maanantai 16. helmikuuta 2015

Erilainen sisustuspostaus (maanantaiavautuminen)

Luvassa pieni maanantaiavautuminen, kaukana kaikesta kauniista!

Meillä olisi ollut tänään aika Kerttulin hampaiden putsaukseen, mutta se peruttiin eläinlääkärin puuttumisen vuoksi. Vielä saamme siis nauttia Kerttulin hengityksen ja ientulehduksen sulotuoksuista. Voi pientä! Ohuesti harmittaa, että ei päästy tänään hampilääkäriin kun minullakin olisi ollut muutaman päivän vapaat. No, kaikkea ei voi saada, ei edes joka kerta!

Heti perään soitti huoltomies, tulivat ilmaamaan patterit kun tänne asuntoon jäätyy. Samaan aikaan Tuomaksella oli hukassa tärkeä muistitikku ja kiireellä etsi sitä ympäri asuntoa. Mulla on ollut tapana piilottaa milloin minnekin Tuomaksen tavaroita, koska harrastan piilosiivoamista.Väitin tällä kertaa kuitenkin kiven kovaan, että muistitikku ei ole minun jäljiltä hukassa. Pieni pelko kuitenkin oli takaraivossa, että mitä jos minä olen kuitenkin ollut asialla.

Postiluukusta lensi kirje Kelalta, siis kaiken tämän keskellä kun Tuomas mylläsi meidän kämppää ja huoltomiehet ilmasivat pattereita. Minulla tuli oitis huonot vibat tästä kirjeestä. Avasin sen ja tunsin kuinka päässäni alkoi sykkiä verisuoni. H*lvetti! Olin mennyt tienaamaan liikaa opiskellessani viime vuonna. Kaikkihan tietää mitä Suomessa tapahtuu reippaille opiskelijoille, jotka arkipäivät käy koulua ja samalla töissä, viikonloppuvapaat tekee töitä. Saa jäätävät takaisinperinnät. En minä tässä nyt Suomea parjaa, omahan vika se on kun en ole pitänyt itse sen kummempaa kirjaa paljonko saan tienata. Kyllä se silti ottaa pattiin ja pahasti!


Näin pahasti! Meidän maanantain sisustus on ihan täysin jotain muuta kuin on totuttu täällä blogin puolella näkemään. Elämä ei selkeästi ole aina pelkkää vaahtokarkkia! Kyllä nyt ihminen saa johonkin raivonsa purkaa, sitä paitsi etsin siis sitä kadonnutta muistitikkua ja toisekseen tuo laatikosto piti siivota...Nyt varmaan myös myyn sen, kuten kaiken muunkin mikä irti lähtee.


Maatun tyyni mielipide tästä kaikesta. Kerttuli oli jo pätkinyt piiloon.

"Ihan sama, mamma sekosi."

Tällaista tänään. Pahoittelut tästä blogiurani epäesteettisimmästä postauksesta, mutta luultavasti kuitenkin rehellisimmästä. 

Hox! Olen rauhoittunut, joten en kaipaa pahoittelevia kommentteja postauksen alle. Kertokaa vaikka mieluummin jokin kiva juttu teidän päivästä! Tämä negatiivisuus saa nyt riittää!

Niin ja mitä siihen muistitikkuun tulee. Löytyi takin taskusta kun Tuomas lähti kouluun! 

Mie lähden nyt siivoamaan tämän sotkun ja juomaan aamusmoothien selviytyjän ilme kasvoilla!
 

24 kommenttia:

  1. oi voi kuullostaa niin tutulta tää sun aamu :DD Aurinkoista loppupäivää ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :DD "hyvä" etten oo ainut! :D Ihanaa päivää myös sulle <3

      Poista
  2. Voi eii toisinaan osaan samastua tähän niin hyvin, eli aika tuttua myös mulle :DD parempaa loppupäivää ♡

    VastaaPoista
  3. kääks, onneksi kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin! täällä aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, wuhuu!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi täälläkin paistaa aurinko, mutta aika lauha ilma <3 Täydellistä siis ! <3

      Poista
  4. Haha joo tällasta sattuu. Ja hauska, kun oot lisännyt tollasen kuvan, missä kaikki ei oo ihan niin siistiti. Blogeissa harvemmin näkyy totuus siitä, et välillä ruuat ei oo kivasti aseteltuja ja kämppä voi olla aivan räjähtänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tällaista sattuu :D Meidän kämppä tosin räjähtää joka päivä vähintään kerran. :DDD

      Poista
  5. Hahhaa kuulostaa tutulta :D hahahha!!! Aivan mahtava tää :D oot niin ihanan aito <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3 :) Joo kerrankin jotain muuta ku kiiltokuvaa :D

      Poista
  6. Oot mahtava :D !! <3 oon joskus miettiny et näin intohimoisena sisustajana vois joskus ottaa kuvan kun kaikki on sillee "normisti" ihan sekaisin :D en toisaalta tiiä, haluaako kukaan ees nähdä :D haluanko itsekkää... Hahah!

    Tsemppiä ihanainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes mie ainaskin haluan nähdä!! Joskus tulee melkein tuska katsellessa pelkästään omia sisustuskuvia blogista, saati sitten muiden kun näyttää niin pirun hyvältä. Totuus on ainakin meillä ihan toinen suurimman osan ajasta :DD

      Kiitos :D Paremmin menee jo kun selvisin alkujärkytyksestä!

      Poista
  7. Jotenkin osaan samaistua tuohon tavaroiden piiilotteluun. hahha, aina minulta kysytään:"Minne oot taas sen pistäny?" "Noku sinähän se aina siivoat kaiken piiloon" jne... :D Mun päivän kohokohta oli ehkä se kun työkavereiden kanssa hihitettiin yhdessä hauskoille jutuille. Ihanan piristävää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä etten oo ainut joka siivoaa aina piilottamalla kaiken :DD Sitten en usein itekkään muista minne oon mitäkin laittanut, kun piilosiivous on monesti sellaista raivokasta ja kiireistä ennen kuin vieraita tulee :D Oi sun päivän piristyshetki kuulostaa ihanalta <3

      Poista
  8. Joskus tää on tätä :D Heh, meiän poika kysy että miksi tolla koiralla on sitä luominaväriä(=luomiväriä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAHAHAAAA eikä ihana <3 Kerro terveisiä, että Marthalla on luomiväriä, koska Martha haluais olla meikkaaja! Kerran se söi multa kajaalin :D

      Poista
  9. voieii ei oo aina helppoa :((( tuo Kela juttu on ihan oikeesti peestä, niin epäreilua jotenki et joutuu takasin maksaan hirveitä summia vaikka niilläkään rahoilla mitä sieki ehkä saanu ei ole varmaan kovin leveästi voinu elellä!! muistan ku tuo miekkonen joutu kans maksaan hullun summan takasin.. eihän sitä välttämättä edes tajua laskeskella että tsiisus tienaanko nyt liikaa. PS minä kans tunnun olevan meidän talossa se joka tietää missä mikäkin tavara on..vaikka en edes piilottele :D:D:D son jännä juttu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en voi kyllä sanoa, että olisin mitenkään leveästi elänyt silloin kun opiskelin :D En tiedä millä logiikalla oon tiennannut liikaa! Naiset yleensä aina tietää missä mikäkin on :D

      Poista
  10. Jos ei saa surkutella Kelan ylläriä (#%¤"&+-") , niin täytyy sanoa että Maatu on kyllä maailman söpöin Chihu!<3 Tovottavasti loppu viikko sujuu paremmin!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Jasmina Maattu kiittää <3 Sujui kyllä paremmin! Hih vähän jäänyt tämä kommentteihin vastailu kaiken huminan keskellä :s

      Poista
  11. Samaistun!! Varsinkin Kelan yllätyskirjeet, voi että ne on kivoja! Itelläkin tuli sieltä miellyttävää postia, mun opintotuki vaihtui kuntoutusrahaksi, joka siis ajaa saman asian keskenänsä. Sitten yhtäkkiä vaan huomaan että jaa, missä mun opintolainat? Ei muuta ku soittoa pankkiin, eivät tienneet mitään. Sitte raivopuhelu kelalle, jossa selviskin, että olivat itsekseen mulle ilmoittamatta vetäneet opintolainasta lainantakauksen pois, koska mulle opintotukea maksetaan nimikkeellä kuntoutustuki! Eli pitäis saada OPINTOtukea että laina taataan. Pankilla ei ois mitään ongelmaa maksaa lainaa, mutta kela ei vaan anna siihen siunaustaan. Voi 23å489åsöeofhruseöjfesöoi!!! Sainkin sitten 800e vähemmän rahaa mitä oli tarkoitus, ei tunnu opiskelijan taskussa ei... :D Ja vielä kun ei kiinnosta etukäteen mitään ilmotella, aina jo valmiiksi pomppaa se otsasuoni kun huomaa että kela muistanut kirjeellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pee, ikävää että sinuakin on Kela muistanut tyhmällä tavalla! Onhan siitä hyötyäkin, mutta TOSI monesti kuulen ikäviä juttuja sieltä suunnalta. Tyhmää :(

      Poista
  12. Mahtavan rehellinen ja avoin postaus. RESPECT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit :D Itsellä silmiä kirvelee koko postaus, mutta elämä on välillä tällaista!

      Poista