torstai 20. huhtikuuta 2017

Hän on täällä!


Ilokseni tulin ilmoittamaan, että 16.4. Touksu päätti ihan itse tulla maailmaan. Meillähän olisi ollut juuri sinä päivänä klo 10 yliaikaiskontrolliin aika, mutta klo 6.44 Touksu oli jo maailmassa painaen 4180g ja ollen 53cm pitkä. Synnytys meni aivan ihanteellisesti aina ponnistusvaiheeseen saakka, joka olikin sitten vähän raisumpi kokemus minulle. Kaikki on kuitenkin hyvin, ja pienestä veren menetyksestäkin aletaan pikkuhiljaa toipua. Päivä kerrallaan siis pientä nuuskutellen ja tästäkin ajasta täysin rinnoin nauttien. 

Yksi unelma elämässä on toteutunut eikä voitais olla onnellisempia. Meillä on maailman ihanin pieni poika!


torstai 13. huhtikuuta 2017

Yhden matkan päätös on toisen alku


Koska on vain muutamasta tunnista kiinni, että raskautta tulee täyteen 41 viikkoa, niin uskallan kirjoittaa tämän tekstin. En usko siihen, että ensisynnyttäjänä ehdin enää tämän keskiviikon puolella syöksysynnyttämään Touksua maailmaan, vaikka pieni osa jopa toivoisi sitä. Tällä hetkellä ei oikeastaan ole enää niinkään merkitystä sillä, miten Touksu tähän maailmaan tulee, kunhan tulee! Ajastan siis tämän postauksen huomiselle ihan kaiken varalta. Toistaiseksi olen siis edelleen yhdessä koossa. Huomaatteko kuinka minuunkin on tullut majailemaan se kuuluisa loppuraskauden malttamattomuus, että tulisi jo! 


Viimeinen viikko on ollut niiiiin pitkä! Jokainen päivä on kuin kokonainen kuukausi. Olen ollut kiukkuinen, itkuinen ja epätoivoinen vuoron perään. Olen kokeillut kaikenlaisia keinoja, miten synnytys lähtisi käyntiin, vaikken moisiin edes usko. Minulla ei vain ole enää muuta tekemistä. Olen murehtinut jo etukäteen, että kaikki ihanat pienimmät vaatteet jää varmasti käyttämättä, koska Touksu on jo niin iso. Enhän sitä varmuudella voi tietää, mutta kaikkea tällaista olen ehtinyt miettiä. Vaikka kuulostankin epätoivoiselta, niin olen myös pyrkinyt aktiivisesti antamaan aikaa tälle prosessille. Viimeistään ensi viikolla saadaan Touksu maailmaan. Se ei vain ole välttämättä sillä tavalla kuin olisin sen ajatellut ja toivonut käyvän. Olen keksinyt kauhukuvia päässäni synnytyksen käynnistyksestä, mutta olen kuitenkin päättänyt selvitä kaikesta tästä ja ottaa jokaisen kokemuksen rohkeana ja avosylin vastaan. Tämä ei ole se hetki minun elämässä, jossa heittäisin hanskat tiskiin. Aivan kuin siihen olisi edes mahdollisuus. Hoen välillä kuin mantraa itselleni, että en ole tämän tilanteen uhri vaan selviytyjä. Kasvan taas ihmisenä kilometrin jos toisenkin. 


Hyvin todennäköisesti tämä tulee olemaan nyt viimeinen Toukkatorstai. Aion jatkaa kuitenkin blogiin kirjoittelua näillä näkymin kerran viikossa, kunhan arki vauvan kanssa lähtee rullaamaan. Joka viikkoisen Toukkatorstain kirjoittaminen on ollut minulle mieleinen tapa purkaa ajatuksia tästä matkasta. Olen kiitollinen, että minulla on jossain ylhäällä nämä muistot, jotta voin aina palata niihin. Ajan saatossa moni asia unohtuu helposti. Kiitos teille, ketkä olette ollut seuraamassa tätä matkaa!

Ensi kerran kun nähdään, me ollaan jonkun pienen äiti ja isi! Niin jännittävää!

Pitäkää meille peukkuja,


torstai 6. huhtikuuta 2017

Laskettu aika!


Se on täällä! Laskettu aika. Viime viikolla asetettu tavoite siis saavutettu. Jos en aiemmin ole ollut kypsä synnytykseen, niin tällä hetkellä koen olevani niin valmis kuin siihen vain voi olla. Fyysinen vointi on edelleen hyvä, mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että maltti on alkanut viimeisen viikon aikana hiipua. En oikein malttaisi enää odottaa, että saataisiin tämä matka päätökseen ja pienokainen syliin. Jaksan edelleen hyvin kantaa pientä sisälläni, mutta tätä joka päivä tiivistyvää jännitystä en oikein enää kestä. Siksi onkin pakko vähän jo luovuttaa ja alkaa touhuta taas tavalliseen tapaan, kun viime päivät olen lähinnä pitänyt huolen, että koti on siisti jos lähtö tulee. 


Kävin maanantaina neuvolassa, ja vihdoin todettiin, että Touksu on laskeutunut lähtökuoppiin. Eli jotain edistystä on tapahtunut! Tämä oli itselle helpotus, koska nyt ei tarvitse mennä makaamaan ja soittaa ambulanssia hakemaan mikäli lapsivedet menee. Nyt saadaan rauhassa siirtyä omin voimin sairaalaan, ellei jotain muuta yllättävää ilmene. Huomenna onkin taas uusi neuvola-aika, ellei ensi yönä ala tapahtua. Pakko myöntää, että itse uskon käveleväni huomenna urhoollisesti neuvolaan ja otan vastaan lähetteen yliaikaiskontrolliin. Enpä olisi oikeasti uskonut.  



Meidän elämä on nyt yksinkertaisesti vain odottelua, joten sen pidemmittä puheitta lähden taas siistimään kodin siihen kuntoon, että jos ensi yönä tulisi lähtö. Toivossa on hyvä elää. Pitäkää peukut pystyssä, jotta ensi viikolla viimeistään saataisiin vihdoin tavata meidän rakas!