Olen sellainen muhinoijashoppailija välillä, varsinkin kun on kyse pitempiaikaisista ja vähän arvokkaammista ostoksista. 

Halusin kuvailla teille vähän jo hankittuja talven asusteita, mitkä on kyllä ollut jo tovin käytössä täällä pohjoisessa. Tänäänkin tuuli niin kylmästi, että pystyyn jäätyminen oli lähellä. Löysin Cubukselta nallentassuiksi kutsumat hanskat, mitkä tulee todelliseen tarpeeseen pyöräillessä yliopistolle. Huomenna ne pääsevät ensimmäiseen ankaraan testiinsä. 
 

Olin ottamassa kuvia, kun eräs kiinnostunut persoona halusi mukaan touhuun.
 

"Hei mitä nämä on? Haisee oudolle!"
 

"Niin siis tää oli mulle uus peti. Kiitti! Putsaankin heti varpaat tässä."
 

Maatulla oli eri käsitys kaulahuivien esillepanosta...
 

Kuuminta hottia myös koirille!
 
Kokkasin tänään itselleni kurpitsakeittoa. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kova syömään erilaisia keittoja, mutta näin viileä sää sai jopa minunlaisen vilukissan himoitsemaan lämmintä keittoa. Tuli muuten hyvää! Ison keittolautasen jälkeen olin väsähtää sohvannurkkaan ja virua siinä kuin räkä koko loppuillan. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin nähdessäni edellisen postauksen viestit teiltä. Tulin niin hyvälle tuulelle, että halusin tulla moikkaamaan teitä tänäänkin! Kiitos kun olette tuollaisia!


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Aito aamu


Saatoinpa eilen mainita vähän harmissani äitilleni, että kun aukaisen suuni blogissa niin lukijoita katoaa. En tiedä yhtäkään bloggaajaa ketä ei oikeasti vähän kiinnostaisi uusien lukijoiden tuleminen tai niiden pois lähteminen. Äitini ihmetteli aidosti, että mitä se haittaa? Itsellehän sinä sitä kirjoitat. Silloin tajusin mikä tänne tulemisessa silloin tällöin kitkaa. Monet blogit on nykyään viimeisen päälle hiottuja kuvia, kiiltokuvamaista elämää ja täydellisyyden hipomista ulkoasussa. Minusta tuntuu etten yllä tällaisen blogimaailman tasolle. Ei minusta ole siloittamaan elämääni tai itseäni. Ei minusta ole peittelemään, että olen maailman laiskin tiskaaja ja meillä juoksee kotona muitakin lemmikkejä kuin kaksi koiraa ja kissa, nimittäin villakoiria. Jätän tavaroita kuin kakka koiran pyllystä ympäriinsä, ja lopulta siivoilen itse omia jälkiä. Olen sottapytty ja laiskiainen! Ei se poista silti sitä faktaa, että rakastan kaikkea kaunista ja tykkään kauniista kuvista.


Mitäpä jos oikeasti alkaisin kirjoittaa blogiani aidosti itselleni? Muistoiksi kesästä, syksystä, talvesta ja keväästä. Muistoksi elämästä! Mitäpä jos unohtaisin sen iänikuisen stressin siitä miten kaiken pitäisi olla täydellistä. Levittäisin käteni ja myöntäisin, että tällainen olen enkä oikein muuksi muutu! Juhlia järjestäessä löysin itseni taas kerran raivohulluamasta, koska kodin pitää näyttää siltä tältä ja tuolta. Pyykit piiloon ja kaikki sotku piiloon! Tuomas totesi minulle, että mekin ollaan ihmisiä. Ai niin, niinpä me ollaankin. Ja niin on meidän vieraatkin. Yhtä paljon kuin en tiedä yhtään bloggaajaa ketä lukijamäärä ei kiinnosta millin vertaa, niin en tiedä yhtäkään täydellistä ihmistä.


Minkä kuvan haluan ihan oikeasti itsestäni antaa? Aidon. Siihen kuuluu hauskat asukokonaisuudet joka aamu koiria ulkoiluttaessa. Tukka pörrössä, ensimmäiset vaatteet kiskaistuna päälle, toinen koira kainalossa ja toinen talutettavana koen olevani aidosti ja oikeasti oma itseni. Halusin muistaa tämän päivän aamun, koska pohjoisemmassa Suomessa on sadellut jo lunta. Pian väistyy syksyiset maisemat ja saadaan nautiskella lumesta. 

Aion edelleen ottaa blogiini kauniisti aseteltuja ja harkittuja kuvia, mutta vapaudun ikuistamaan minun oikean elämän tänne. Ei minun elämä ole mitenkään ihmeellistä, vaan ihan tavallisen nuoren naisen elämää hyvineen ja pahoineen päivineen. Sitä tarinaa haluan tänne ikuistaa, jotta voin sitten joskus muistella itsekin niitä päiviä mitä ikuistamattomana ei välttämättä edes muistaisi. 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Synttärit!





Juhlistimme ihan mahtavalla porukalla viime viikon lauantaina minun viimeisiä (not.) prinsessasynttäreitä. Sain hätäpäissäni kaiken sen leipomisen ja hösäämisen keskellä napsaistua pari kuvaa tänne bloginkin puolelle, toki himpun verran jäi harmittamaan kun en saanut tarjottavista julkaisukelpoisia kuvia otettua niin kattavasti kuin olisin halunnut. Onneksi onnistuneiden juhlien mitta on monesti kuvien vähyys! Juhlat oli niin mukavat, että hymyilin vielä seuraavanakin päivänä.

Iltaan kuului rentoa yhdessäoloa lautapelejä pelaten. Myöhemmin piipahdettiin myös Sfäärissä jammaamassa parit kipaleet, ja lopulta suunnattiin väsyneinä mäkin kautta kotia! 

Kiitos vielä vieraille, sekä kaikille ketkä minua muisti! Jätän yleensä juhlistamatta synttäreitä, mutta tänä vuonna halusin toimia toisin. En nimittäin muista yhtään mitä tapahtui kun täytin viime vuonna vuosia?! Se on vääryys! Kyllä synttärit pitää muistaa. Nämä ainakin muistan!

Täällä siis kuittaa onnellinen, toistaiseksi ikäkriisitön 24 vuotias! 

Ps. Nukuin ihan naurettavan hyvin eilisen Happy Joen jälkeen. Piti aamulla ihan pinnistellä miettimään että kuka oon, mikä päivä nyt on ja mikä on minun agenda tänään. Teki niin hyvää noin täyteläiset yöunet! Nam!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Oudoin postaus ikinä.

Hei!

Joku viisas sanoi joskus mulle, että älä aina pahoittele sinun blogin hiljaisuutta. Niin, kyllähän se olisi siistiä ihan pokkana viiheltää paikalle aurinkolasiemojina kaiken sen suppusuulaisuuden jälkeen, vaikka viime kuussa sain puserrettua yhden postauksen tuutista ulos! Yhden! Aion silti olla pahoittelematta hiljaisuuttani. Olen ollut aina sitä mieltä, että jos ei ole mitään viisasta sanottavaa niin parempi olla sanomatta mitään. Silti aina puhun. 

Mulla ei itseasiassa ole nytkään mitään viisasta sanottavaa, mutta oon aina ollut myös sitä mieltä, että jos nyt kuitenkin sydäntä haluaa purkaa niin se täytyy tehdä. Patoumat sydämessä ei silti ole mitään viisaita sanoja. Viisaushan on kaukana sydämen äänestä. Sydämen ääni on tunne, eikä siinä ole yleensä yhtään mitään järkeä, mutta silti se on kaikista tärkeintä maailmassa. Ja ehkäpä myös viisainta sitten kuitenkin. Eihän tässäkään nyt ollut yhtään mitään järkeä, kun itseltäkin karkasi jo mopo käsistä.

Mulla on ollu vaikea viikko, ja silti olen ehkäpä koko universuminen onnellisin ihminen. Ainakin minusta tuntuu siltä. Tai siis korjaan, Kerttulilla on ollut vaikea viikko. Kun Kerttulilla on ollut vaikea viikko, on myös mulla ollut enemmän suru puserossa kuin suru hyllytettynä tuolla jossain muualla. Kaikki lähti siitä kun Kerttuli söi tiistaina ulkoa nakkia. Nakki nurmikolla, se koiranomistajien painajainen. Ei hätää, nakki oli kaikella todennäköisyydellä pelkkä harmiton, grilliltä eksynyt nakkiparka. Enhän minä sitä kuitenkaan voinut tietää, joten lääkärin kehotuksesta oksetutin Kerttulin suolapallolla. Niin tai siis tungin suolapallon Kerttulin kurkkuun ja Kerttuli söi sen. Muutaman tunnin kuluttua siitä Kerttuli alkoi vaikuttaa huonovointiselta, ja loppupäivä menikin oksennuksia siivotessa. Illalla sain vielä eläinlääkäriltä kehotuksen syöttää kymmenen (kyllä, kymmenen jättipalleroa) hiilitablettia suolamyrkytykseen. "Nakkimyrkytyksestä" suolamyrkytykseen, hiilen syöttämisestä mustiin mörkö-oksennuksiin. Eihän ne tabletit pysynyt huonovointisen koiran sisällä. Että se siitä sotkemisesta, pakottamisesta ja pelastamisesta. Seuraavana aamuna herättiin ja oltiin onnellisia. Huonovointisuus oli poissa! Siitä parin tunnin kuluttua Kerttuli tuli minun luokse toinen silmä ummessa. On edelleen mysteeri mikä juttu se oli. 

Tänään oli aika eläinlääkärille. Kerron tämän mahdollisimman lyhyesti, koska en halua oikeasti edes keskustella tästä. Ilmennän vain miten huono viikko! Viime maaliskuussa tehty patellaluksaation leikkaus on epäonnistunut, ja leikattu jalka luksoituu edelleen. Myös toisen jalan lonkassa on joku, näillä näkymin kuitenkin revähdys tai muu vastaava. Tällä hetkellä Kerttuli on viikon pakkolevossa ja kipulääkekuurilla.

Kyllä me tästä taas noustaan! 

Minä, joka en ikinä juo, olen sortunut alkoholiin ja litkin Happy Joeta samalla herkutellen. Lompsin myös päivällä keskustaan ja raahasin kassalle satasen edestä uusia vaatteita ihan vain siksi koska pystyin! Tai siis siksi koska paskaksi vain kaikki! Oikeasti mulla vähän itkettää, turhauttaa ja harmittaa. En anna sille ajatukselle silti tilaa, koska mitä se oikeasti auttaisi? Ei tässä elämässä ole ennenkään pitkälle pötkitty hakkaamalla päätä seinään. Asiat on näin niin asiat on näin. Tämä ei silti määrittele minun onnellisuutta. Vaikka ihan jokainen asia elämässä ei olisi niin kuin haluaisi, voi vaakakuppi silti nojata hyvin vahvasti sille kirkkaammalle puolelle. 

Tämä olkoon yksi historian hassuin postaus. Pelkkää puhetta! Mitäpä jos huomenna palaisin ihan normaaleissa merkeissä blogin pariin!