Näytetään tekstit, joissa on tunniste OOTD. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OOTD. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. lokakuuta 2015

Beige on uusi musta


 
Heissulivei!

Tulin tervehtimään pikaiset maanantaimoikat teille ennen töihin menoa näiden Nellin kanssa otettujen kuvien saattelemana! Minun eläköiminen täällä blogin puolella on ollut viime päivinä niin aktiivista, ettei mulla ole sen kummempia kuulumisia kerrottavana. Outoa löytää itsensä tällaisesta tilanteesta!



Olen puhunut syvällisiä, kertonut Kerttulin kuntoutumisesta ja raataillut vähän omiakin kuulumisia siihen väliin. Nyt on takki tyhjä, joten vaikka en mikään muotiguru olekaan, niin haluan mainita pari sanaa kuvan asusta! Se nimittäin kiteyttää minun tämänhetkisen lempparipukeutumisen erittäin hyvin! Muhkeat huivit, luonnollisen pehmeät sävyt, raikkaus ja mukavuus! Olen joskus ollut sellainen mustuainen, hamstrannut mustaa kaapit täyteen! En tiedä johtuuko viimeaikainen mustan välttely siitä, että Marthan valkoiset karvat imeytyessään mustiin vaatteisiin paistaa niistä kilometrien päähän, vai siitä että olen jo ihan tarpeeksi monta vuotta kulkenut mustissa. Niin tai näin, musta on ainakin toistaiseksi pudotettu minimiin pukeutumisen suhteen ja siirrytty vaaleampiin sävyihin. En oo pitkään aikaan tykästynyt johonkin asukokonaisuuteen näin päätäpahkaa kuin tähän! 


Housut / Cubus, Karvaliivi / Seppälä, Huivi / Cubus, Paita / Cubus, Kengät / Converse


Sen pidemmittä puheitta, tilulilulei ja tersus!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! En muuten malta odottaa perjantaita, koska me lähdetään Tuomaksen kanssa Helsinkiin minilomalle ja Haloo Helsingin keikalle iiiks!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Rapsakan päivän kuulumiset


Hilahillumareijaa!

Täällä Rovaniemellä on ollut rapsakkaakin rapsakampi päivä, ja oon meinannut menettää hermoni takkiongelmien kanssa. Päätin siirtää takin ostoa ensi viikolle, koska me lähdetään käymään Helsingissä. Tällä hetkellä tuntuu ettei ole säähän sopivaa takkia. Talvipakkasille tarkoitettua takkia ei kannata vielä kiskaista niskaan, koska millä sitä sitten oikeasti talvella kulkee? Jäässä kuin lumiukko olen silti ollut, mutta kukapa ei syksyn ekoilla pakkasilla olisi?

Paita / H&M, Huivi / Cubus, Hame / Mick's, Kengät / H&M


Kävin tänään silmälääkärillä, mikä oli todellakin paikallaan! Viime kerrasta oli kulunut jo viisi vuotta, ja näkö oli huonontunut sen mukaisesti. Jokapäiväinen särky silmissä ja päässä ei ole siis mikään ihme. Jotta saan tuskaani mahdollisimman pian helpotusta, kävin tilaamassa myös silmälasit. En yhtään malttaisi odottaa niiden saapumista! Kehyksiksi valikoitui luonnolliset, beigen sävyiset muovisangat merkkiä öökkönen! Se on sellainen opiskelijabudjettiin sopiva merkki, eli ei mikään. Lasit tulee olemaan varmasti mieluisat ja kovassa käytössä! 



Olen lähdössä pian koulukamujen kanssa viettämään rentoa iltaa. Tytöt aikoi tehdä mutakakkua, ja minä nappasin kaupasta Happy Joen lisäksi vähän suolatikkuja ja poppareita. Otan minun omat tytöt (koirat) mukaan nauttimaan illasta, pitäähän niidenkin saada välillä muutakin naisseuraa kuin minä! Moni muu on usein innokkaampi rapsuttelija kuin minä, saanhan olla raapimassa noita molempia vähän väliä. Huomenna meillä on tulossa myös huippu päivä! Mennään mummon luokse kyläilemään, ja Kerttulin kanssa päästään koirien fysioterapiaan. Aika jännää! Tällä pyritään saamaan koivet siihen kuntoon ettei jalkoja tarvisi alkaa leikkelemään enää, ainakaan nyt ihan hetkeen. Se jos joku olisi ihan m a h t a v a asia!

Nyt täytyy kiitää! Nauttikaa tekin illasta!

maanantai 3. elokuuta 2015

22 kysymystä, 22 vastausta


Sain Katalta ja Tarulta haasteen, missä molemmissa pitää vastata yhteentoista kysymykseen. Olen joskus aikaisemminkin kyseisen haasteen tehnyt, mutta nämä on aina hauskoja uusine kysymyksineen. 

Liebster awardin säännöt: 

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia.

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Kyseisen virallisen haasteen säännöt näkyy yllä, mutta olen sutki ja jätän kaksi viimeistä kohtaa toteuttamatta. Tämän saa kuitenkin tehdä ihan vapaasti kuka haluaa!
 
 
1. Miksi aloitit bloggaamisen?
 Olin pari vuotta aikaisemmin blogannut, ja tykkäsin touhusta kovasti. Opiskelun ja kaiken muun ohella blogi kuitenkin jäi, ja siinä vaiheessa kun halusin taas blogata, ei edellinen blogi enää tuntunut omalta. Halusin sellaisen oman paikan minne kirjoitella. Minun lempparipuuhaa koko touhussa on kirjoittaminen ja omien ajatusten jakaminen. Kuvat tulee siinä sivussa, välillä se oli jopa pakkopullaa. Nykyään olen oppinut myös nauttimaan valokuvaamisesta.

2. Mikä on suosikki värisi? Miksi?
 Vaaleanpunainen! Se on niin symppis.

3. Millaiset häät haluaisit? Jos olet jo naimisissa, millaiset ne oli?
Lämpimät, missä kaikki viihtyisi. Jos nyt tarkemmin niin kirkkohäät missä olisi kaikki rakkaat ihmiset paikalla. Vieraat tekee juhlan.

4. Missä maassa haluaisit käydä?
New Yorkissa!

5. Mitä teet mieluiten vapaa-aikanasi?
Bloggaan, mähöän ja syön! Näen perhettä ja ystäviä sekä silittelen koiria. 

6. Pidätkö vaahtokarkeista?
Kyllä!

7. Mistä saat inspiraation postauksiin tai ylipäätään bloggaamiseen?
Monesti muista blogeista saa hyviä ideoita, mutta mietin myös paljon mitä itse haluaisin lukea. Joskus jos yhtäkkiä keksin jonkun aiheen mistä minulla olisi jotain sanottavaa, laitan sen muistiin ja kehitän siitä postauksen kun ideat loppuu. Toki elämähän ihan ylipäätään inspiroi sekä monesti kavereiden kanssa käydyt keskustelut.

8. Tykkäätkö koota palapelejä?
Joo! Mietin muuten yksi päivä, että olisipa kiva koota joku iso palapeli.

9. Mikä on lempivuodenaikasi, jos kesää ei lasketa? Miksi?
Jos kesä lasketaan, niin silti syksy. Rakastan raikastuvia ilmoja ja ruskaa. Tosin eipä tästä kesästä tarvitse paljon ilmat raikastua syksyyn.

10. Missä kävit viimeksi matkalla?
Tampereella, mutta jos ulkomaat pitää sanoa niin Ruotsissa. :D Oikeasti oikeasti matkoilla niin Teneriffalla muutama vuosi sitten.

  11. Kerro yksi suuri unelmasi?
Opiskella ammatti mistä voin työllistyä mieleiseen työpaikkaan.


12. Milloin aloitit bloggaamaan ja miksi?
 Selitys, miksi aloitin bloggaamisen löytyi jo Katan kysymyksistä, mutta bloggaamaan aloitin vähän yli vuosi sitten.
 
13. Kuvaile tyyliäsi neljällä sanalla.
Naisellinen, hempeä, käytännöllinen, mukava.
 
14. Jos saisit muuttaa itsessäsi jotain, mitä muuttaisit vai muuttaisitko mitään?
Stressaisin asioista vähemmän. Antaisin niiden tapahtua paremmin omalla painolla ja luottaisin siihen.
 
15. Inhokki ruokasi?
Ei ole mitään selkeää, mutta kyllähän niitä löytyy. Kaikista ruoista saa pahaa jos on tehty huonosti, mutta melkein kaikista saa myös hyvää jos on tehty hyvin!
 
16. Voitko sanoa, että rakastat itseäsi sellaisena kun nyt olet?
Kyllä.
 
17. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
Osaan!
 
18. Mitä jääkaapistasi löytyy juuri nyt?
No vaikka mitä! Eilen käytiin kaupassa. Vihanneksia ja lihoja lähinnä.
 
19. Millainen suhde sinulla on alkoholiin?
Hyvä, eipä tule juuri juotua.
 
20. Jos saisit matkustaa minne vain, minne menisit?
No jos sinne New Yorkiin sitten!
 
21. Ostatko verkkokaupoista vaatteita?
Harvemmin.
 
22. Minkä eläimen haluaisit?
Minulla on jo lemmikki minkä haluan. Kaksikin!


Kysymykset oli kyllä molemmissa melko samoja, mutta eipä tarvitse ainakaan arvailla miksi aloitin bloggaamaan tai mihin kaupunkiin haluaisin matkustaa! Hih!

Kivaa maanantaita ja superia tulevaa viikkoa! Palaan taas asiaan keskiviikkona!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Iloisuuskengät (blogin vuosipäivä)


Aikas jännää! Tänään on nimittäin ihkaensimmäinen blogini vuosipäivä! Taas voi kyllä sanoa, niinkuin ihan aina kun jotain merkittävää tai vähemmän merkittävää tapahtuu, että kylläpä vuosi meni äkkiä. Vuoteen on kuitenkin mahtunut paljon kaikenlaisia suuren pieniä tapahtumia. Päällimmäisenä tulee kuitenkin mieleen oma vivahteikkuus blogata. Välillä on menty niin täysillä kuin täysiä voidaan mennä, ja välillä on ollut taas hiljaisempaa. Ehkäpä ensi vuoden tavoite onkin löytää jonkinlainen tasapaino näiden kahden vaihteen väliltä.



Tärkeimpänä nostan kuitenkin esiin sen, että olen tutustunut ihan uskomattomiin ihmisiin tämän vuoden aikana. En olisi ikinä uskonut oikeasti ystävystyväni ihmisiin blogini kautta. Olen kyllä kuullut sen olevan mahdollista, mutta jotenkin se silti yllätti. Yhtään väheksymättä ihan jokaista blogini lukijaa ja bloggaajakaveria, haluan nostaa esille Nellin ja Jasminan. Nellistä on tullut minulle sellainen sielunsisko millaista en osannut koskaan edes odottaa elämään astuvan. Tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina. Jasmina taas tuli Varkaudesta saakka viettämään tuntemattoman ihmisen luokse pääsiäistä, ja voi mahdoton meillä olikin mukavaa. Teitä en unohda kyllä ikinä!


Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa vuotta blogin parissa. Toivon kehittyväni tässä touhussa entisestään. Melkoisia myötähäpeän tunteita aiheuttaa osa viimevuotisista postauksista, mutta se kuuluu kasvuun. Kukaan ei ollut seppä syntyessään vai miten se meni.

Neule: Gina Tricot, huivi: Gina Tricot, housut: Bic Boc, kengät: Vans

Kiitos teille ketkä olette hypännyt matkaan heti alusta saakka, puolivälistä tai vaikka ihan pari postausta sitten. Ilman teitä olo olisi hullu, koska yksinpuhelu on aina saanut aikaan jotenkin outoja viboja. Olette kyllä huippuja!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Elämä on koulutie


Mainitsin melko kevyesti ohimennen eilisessä postauksessa sen, etten tänä vuonna päässyt opiskelemaan luokanopettajaksi. Halusin tulla kirjoittamaan teille jostain, minkä itse opin kun tänä vuonna koin ensimmäistä kertaa suuremman pettymyksen kouluun hakiessa. 

Vielä viime talvena olin hakemassa Tikkurilaan lukemaan itseäni estenomiksi. Senhän vuoksi olin käynyt parturi-kampaajan opinnot, joten reitti oli selvä. Olin jo useamman vuoden tähdännyt siihen suuntaan, enkä ollut oikeastaan kertaakaan kyseenalaistanut valintaani, sehän oli selvää pässinlihaa, sinne joku päivä menen.



Tammikuussa (muistaakseni) osallistuin Unelma itsestä -projektiin. Halusin ensisijaisesti löytää terveelliset elämäntavat, ja ehkäpä myös toiveissa oli laihtua muutama kilo. Toivoin myös saavani rohkeutta hakea Tikkurilaan opiskelemaan, sillä Rovaniemeltä lähtemisen ajatus ei ollut minulle mitenkään helppo nakki. Olin jo nimittäin kerran 17-vuotiaana lähtenyt ja tullut maitojunalla takaisin kotiin. En kuitenkaan halunnut tyytyä siihen ajatukseen etten saavuttaisi unelma-ammattiani pienen jalkojentutinan takia. Unelma itsestä -projektin edetessä opin kuitenkin kuuntelemaan sydäntäni ja miettimään miksi ajatus Tikkurilaan hakemisessa oikein jarrutti niin pahasti. Löysin blogin, missä estenomin opinnoista kerrottiin tosi kattavasti. Luin sen yhdessä illassa ja totesin ettei kyseinen ammatti ollut minua varten. Päätös oli vain kerralla sillä selvä, ja olin kuin puulla päähän lyöty. Tuntui kuin koko elämänsuunta teki ison u-käännöksen johonkin täysin vieraaseen ja tuntemattomaan, mutta samalla niin turvalliseen ja hyvältä tuntuvaan suuntaan.


toppi: Vila, neule: Gina Tricot, housut: Bic Boc, kengät: H&M

 Olin apauttiarallaa viisi vuotta sitten kuunnellut monesta suusta, että oletko miettinyt luokanopettajaksi ryhtymistä. Taisinpa silloin tomerana jopa sanoa, että minusta ei ikinä tule luokanopettajaa. Kaikkihan tietää mitä sellaisen sanonnan jälkeen yleensä tapahtuu. Toistaiseksi minusta ei luokanopettajaa tulekaan, mutta totesin tehneeni kuitenkin suuria askelia siihen suuntaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana. Varmasti en voi vieläkään sanoa, että minusta joku päivä luokanopettaja tulisi, mutta sen tiedän, että elämä on koko elämänmittainen koulutie. Pikaisesti ajateltuna voisi ajatella, etten ole edennyt mihinkään viimeisen vuoden aikana. Tarkemmin tarkasteltuna olen kuitenkin oppinut valtavasti. Helposti eksyy väheksymään oman ajatustyön saavutuksia, mutta eihän se mikään pikkujuttu ole löytää ammattia mihin ihan todella joskus haluaisi. Ei ole myöskään pientä saada oman pään sisälle rauhaa sillä, että päättääkin jäädä Rovaniemelle niin kauaksi aikaa kun se tuntuu hyvältä sydämessä. En halua myöskään väheksyä sitä, että opin syömään muutama viikko sitten vuohenjuustoa, ja nyt osaan jopa paistaa siitä täydellisiä namipaloja pannulla. Se etten päässyt tänä vuonna kouluun opetti myös minulle sen, että olen yllättävän sinnikäs ja tasapainoinen pakkaus. Tarvittiin vain yksi raivokas huutoitkupuhelu äidille ja elämä tuntui oikeasti olevan ihan hyvin.


Älkää ihmiset väheksykö sitä missä nyt olette ja mitä nyt osaatte. Vaikka koulupaikka jäi saamatta, on koulunkin ulkopuolella paljon asioita mitä oppia. Nauttikaa siitä, että voitte vielä vuoden unelmoida koulupaikasta, koska ensi vuonna unelma voi käydä toteen ja silloin vaihtuu taas unelmat toisiin. Uskon ja luotan siihen, että kaikella on tarkoituksensa, enkä aio hävetä sitä ettei tänä vuonna koulupaikka auennut. Muiden vuoro oli vain tällä kertaa! Onnea vielä teille!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Niitty ylläni




Meillä Rovaniemellä ei kesästä ole vielä tietoakaan lukuunottamatta muutamia aurinkoisia päiviä. Uusilla kukkakengillä alkoi varpaita palella ja takki oli liian ohut viileään iltatuuleen. Toppavaatteissako sitä pitäisi kulkea?!

Olen mennyt lupailemaan kuin parempikin sääennustaja kaikille vaateliikkeemme asiakkaille, että kyllä se kesä sieltä juhannuksen jälkeen tulee. Oma uskonikin on alkanut tässä juhannuksen lähestyessä hapertua, enkä olekaan enää niin varma asiasta. Mutta pakkohan se on lämmetä! Tai sitten se viime kesän monta viikkoa kestänyt helle on varastanut tämänkin kesän helteet. Kelmi minkä teit kesä 2014!

Onneksi on vaatteet jotka lämmittää ja tuo omalla kuosillaan kesän keskelle viileyttä! Tuo hempeä kukkainen huivi on ollut jo pidemmän aikaa kovassa käytössä, ja uskon niin tapahtuvan myös uusien niittyisten kenkien kohdalla. 

Blogi hiljenee tällä kertaa tietoisesti, nimittäin juhannuksen viettoon. En katoa tällä kertaa salakavalasti kadoten ja palaa kuukauden päästä takaisin. Älkää huoliko! Palaan takaisin hyvällä todennäköisyydellä vielä tällä viikolla asiaan!

Vähintäänkin lämminhenkistä, jos ei kesäisen helteistä juhannusta kaikille!


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesän luottovaate

Tajusin tässä taannoin, että olen melko huono rikkomaan omia rajojani. Olen tottunut elämään tiettyjen rutiinien ja omien tapojeni mukaan, ja monesti en halua astua niiden ulkopuolelle. Sama pätee myös pukeutumisen suhteen. Olen edelleen huvittunut tästä asusta. Se on minun omassa päässäni jotenkin niin katastrofaalisen överi, että harkitsin jopa eilen poistavani koko kukkaoksennuksen blogista. Olen kuitenkin jossain blogihistoriani aikana päättänyt olla poistamatta aikaisempia postauksia, vaikka ne aiheuttaisivat elinikäiset kirvelyt silmiin. Mielestäni se antaa kivan vivahteen blogiini. Elämä kun ei ole täydellistä. Mikään ei ole täydellistä, ja se se vasta täydellistä onkin. Siksi haluan säilyttää ne oman pääni sisällä huutavat emämokat blogissani, koska niin, elämä. 




Tämä asu todisti kuitenkin sen, että joskus täytyy, ja on myös todella hyvä asia poistua omalta mukavuusalueelta. Viime aikoina päälläni on nähty paljon vaaleanpunaista, kukkaa ja pitsiä, mutta en väitä että raidat olisi oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Lähinnä viittaan nyt nahkatakkiin ja siihen, etten ole verhoutunut johonkin yli-isoon huiviin. Suurin kriisi kesään astuessa olikin näiden muhkeiden huivien hyllylle nostaminen, en ole sitä kyllä vieläkään täysin tehnyt. Siinä vaiheessa kun/jos hiki tulee pelkästä ulos katsomisesta, en todellakaan tiedä miten saan jätettyä kaikki kaularätit kotiin. Niistäkin kai voi tulla osa ihmisen identiteettiä? Olkoon kyseisen asun olevan ei nyt mikään repäisevän erilainen, mutta ainakin viime aikaisiin asuihini nähden "kovempi". Viihdyin siinä kuitenkin älyttömän hyvin.



 
Olin päättänyt jo kesän alussa että haluan hankkia maxihameen, ja onneksi niitä onkin ollut kaupat pullollaan. Etsinnässä oli monikäyttöinen hame minkä ilmettä voi muokata yläosan mukaan, ja sellaisen myös löysin. Totesin tuon olevan myös tosi miellyttävä ja kevyt päällä, ja uskon siihen, että kesän lopulla hame on nähnyt paljon maailmaa (Rovaniemeä), sillä kovassa käytössä se tulee olemaan!

Ensi kerralla jaksan silittää myös vaatteet keh!

Joko teillä on hankittuna kesän luottovaate?

torstai 11. kesäkuuta 2015

Levoton lyyli

Lompsin ulos työpaikan ovesta. Kauhea vessahätä mutta nyt ei ehdi! Painelin niin lujaa kuin persjalkaisista jaloistani pääsin. Miksi monille suomalaisille suodaan lyhyet jalat? Ihana aurinko! Miten voikaan olla kaunista. Kurvaan Revontulikeskukseen viedäkseni pari päivää aiemmin netin myyntipalstalla varatut kynsilakat toisen liikkeen työkaverille. Seitsemän euroa, mukava pieni taskuraha. Lämmin hymy nousee kasvoilleni kun mietin pienten tyttöjen saavan uusia kynsilakkoja ja minä pääsen turhasta tavarasta eroon.


Kiire! Jatkan matkaani samalla ihastellen maisemia. Pikainen pirautus mummolle että olen tulossa mittomaan kenkäkaappia, jota myyn myös netissä kaikkien niiden muiden tavaroiden lisäksi. Tekstiviesti, että tilaamani kengät ovat saapuneet. Kyllähän ne nyt ehtii hakea kun laittaa töppöstä toisen eteen vielä rivakammin. Mitat kasassa ja äkkiä Siwaan. "Minulla olisi täällä paketti". "Ei kyllä löydy tällä nimellä, saisinko nähdä sen tekstiviestin". "Pakettisi on R-kioskilla, tämä on Siwa." Niinpä niin! Äkkiä pieni mutka takaisin R-kioskille, kengät kainaloon ja menoksi!  

Kuvan kengät ei liity tapaukseen.

Kotona! H&M:n paketti auki. Kyllä nämä kukkakengät pitää heti kokeilla! Vähän puristaa, mutta onkos se ihme kun on hiihdellyt koko päivän menemään. Hyvät ne on, ja ihanat. Koiranruoat pussiin ja menoksi! Näistäkin kaapintäytteistä saa kivan taskurahan. Yhdet onnistuneet kaupat taas tehty ja kotiin auringon kanssa kilpaa hymyillen. Kyllä kesä on kiva vaikkei lämmintä vielä olekaan. 

Mulla on ollut nyt valon ja kesän tultua ihan hirmuisen hyvä olla. Viime yönä heräsin viideltä, koska aurinko paistoi! Paistoi pimennysverhojenkin läpi. Kesä on ihanan levottomuuden aikaa! En ole saanut oikein öitäkään nukuttua, mutta sekään ei ole häirinnyt. Äskeinen oli pieni kurkistus minun iltaan. Elämä on nyt sopivaa viilettämistä paikasta toiseen. Saan asioita aikaiseksi ja se tuntuu tosi hyvältä. Odotan jo innolla melkein koko heinäkuun kestävää kesälomaa, ja ehkä sekin antaa omalla tavallaan virtaa näihin päiviin.

 
Niin, levottomuus. Se on selkeästi pitänyt minut liikkeellä ja on tuntunut vaikealta istahtaa alas kirjoittamaan. Eilen illalla se kuitenkin iski tosi vahvasti, halu bloggaamaan. Hihkuin siitä jo blogin Facebook-sivullakin. Omalla tavallaan myös levoton äitini kyseli sitten jo päivällä, että koska sitä tekstiä tulee? No tulee tulee, kunhan malttaa odottaa!

Ole hyvä äiti! Ja tervetuloa kotiin Turkista! Olikin jo ikävä. ♥

tiistai 26. toukokuuta 2015

Miksi hiljaisuus huutaa

Hei te ihanat! ♥
 
Halusin tulla avautumaan blogissa vallinneesta hiljaisuudesta. Olen huomannut, että kun elämä nappaa otteeseensa, on minun vaikea keskittyä vapaaehtoisiin harrastuksiin, kuten esimerkiksi bloggailuun. Tämä on mulle se ihana paikka, mikä ei vaadi, ei pakota tai velvoita. Sellaisena sen haluan jatkossakin pitää. Useasti kuitenkin huomaan, että mitä pidempään kasaan pelkkiä kuvia kameralle enkä julkaise niitä ajallaan, alkaa ahdistus kasvaa ja tuntua samalta kuin kasautuneet koulutehtävät. Ratkaisu ongelmaan on siirtää niitä vielä lisää tuonnemmas. Ei niin hyvä ratkaisu pitemmällä juoksulla! 
 
 
Olen taas tilanteessa, missä julkaistavaa materiaalia olisi vaikka millä mitalla, mutta minä neiti se vain loikoilen sohvalla jalat ojossa tekemättä yhtään mitään, niin paitsi Netflix-sarjoja, syön purkista. Voisin siivota, mut kenen takia? Tuomaskin on ollut jo pitempään pois kotoa töiden takia, eli periaatteessa mulla olisi rutkasti aikaa vain rustailla teille. Silti täällä kitisee pelkkä hiljaisuus, joka oli jo niin piinaavaa että minun yksi ystävä mainitsi asiasta. Kiitos Minnan, täsä mä ny olen ja sepostan.
 
 
Sillä mitä tarkoitan kun sanon elämän napanneen mukaansa, puhun lähinnä edelleen halleluja pääsykokeista! Pääsin nimittäin soveltuvuuskokeisiin, ja siitä jos jostain olen enemmän kuin onnellinen. Sen eteen tein ihan hirmuisesti töitä, eikä siis ollut turhaa uhrata suurinta osaa vapaa-ajasta lukemiseen. Viime ajat minut on voinut bongata puhumasta itsekseni työmatkoilla siitä, millainen minä olisin opettajana ja miksi se olisi minun juttu. Olen kuitenkin päättänyt mennä iloisella asenteella ja omana itsenäni sinne.
 
 
Noin muuten olen viettänyt aikaa ystävien ja perheen seurassa, käynyt tänään jopa pitkästä aikaa liikuttamassa niin itseäni kuin koko ajan vankistuvaa Marthaa sekä nautiskellut siitä vapauden tunteesta minkä VAKAVA-materiaali jätti jälkeensä.
 
 
Niin ja ei, täällä ei onneksi ole enää lunta!