Sairastuvalta iltaa! Olen nyt toisessa superflunssassa muutaman kuukauden sisään. Tuomas tuo näitä meille kotiin ja tietenkin tahtomattaan tartuttaa minulle. Viime yönä valvoin ja yskin ihan älyttömästi, ja aamulla kiukuttelin räkäpapereitten seasta, että seuraavalla kerralla kun Tuomas tulee kipeäksi niin eristäydyn, etten saa yhtään tautia enää raskausaikana. Eihän se missään nimessä ole Tuomaksen syy, mutta hormonihuuruissa, tukkoisena ja väsyneenä sitä lähtee etsimään syyllistä. Hyi minä! Ja todellakin hyi minä, koska Tuomas on ollut ihan yhtä kipeänä. Onneksi järki sanoo, että voin itsekin repiä taudin meille ihan mistä tahansa.
Sain lääkäriajan tälle päivää ja päätin kävellä sinne olosta huolimatta. Olen juminut selkäni maatessa ja yskiessä, joten ajattelin sen vähän vetreyttävän. Aloin jo matkalla miettiä jostain mystisestä syystä, että olenkohan menossa nyt oikeaan paikkaan. Olin täsmällinen ja tasan klo 14 siellä missä työterveyteni on ennenkin ollut. Hyvin pian kävi selväksi, että olen kuin olenkin väärässä paikassa. Muistin jostain mielen sopukoista, että varatessa aikaa minulle oltiin kyllä sanottu uusi osoite, mutta en noteerannut sitä sillä hetkellä sen enempää. Ajattelin vain että niin niin, siellä missä aina ennenkin. Siinäpä sitä sitten taas oltiin! Sen kerran kun en ollut ottanut pyörää alleni olenkin väärässä paikassa, ja pitäisi ehtiä ihan eri paikkaan parissa sekunnissa muutenkin täysin puolikuntoisena. Hyvä Iina! Vatsa sisään ja juoksuksi. En voinut miettiä muuta kuin että toivottavasti en tukehdu ja tuuperru matkalla. En ollut ilmeisesti ainoa jolle oli käynyt sama moka, koska lääkäri odotteli minua, vaikka olin kymmenen minuuttia myöhässä. On se silti noloa. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin lähtenyt muutenkin aikaisemmin kävelemään. Noh, oppia ikä kaikki! Viimeistään kun Toukka syntyy tähän maailmaan, minun on pakko oppia kantapään kautta ennakointia. En silti malta odottaa sitä, kun ensimmäisen kerran olen myöhässä sen takia kun joku teki yllätyskakit housuun.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen nukkunut tosi huonosti nyt kipeänä öitä. Tänään sain kuitenkin aamusta unen päästä kiinni ja näin viihdyttävää unta. Siinä olin ultrassa, ja yhtäkkiä Toukka olikin jo mahani ulkopuolella puettuna vaaleanpunaiseen villamyssyyn. Tämän jälkeen kuitenkin käänsin pääni takaisin ruutuun, missä ultrakuva näkyi, ja kysyin että eikös tuo ole kikkeli? Ultraaja tokaisi että oho, nyt tuli kyllä sitten väärän värinen nuttu päähän. Kikkelihän se! Hauskinta koko unessa oli, että vauva otettiin näillä raskausviikoilla hetkeksi elämään meidän elämää tänne ennen kuin hänet oli tarkoitus siirtää takaisin kohtuun kasvamaan. Yhtäkkiä meidän Toukka olikin noin 10 vuotias, erittäin tummat ja paksut kulmakarvat omaava tummatukkainen poika, joka lauloi minun äidin kanssa karaokesta tangoa ja muita vanhoja hittejä tummalla äänellä. Öööö? Synnytänkö Elviksen? Meidän äiti ei myöskään ole mikään älyttömän innokas karaokelaulaja. Mistä näitä unia tulee?
Rehellinen syy, miksi tämän viikon toukkatorstain kuvana on meidän kuva kesältä kun juhlistettiin meidän kihlautumista ja Tuomaksen valmistumista on se, että en vain jaksanut kipeänä ottaa mitään tuoreempaa. Sitten totesin, että itseasiassa tämäkin kuva on jollain tapaa kytköksissä tämän viikon mietteisiin. Se nimittäin muistuttaa ajasta kun en ollut vielä raskaana. Minusta on siis maailman ihanin asia tällä hetkellä juuri se, että olen raskaana. Anteeksi korjaus! Minusta on maailman ihanin asia tällä hetkellä juuri se, että meille tulee vauva! En vain ennen raskautta tajunnut, kuinka ihana tunne on pitää oma keho vain ja ainoastaan itsellään. Nytkin kun olen ollut taas kipeänä, olen kantanut huolta miten Toukka voi kun oma olo on niin kurja. Kaikki mitä syön tai teen vaikuttaa suoraan myös toiseen ihmiseen. En millään malta odottaa sitä, että Toukka syntyy tähän maailmaan. Ennen kaikkea siksi, että hän tulee ilahduttamaan meidän elämää, mutta myös siksi, että minä saan kehoni takaisin vain itselleni ja voin vetää vaikka paketillisen vuohenjuustoa napaani! Sitä hetkeä saadaan kuitenkin vielä tovi odottaa, ja teen sen kyllä mielelläni yrittäen nauttia jokaisesta hetkestä. Myös näistä haastavammista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti