.jpg)
Terve!
Tuli tänään mieleen kun kihartelin hiuksia, että olisiko teillä kiinnostusta taas pitkästä aikaa hiustutorialille? Muutama juttu olisi jo itsellä mielessä, mutta haluan kuulla myös teidän toiveet. :) Mikä olisi kiva hiusjuttu minkä haluaisitte oppia?
%2B(640x640).jpg)
Löysin netistä tälle päivälle melko osuvan kuvan! Mursin kuntosalikiroukseni tänään, kuten jo blogin Facebook-sivulla ehdin mainita. Melko lohduton totuus iski, kun katsoin kortistani milloin viimeksi olin käynyt salilla. Niin, heinäkuussa! En ollut tähän päivään saakka käynyt salilla Kerttulin tulon jälkeen. Tuosta näkee sen miten toimin "kriisi"tilanteissa. Menen ihan lukkoon enkä pysty keskittymään itseeni. Teen vain pakolliset toimenpiteet eli nukun, käyn töissä ja syön, kaikki ylimääräinen aika menee murehtimiseen ja sitä kautta syvempien otsaryppyjen hankkimiseen. Toki onhan se fakta, että rankkaa onkin ollut huolehtiessa Kerttulista, mutta onneksi ollaan saatu vihdoin ja viimein jättää sairastelut taakse. Toivon todella ettei mitään ilmene enää ja saadaan nauttia iloisista ja terveistä lemmikeistä. <3 Voitte vain kuvitella miten ihana näky sen kaiken huolen jälkeen on kun Martha ja Kerttuli juoksee ravia ympäri asuntoa.
Palaan nyt hetkeksi vielä tuohon kuntoiluun. Kannatan liikuntaa sen yleisten terveydellisten vaikutusten takia, mutta en mahda sille mitään että kyllä se pienempi pylly minua kiinnostaa myös. Hipelöin Bic Bocissa housuja, ja mietin että koskahan voisin mennä ostamaan mielelläni uudet farkut. Siitä saakka kun olen tehnyt ongelman minun reisistä ja pyllystä, on housujen ostaminen ollut vastenmielistä. Oikeasti normaalikokoiset ihmiset, kuten minä ei saisi edes puhua tällaisia, mutta koen vain olevani itselleni astetta liian tuhdissa kunnossa. Kuulostaa armottomalta, mutta se on lähinnä se tunne. Ei niinkään se miltä näytän, vaan se saamattomuuden ja itsensä laiminlyönnin tunne. Haluan saada taas energiaa liikunnasta ja oikeanlaisesta ruoasta, en pelkästään nukkumisesta ja siitä mukavuudenhaluisuudesta mikä mulla on ollut ihan liian kauan! Olenko tällä hetkellä ainut kellä on tämä tunne? Tuntuu että tämä on jäänyt itselle pysyväksi olotilaksi, pettymys omaan itsekuriin! Nyt annoin taas itselleni mahdollisuuden onnistua. Jos selviän kaksi viikkoa, selviän pitempään! Alle kahdessa viikossa se on nimittäin aikaisemmin loppunut. :D Toivottakaa mulle onnea!
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)