Itsekurittomuus ja itselle liian iso pylly

Terve!

Tuli tänään mieleen kun kihartelin hiuksia, että olisiko teillä kiinnostusta taas pitkästä aikaa hiustutorialille? Muutama juttu olisi jo itsellä mielessä, mutta haluan kuulla myös teidän toiveet. :) Mikä olisi kiva hiusjuttu minkä haluaisitte oppia?

Löysin netistä tälle päivälle melko osuvan kuvan! Mursin kuntosalikiroukseni tänään, kuten jo blogin Facebook-sivulla ehdin mainita. Melko lohduton totuus iski, kun katsoin kortistani milloin viimeksi olin käynyt salilla. Niin, heinäkuussa! En ollut tähän päivään saakka käynyt salilla Kerttulin tulon jälkeen. Tuosta näkee sen miten toimin "kriisi"tilanteissa. Menen ihan lukkoon enkä pysty keskittymään itseeni. Teen vain pakolliset toimenpiteet eli nukun, käyn töissä ja syön, kaikki ylimääräinen aika menee murehtimiseen ja sitä kautta syvempien otsaryppyjen hankkimiseen. Toki onhan se fakta, että rankkaa onkin ollut huolehtiessa Kerttulista, mutta onneksi ollaan saatu vihdoin ja viimein jättää sairastelut taakse. Toivon todella ettei mitään ilmene enää ja saadaan nauttia iloisista ja terveistä lemmikeistä. <3 Voitte vain kuvitella miten ihana näky sen kaiken huolen jälkeen on kun Martha ja Kerttuli juoksee ravia ympäri asuntoa. 

Palaan nyt hetkeksi vielä tuohon kuntoiluun. Kannatan liikuntaa sen yleisten terveydellisten vaikutusten takia, mutta en mahda sille mitään että kyllä se pienempi pylly minua kiinnostaa myös. Hipelöin Bic Bocissa housuja, ja mietin että koskahan voisin mennä ostamaan mielelläni uudet farkut. Siitä saakka kun olen tehnyt ongelman minun reisistä ja pyllystä, on housujen ostaminen ollut vastenmielistä. Oikeasti normaalikokoiset ihmiset, kuten minä ei saisi edes puhua tällaisia, mutta koen vain olevani itselleni astetta liian tuhdissa kunnossa. Kuulostaa armottomalta, mutta se on lähinnä se tunne. Ei niinkään se miltä näytän, vaan se saamattomuuden ja itsensä laiminlyönnin tunne. Haluan saada taas energiaa liikunnasta ja oikeanlaisesta ruoasta, en pelkästään nukkumisesta ja siitä mukavuudenhaluisuudesta mikä mulla on ollut ihan liian kauan! Olenko tällä hetkellä ainut kellä on tämä tunne? Tuntuu että tämä on jäänyt itselle pysyväksi olotilaksi, pettymys omaan itsekuriin! Nyt annoin taas itselleni mahdollisuuden onnistua. Jos selviän kaksi viikkoa, selviän pitempään! Alle kahdessa viikossa se on nimittäin aikaisemmin loppunut. :D Toivottakaa mulle onnea!
 

Maanantai isolla ämmällä!

Puhuin muutama postaus sitten siitä, miten koen mahdottomaksi ottaa valokuvan terveellisestä aamiaisestani ja ehtiä vielä töihin. Halusin asettaa haasteen itselleni, ja tein sen! Onnistumisia on pienetkin onnistumiset. ;)

Tämä aamu oli kuitenkin sellainen, että tiesin heti silmäni aukaistua että nyt on kyllä maanantain tuntua isolla ämmällä! Onhan se tietenkin itsestäkin ja omasta asenteesta kiinni, mutta nyt fiilis oli vain niin ruttu että ei sille tunteelle pystynyt taistelemaan vastaan. Nämä päivät on niitä kun haparoiden menneen päivän jälkeen tulee kotiin ja istuu sohvalle, jää mättämään edellisen päivän herkkuja vaikka juuri on hakenut motivaatiolehden ja terveellistä syömistä kaupasta. Kun vihdoin jaksaa laittaa pyykit pyörimään ja alkaa tekemään ruokaa, palaa kanat kiinni pannuun ja lorahtaa liikaa kikkomaattia ruokaan. Mutta ei se nyt enää haittaa! Tuli jo parempi mieli kun sai kotia siistittyä, tehtyä vaikeuksien kautta ruokaa ja pestyä myös onnistuneesti pyykkiä kun muisti puolen tunnin jälkeen laittaa hanan auki. Lopulta alko jo itseäkin hymyilyttää oma toilailu. :) Pientähän tuo on verrattuna oikeisiin ongelmiin! Mulla on kaikki ihan tosi hyvin. Mutta kyllä kylässä voi käydä känkkäränkkä, kun on känkkäränkkä päivä!

Muistakaa osallistua söpöön syksyiseen arvontaan TÄSTÄ!

Miten teidän maanantai sujui? :)

SYKSYN ARVONTA!

Pyörähdin tänään pikaisesti kaupungilla, ja te ihanat blogini lukijat tulitte mieleen kun ihastelin kaupoissa kaikkea kivaa. Mainitsin jo blogin Facebook-sivulla arvonnasta eli....

 
Arvon blogini Facebook-sivun tykkääjien kesken viikon päästä sunnuntaina tällaiset vähän erilaisemmat korvakorut. Ihastuin näihin jo tovi sitten, kun ystäväni osti tällaiset. Vielä silloin en napannut itselleni näitä, mutta kävin hakemassa tänään itselleni nämä kyseiset ja toiset vähän erilaiset, ja koska kolmannet korvikset sai ilmaiseksi, nappasin yhdelle teistä onnekkaista myös tällaiset! :) Eli voittaja saa ihan omat samanlaiset, ei näitä mitkä minä olen jo korviini tökännyt. :D Koin tämän jotenkin tärkeäksi mainita! Eli te, jotka jo tykkäätte blogin Facebook-sivuista, olette automaattisesti mukana arvonnassa. Laitoin tuohon blogin oikeaan sivupalkkiin Facebook-sivut teitä helpottaakseni, joten yhdellä painalluksella olet mukana arvonnassa. :) 

 

Koska haluan myös pitää jonkun teidän varpaat lämpimänä näin syksyn keskellä, arvon kirjautuneiden lukijoiden kesken nämä maailman lämpimimmät olosukat. <3 Osallistuaksesi sukkien arvontaan täytyy sinun olla kirjautunut lukija, ja kirjoittaa tämän postauksen alle sähköpostiosoitteesi, jotta osaan ottaa sitten yhteyttä voittajaan. :) Eli molemmat arvonnat suoritetaan viikon päästä sunnuntaina 12.10. Marthakin toivottaa arpaonnea kaikille!

Toivottavasti tämä ilahduttaa teitä <3  

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Migreeni

Löysin tänään itseni tuskailemasta koko aamupäivän otsa rypyssä mielen sisällä kiukutellen. Ajattelin kiukun johtuvan väsymyksestä, ja sitä se varmasti osittain olikin, mutta kun pääsin töistä iski saman tien niin ilkeä migreeni, että jouduimme istumaan Tuomaksen kanssa Rovaniemellä sijaitsevan kauppakeskuksen penkillä pitkän tovin odotellen "myrskyn" laantuvan. Koko päivä meni sitten vähän kuin heikoilla jäillä kävellen ja odottaen, että koska taas poksahtaa. Pää siis. Onneksi nyt on jo parempi ja saunominen rentoutti niin mieltä kuin lihaksiakin. Ihana lauantai joka tapauksessa <3 Kävin laittamassa äidilleni hiukset hänen uudella ghd:llä heidän iltaa varten, jonka jälkeen nakkasimme heidät kaupunkiin. 

Loppuiltaan kuuluu ylläolevan kuvan mukaisesti lämmin neule, maailman parhaan tädin lähettämä syntymäpäivälahja, eli ihan lempparivillasukiksi jo nyt nousseet suloisuudet sekä Ipad, iltojeni älykköystävä.

Kuka arvaa minun lempivärin? :D

Muistoja

Vaikkei vanhoja kannattaisi liioin muistella, niin tämä viikko on ihan selkeästi ollut itselle aika palata siihen, kun kirjoitin The Jiving Soul- blogia. Muutama postaus sitten mietin miksi se loppui, vaikka tykkäsin kirjoittaa ja touhuta blogijuttuja tosi paljon. Ehkä en löydä siihen sen syvempää vastausta kuin sen, että tuli muuta. Aloin opiskella ja olin samalla töissä. Minulla oli vapaapäiviä kahden vuoden ajan ihan hirmuisen vähän, sillä viikot olin koulussa ja viikonloput melkein poikkeuksetta töissä. Siinä vaiheessa kun aloin kaivata blogiin kirjoittamista, olin kasvanut ulos The Jiving Soulista aivan kuin pienenä jalkani kasvoivat ulos kengistä ja myöhemmin pyllyni kasvoi ulos housuista. Se on elämää. Toivon etten kasvaisi ulos enää housuista tai mistään muustakaan kivasta. Jäisin tähän blogiin elämään ja se kasvaisi mukanani. 

Kokosin tähän postaukseen lempikuviani The Jiving Soulista. Jännä miten muistoja voi palata mieleen kuvista. Jos joku haluaa käydä kurkkaamassa mistä ihmeen The Jiving Soulista puhun, klikkaappa TÄSTÄ! Siellä minun turinoita kahden vuoden takaa. Kivoja muistoja, mutta nyt luodaan vielä kivempiä. Nyt voin ehkä vasta kunnolla asettua tähän. Jos en ole koskaan maininnut, niin blogini nimi Eloa tulee sukunimestäni Elo. Simppeliä. Kouluaikana suunnittelemani mielikuvituksellinen parturi-kampaamo oli nimeltään Eloa. Ei tullut parturi-kampaamoa, mutta blogi tuli. Näin on hyvä!

Nauttikaa tästä illasta <3 

Syksy 2013!

Selailin vanhoja kuvia, ja nämä osui silmään viime syksyltä. Hurjaa miten paljon yhdessä vuodessa voi tapahtua. En ollut tajunnut sitä ennen kuin palasin näihin kuviin. Katsokaa nyt vaikka tuota minun tukkaa! Eli siis todella mullistavia muutoksia........ 

Ei siis mitään kauhean mullistavaa, mutta asioita kuitenkin. :) Marthasta on kasvanut "iso" pieni tyttö vuodessa ja minusta on kasvanut tyhmä blondi. Tummana näytin kyllä kieltämättä paljon akateemisemmalta, oikeaa vaimomatskua! Siitä tulikin mieleen, että olen pyöritellyt ajatusta tummemmista hiuksista viime päivinä. Te, ketkä olette ahkerasti värjäillyt hiuksiani vaaleammaksi, älkää säikähtäkö. En ole äkkipikainen nainen tällaisissa asioissa, mutta hiukan minua häiritsee se ettei kaikki ihmiset enää tunnista minua. Olen löytänyt itseni tilanteesta missä tuntemani henkilö on joutunut katsomaan useamman kerran ennen kuin on tajunnut minun olevan minä, viimeksi siis tänään. En pidä siitä tunteesta kun joku minulle tuttu katsoo minua kuin vierasta ihmistä ennen kuin tajuaa minun olevan minä, ja jo siinä vaiheessa tunnen itseni pöljäksi sen muutaman sekunnin ajan kun yritän jo toistamiseen hihkaista niin tuttavallisella äänellä kuin vain osaan hei! Kutakuinkin näin: hei! No hei! No heiiiiiiiiiiiii! Enkä nyt yhtään osoita sormella teitä ketkä ette minua tunnista, mutta ehkä olen myös itse vähän hukassa näin vaalean hiuksen kanssa. Äitinikään ei kuulemma tunnista lastaan, ja se on jo vähän hassua. :D Mutta katsotaan nyt onnistunko omaksumaan uuden identiteettini vaaleahiuksisena, vai täytyykö minun vain yksinkertaisesti todeta, että tummatukkaiseksi synnyin ja näin sen kuuluu olla. 

Tämä päivä meni melko surulliseksi sen jälkeen kun kuulin ystäväni rakkaan koiran siirtyneen koirien taivaaseen ihan yllättäen. Olen myötäelänyt heidän surua ja lähetän hirmuisesti voimia heidän suruun myös täältä blogin kautta <3 Tällaiset elämän kääntöpuolet vetää niin hiljaiseksi. 

Kauniita unia.

Kiitosjuhla

 

 

Kutsuimme viime viikonloppuna äitini, isäpuoleni ja mummoni kiitosaterialle, koska he olivat niin suuri apu Kerttulin sairastaessa. Siinä sivussa juhlimme syntymäpäiviäni, jotka olivat viime perjantaina. Täytin hurjat 23 vuotta! Jännä ikä sinäänsä, että joskus lukiossa ajattelin, että 23-vuotiaana on sopiva tehdä ensimmäinen lapsi. Jaahans! Tässä sitä nyt oltaisiin... mutta ei sentään, olen nykyään eri mieltä vaikka välillä vauvoista näenkin unia. Tällä hetkellä riittää vallan mainiosti kaksi karvalasta + kissa, jolle olen lähinnä Iina-täti!

Olen ehtinyt miettiä tässä töiden ohella entistä blogiani, ja sitä mikä johti sen hyytymiseen. Löydän itseni miettimästä sitä, miten muilla on niin hienoa kaikki ja miten muiden elämä kuulostaa ja näyttää niin mielenkiintoiselta. Mitä minulla on annettavaa. Minulla joka töiden jälkeen käyttää koirat, vetää pierukalsarit päälle ja villasukat jalkaan, sutaisee hiukset pois kasvoilta ja möhnää sohvalla yömyöhään. En voi vain uskoa, että muillakaan on aikaa viipaloida kiireisinä arkiaamuina kaikenlaiset värikkäät hedelmät ja asetella ne lautaselle ja kaiken hyvän päälle ottaa niistä raikkaita ja terveellisiä kuvia blogiin (hatunnosto teille keillä on tämä minulle käsittämätön kyky!!) Minä en ainakaan viitsi känttyisistä leivistäni ottaa kuvaa, missä on päällä liikaa oivariinia, juustoa ja meetwurstia. Ei se näytä hyvältä! Kaakaokin on ruman näköistä mukissa kun tykkään jättää kaakaojauheen killumaan maidon pinnalle ja ryystää sitä sekoittamatta (Tuomas ei ymmärrä tätä). Juju onkin ehkä siinä, että lopetan itseni vertaamisen muihin, ihan muutenkin kuin vain blogin puolella. Minä olen tällainen enkä paljon muuksi voi muuttua. Uskon, että saan paljon enemmän irti kaikesta kun annan itselleni luvan olla riittävän hyvä näin.

Onko muilla ollut samanlaisia tunteita?

Eli siis tässä ohje itselleni, koita hyvä ihminen rentoutua! Anna asioiden mennä omalla painolla ja nauti! :)