Toukkatorstai: alkuraskaus

Ihan hullua, miten nopeasti viikot vain kiitää ohi nyt raskauden toisella kolmanneksella. Tänään tuli täyteen 16+0, mikä siis tarkoittaa sitä, että neljäs raskauskuukausi on tullut täyteen. Enää kuukausi ja ollaan puolessa välissä! Jos nyt viikot kiitää ohi hullua kyytiä, niin sitä se ei todellakaan tehnyt ensimmäisellä kolmanneksella. Tämän toukkatorstain teema onkin se ah niin ihana alkuraskaus. Varoitus: Seuraava avautuminen ei ole kaunista luettavaa, joten jos suunnittelet raskautta, tai olet vasta saanut tietää olevasi raskaana, älä lue pidemmälle! Hox! Sinä Iina, joka kirjoitat tätä, jos vielä joku päivä haluat lisää lapsia, lue tämä ensin ja tee päätös vasta sitten. Tai jos varmasti haluat lisää lapsia, älä enää ikinä lue tätä. 

Alkuraskaus oli todellakin sitä aikaa, kun viimeistään ymmärsin miksi raskautta kutsutaan juurikin nimellä raskaus. Ei hehkeys, keveys tai autuus. En ole ikinä kokenut niin voimakasta kokovartaloremontin tunnetta kuin ensimmäisten raskausviikkojen aikana koin. 

Ennen kuin edes tulin raskaaksi, olin suhtautunut mahdolliseen raskauspahoinvointiin kevyellä kauhulla. En ole koskaan ollut hyvä käsittelemään tai sietämään huonovointisuutta, ja se onkin yksi suurimmista syistä miksi lopetin aikanaan kokonaan alkoholin käytön. Itseaiheutettu paha olo ei todellakaan ollut minun juttu! Huvittavaa onkin, että onhan raskaudestakin johtuva pahoinvointi osittain itseaiheutettua. Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Tätä taisin muutaman kerran keskellä vellomisen vähän itkunsekaisesti, tuskanryppy otsalla ja ääni väristen hokea. 

Minun raskauspahoinvointi nosti päätään jo siinä vaiheessa, kun en edes vielä tiennyt olevani raskaana. Mulla on ajoittain taipumusta kokea etomisen tunnetta hiuksista, joita lojuu paikoissa missä niitä ei pitäisi lojua. Eli ihan missä tahansa muualla kuin päässä. Ihmettelen edelleen miten olen opiskellut aikanaan parturi-kampaajaksi. Tämä hiusetominen oli tullut kuvioihin voimakkaampana, ja ajattelin sen olevan taas joku kausittainen juttu. Siitä ei mennyt kauaakaan, kun sain todeta tämän kausittaisen etomisen johtuvan raskaudesta. Tämä kevyt etomisen tunne muuttui hyvin nopeasti lamaannuttavaksi pahoinvoinniksi, jonka kanssa tulin erittäin huonosti toimeen. 

Ensimmäiset pari viikkoa koin olevani henkisen ja fyysisen myllerryksen vallassa. Totuus siitä, että kannan sisälläni uutta elämää oli samaan aikaan niin toivottu ja ihana asia, mutta myös niin jännittävä, että pelkästään sen ajattelu heitti mahalaukun ympäri. Tämä mullistus elimistössäni aiheutti sen, että normaali ruumiinlämpöni nousi useammaksi viikoksi sellaisiin lukemiin, missä tunsin olevani koko ajan kipeä. Sen lisäksi koin vellovaa pahoinvointia, joka alun vuorokausivaihteluiden jälkeen muuttui hyvin pian ympärivuorokautiseksi. Kuvitelkaa itsenne laivaan joka keikkuu samaan aikaan, kun kärsitte vuosisadan kaameimmasta krapulasta. Tältä minusta tuntui useamman viikon ajan. Pahimpina päivinä pelkkä puhelimen selaaminen teki pahaa. Alkuraskauteen liittyi myös nippu muita oireita, jotka jäivät tosin pahoinvoinnin ja väsymyksen varjoon. 

Muistan yhden työaamun, kun olin vielä alun tyhmyyttäni syönyt pakolla kaksi ruisleipää, vaikka kaikki teki pahaa. Nielin kuivat ruisleivät alas vedellä, koska muuten koko tehtävä olisi ollut mahdoton. Tilanne päättyi siihen, että istuin vielä viittä vaille kymmenen vessanpöntön vieressä valmiina oksentamaan, ja myymälä piti avata kymmeneltä. Jaksan edelleen ihmetellä, että tasan klo 10 myymälä oli avattu, ja mulla edelleen ruisleivät vatsassa. Niin hirveä kuin se olotila olikin, niin kertaakaan en lopulta päätynyt oksentamaan. Hatunnosto teille urheille naisille, jotka elätte pää pöntössä ensimmäiset viikot! Tai jopa sen koko yhdeksän kuukautta! Huh sanon minä!

Onnekseni jäin juuri pahimman pahoinvoinnin yllyttyä kesälomalle, jonka vietinkin yhtä neuvolakäyntiä ja muutamaa kirpputorin pöydän huoltoa lukuunottamatta vuoteen omana. Pahoinvointi ja lamaannuttava väsymys sai aikaan sen, etten jaksanut edes seistä kotona. Ainut mitä kykenin tekemään, oli maata sängyssä ja käskyttää Tuomakselle, että tuo jotain syötävää NYT tai taju lähtee. Olin kuin Notre Damen kellonsoittaja, kun möngersin aamulla kädet täristen niin kumarassa kuin ihminen vain voi tekemään smoothien, jonka hipsin äkkiä juomaan sänkyyn. Nukkumaan en pystynyt päivisin, koska olo oli niin häiritsevä jopa nukkumiseen. Kaikista ankeimpina viikkoina minunlainen yökyöpeli joutui laittamaan reilusti ennen yhtätoista yöunille, jotta olo ei mennyt siihen pisteeseen, missä itken silkasta kurjuudesta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että hitto soikoon, olihan se hirveää, mutta mie selvisin siitä! Kaikista pahinta oli se avuttomuuden tunne, kun pelkkä kaupassa käynti ja ruoan valmistus oli ylivoimainen tehtävä. Onneksi mulla oli maailman paras tuki ympärillä!

Kun pahoinvointi ja väsymys alkoi väistyä, aloin yökkimään kaikesta vähänkin epämiellyttävästä. Alussa yökin ihan vain kumartuessa, mutta nykyään se rajoittuu lähinnä inhottaviin hajuihin, tai niihin hiuksiin. Nykyään yökin enää muutamia kertoja päivässä, mikä tuntuu todella pieneltä. Siitä olen tyytyväinen, että yökkiminen alkoi vasta siinä vaiheessa kun pahoinvointi helpotti. Niiden kahden yhdistelmä olisi voinut ollut mielenkiintoinen. 

En voisi olla tyytyväisempi tämän hetkiseen olotilaan, vaikka olenkin kärsinyt koko viikon päänsärystä. Kaikki mitä nyt koen, tuntuu kuitenkin niin pieneltä verrattuna alkuraskauteen. Paljon sellaista, mitä olisin voinut vielä nostaa esille, jäi sanomatta. Raskauspahoinvoinnista voisi kenties kirjoittaa vaikka romaanin. Kiitos ja anteeksi jos jaksoit lukea tänne saakka! Syyt, miksi raskaana ollessa itkettää vaatii ihan oman postauksensa. Jos siellä on joku, joka kaipaa vinkkejä raskauspahoinvoinnin helpottamiseen, niin siitäkin on kertynyt kokemusta. Muitakin toiveita saa esittää!

Kuulemisiin!

Chihumammaa hymyilyttää!

Käytiin torstaina Kerttulin kanssa fysioterapeutilla. Jänskätti jonkun verran, koska eihän mulla ollut vielä viikko sitten edes tietoa, että koirille on Rovaniemellä oma fyssäri! Mielenkiinnolla odotin mitä hän tekee ja millaisia kuntoutusohjeita saadaan. Tässä vaiheessa kun eläinlääketieteen toimesta tuntui että kaikki kortit on lähestulkoon jo käytetty, oli kaikki tieto mitä eilen saatiin oikeaa helinää korville. 

Mitään vakavaa rakenteellista ongelmaa ei löytynyt, toki jo ennestään tiedetty luksoituva polvi ja hiukan jumittunut alaselkä. Nämä kaksi on kuitenkin melko varmasti yhteydessä toisiinsa. Kun saadaan jalkaa jumpattua vahvemmaksi, luulisi että myös selkä menisi parempaan kuntoon. Viime viikolla eläinlääkärin löytämä lonkkavaiva on luultavimmin myös jokin lihaskireys, ei pitäisi ainakaan olla mitään sen vakavampaa. Tähän en myöskään itse usko, sillä lonkka on jo paremmassa kunnossa. Lopetin tosin jo tämän viikon maanantaina määrätyn pakkolevon, koska luotin omaan vaistooni. Kerttuli kankeutui vain totaalisessa levossa ja käveleminen oli vaikeampaa kuin koskaan ennen. Olin tehnyt myös fyssärin mielestä oikean päätöksen. Hattu sulkaan siis minulle jee!

Tällä hetkellä tunne on kuin olisi tonnin kivi tippunut sydämeltä. Ehkä suurinta helpotusta tuo se, että me ei olla yksin näiden asioiden kanssa. Nyt meillä on fysioterapeutti kelle tarvittaessa soittaa, ja kenen luona käydään ensi vuoden alussa katsomassa mitä tuloksia ollaan kuntoutuksella saatu aikaan. Mieli on korkealla ja valtakunnassa kaikki hyvin! 

Näitä asioita on ehkä vaikea ymmärtää ellei omista koiraa. Sitä miten koirista kantaa huolta ja murhetta jos kaikki ei ole hyvin. Toivon meidän karvalapsille onnellisen ja mahdollisimman hyvän ja pitkän elämän. Haluan tehdä kaikkeni, että niillä olisi hyvä olla. En halua leikellä Kerttulia aina vain kuntoon niin kauan kun vaivat ovat kivuttomia ja niille voi tehdä jotain muuta. Mielestäni Kerttuli on nyt viimeisen vuoden aikana taistellut ihan tarpeeksi leikkauksesta ja operaatiosta toiseen, nyt on aika jumpata ja nauttia elämästä täysin rinnoin! Pitäkää peukut pystyssä, että polvesta tulee lihashuollolla niin vahva ettei se vaadi enää leikkausta! Näinkin voi kuulemma käydä. 

Me lähdetään taas lippu korkealla eteenpäin!

Ihanaa viikonloppua!

Rapsakan päivän kuulumiset

Hilahillumareijaa!

Täällä Rovaniemellä on ollut rapsakkaakin rapsakampi päivä, ja oon meinannut menettää hermoni takkiongelmien kanssa. Päätin siirtää takin ostoa ensi viikolle, koska me lähdetään käymään Helsingissä. Tällä hetkellä tuntuu ettei ole säähän sopivaa takkia. Talvipakkasille tarkoitettua takkia ei kannata vielä kiskaista niskaan, koska millä sitä sitten oikeasti talvella kulkee? Jäässä kuin lumiukko olen silti ollut, mutta kukapa ei syksyn ekoilla pakkasilla olisi?

Paita / H&M, Huivi / Cubus, Hame / Mick's, Kengät / H&M

Kävin tänään silmälääkärillä, mikä oli todellakin paikallaan! Viime kerrasta oli kulunut jo viisi vuotta, ja näkö oli huonontunut sen mukaisesti. Jokapäiväinen särky silmissä ja päässä ei ole siis mikään ihme. Jotta saan tuskaani mahdollisimman pian helpotusta, kävin tilaamassa myös silmälasit. En yhtään malttaisi odottaa niiden saapumista! Kehyksiksi valikoitui luonnolliset, beigen sävyiset muovisangat merkkiä öökkönen! Se on sellainen opiskelijabudjettiin sopiva merkki, eli ei mikään. Lasit tulee olemaan varmasti mieluisat ja kovassa käytössä! 

Olen lähdössä pian koulukamujen kanssa viettämään rentoa iltaa. Tytöt aikoi tehdä mutakakkua, ja minä nappasin kaupasta Happy Joen lisäksi vähän suolatikkuja ja poppareita. Otan minun omat tytöt (koirat) mukaan nauttimaan illasta, pitäähän niidenkin saada välillä muutakin naisseuraa kuin minä! Moni muu on usein innokkaampi rapsuttelija kuin minä, saanhan olla raapimassa noita molempia vähän väliä. Huomenna meillä on tulossa myös huippu päivä! Mennään mummon luokse kyläilemään, ja Kerttulin kanssa päästään koirien fysioterapiaan. Aika jännää! Tällä pyritään saamaan koivet siihen kuntoon ettei jalkoja tarvisi alkaa leikkelemään enää, ainakaan nyt ihan hetkeen. Se jos joku olisi ihan m a h t a v a asia!

Nyt täytyy kiitää! Nauttikaa tekin illasta!

Syyspukeutuminen

Olen ihastunut tänä syksynä luonnollisiin ja maanläheisiin sävyihin. Jo ikiaikaiseksi suosikiksi nousseet Cubuksen muhkeat huivit toimii tänäkin kylmänä vuodenaikana ihan lemppariasusteina. Olen hamstrannut niitä jo melkoisen kokoelman! Tuntuu että nyt pitäisi uusia muutenkin talvivaatekokoelmaa. Yksi suurimmista hankinnoista on uusi villakangastakki ja saappaat. Nilkkuritkin pitäisi löytää. Äh! Tämä kaikki tietää rahanmenoa. Ehkäpä pärjään vielä osittain edellisillä. Löysin kuitenkin tänään h&m:ltä tosi kivan villakangasvaihtoehdon, ja jätinkin sen varaukseen jotta voin miettiä yön yli asiaa. Olen sellainen muhinoijashoppailija välillä, varsinkin kun on kyse pitempiaikaisista ja vähän arvokkaammista ostoksista. 

Halusin kuvailla teille vähän jo hankittuja talven asusteita, mitkä on kyllä ollut jo tovin käytössä täällä pohjoisessa. Tänäänkin tuuli niin kylmästi, että pystyyn jäätyminen oli lähellä. Löysin Cubukselta nallentassuiksi kutsumat hanskat, mitkä tulee todelliseen tarpeeseen pyöräillessä yliopistolle. Huomenna ne pääsevät ensimmäiseen ankaraan testiinsä. 

 

Olin ottamassa kuvia, kun eräs kiinnostunut persoona halusi mukaan touhuun.

 

"Hei mitä nämä on? Haisee oudolle!"

 

"Niin siis tää oli mulle uus peti. Kiitti! Putsaankin heti varpaat tässä."

 

Maatulla oli eri käsitys kaulahuivien esillepanosta...

 

Kuuminta hottia myös koirille!

 

Kokkasin tänään itselleni kurpitsakeittoa. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kova syömään erilaisia keittoja, mutta näin viileä sää sai jopa minunlaisen vilukissan himoitsemaan lämmintä keittoa. Tuli muuten hyvää! Ison keittolautasen jälkeen olin väsähtää sohvannurkkaan ja virua siinä kuin räkä koko loppuillan. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin nähdessäni edellisen postauksen viestit teiltä. Tulin niin hyvälle tuulelle, että halusin tulla moikkaamaan teitä tänäänkin! Kiitos kun olette tuollaisia!

Aito aamu

Saatoinpa eilen mainita vähän harmissani äitilleni, että kun aukaisen suuni blogissa niin lukijoita katoaa. En tiedä yhtäkään bloggaajaa ketä ei oikeasti vähän kiinnostaisi uusien lukijoiden tuleminen tai niiden pois lähteminen. Äitini ihmetteli aidosti, että mitä se haittaa? Itsellehän sinä sitä kirjoitat. Silloin tajusin mikä tänne tulemisessa silloin tällöin kitkaa. Monet blogit on nykyään viimeisen päälle hiottuja kuvia, kiiltokuvamaista elämää ja täydellisyyden hipomista ulkoasussa. Minusta tuntuu etten yllä tällaisen blogimaailman tasolle. Ei minusta ole siloittamaan elämääni tai itseäni. Ei minusta ole peittelemään, että olen maailman laiskin tiskaaja ja meillä juoksee kotona muitakin lemmikkejä kuin kaksi koiraa ja kissa, nimittäin villakoiria. Jätän tavaroita kuin kakka koiran pyllystä ympäriinsä, ja lopulta siivoilen itse omia jälkiä. Olen sottapytty ja laiskiainen! Ei se poista silti sitä faktaa, että rakastan kaikkea kaunista ja tykkään kauniista kuvista.

Mitäpä jos oikeasti alkaisin kirjoittaa blogiani aidosti itselleni? Muistoiksi kesästä, syksystä, talvesta ja keväästä. Muistoksi elämästä! Mitäpä jos unohtaisin sen iänikuisen stressin siitä miten kaiken pitäisi olla täydellistä. Levittäisin käteni ja myöntäisin, että tällainen olen enkä oikein muuksi muutu! Juhlia järjestäessä löysin itseni taas kerran raivohulluamasta, koska kodin pitää näyttää siltä tältä ja tuolta. Pyykit piiloon ja kaikki sotku piiloon! Tuomas totesi minulle, että mekin ollaan ihmisiä. Ai niin, niinpä me ollaankin. Ja niin on meidän vieraatkin. Yhtä paljon kuin en tiedä yhtään bloggaajaa ketä lukijamäärä ei kiinnosta millin vertaa, niin en tiedä yhtäkään täydellistä ihmistä.

Minkä kuvan haluan ihan oikeasti itsestäni antaa? Aidon. Siihen kuuluu hauskat asukokonaisuudet joka aamu koiria ulkoiluttaessa. Tukka pörrössä, ensimmäiset vaatteet kiskaistuna päälle, toinen koira kainalossa ja toinen talutettavana koen olevani aidosti ja oikeasti oma itseni. Halusin muistaa tämän päivän aamun, koska pohjoisemmassa Suomessa on sadellut jo lunta. Pian väistyy syksyiset maisemat ja saadaan nautiskella lumesta. 

Aion edelleen ottaa blogiini kauniisti aseteltuja ja harkittuja kuvia, mutta vapaudun ikuistamaan minun oikean elämän tänne. Ei minun elämä ole mitenkään ihmeellistä, vaan ihan tavallisen nuoren naisen elämää hyvineen ja pahoineen päivineen. Sitä tarinaa haluan tänne ikuistaa, jotta voin sitten joskus muistella itsekin niitä päiviä mitä ikuistamattomana ei välttämättä edes muistaisi. 

Synttärit!

Juhlistimme ihan mahtavalla porukalla viime viikon lauantaina minun viimeisiä (not.) prinsessasynttäreitä. Sain hätäpäissäni kaiken sen leipomisen ja hösäämisen keskellä napsaistua pari kuvaa tänne bloginkin puolelle, toki himpun verran jäi harmittamaan kun en saanut tarjottavista julkaisukelpoisia kuvia otettua niin kattavasti kuin olisin halunnut. Onneksi onnistuneiden juhlien mitta on monesti kuvien vähyys! Juhlat oli niin mukavat, että hymyilin vielä seuraavanakin päivänä.

Iltaan kuului rentoa yhdessäoloa lautapelejä pelaten. Myöhemmin piipahdettiin myös Sfäärissä jammaamassa parit kipaleet, ja lopulta suunnattiin väsyneinä mäkin kautta kotia! 

Kiitos vielä vieraille, sekä kaikille ketkä minua muisti! Jätän yleensä juhlistamatta synttäreitä, mutta tänä vuonna halusin toimia toisin. En nimittäin muista yhtään mitä tapahtui kun täytin viime vuonna vuosia?! Se on vääryys! Kyllä synttärit pitää muistaa. Nämä ainakin muistan!

Täällä siis kuittaa onnellinen, toistaiseksi ikäkriisitön 24 vuotias! 

Ps. Nukuin ihan naurettavan hyvin eilisen Happy Joen jälkeen. Piti aamulla ihan pinnistellä miettimään että kuka oon, mikä päivä nyt on ja mikä on minun agenda tänään. Teki niin hyvää noin täyteläiset yöunet! Nam!

Tampereen lomaräpsyt 1/2

Minun kesäloma alkaa olla pikkuhiljaa paketissa, ja olo on arvatenkin vähän haikea. Huomenna palaan takaisin sorvin ääreen, ja vaikka työni onkin mieluista, on lomassa kyllä sitä jotain. Tiedätte kyllä! Onneksi loman jälkeisestä järkytyksestä toipuu äkkiä, ja jo parin päivän jälkeen tuntuu kuin koko lomaa ei olisi ollutkaan. Melko perus ainakin minulla! Sitten ollaankin taas uudestaan loman tarpeessa. Talvea odotellessa!

Tässäpä siis muutamia räpsyjä meidän ihanalta Tampereen lomareissulta, mikä oli kyllä koko kesän kohokohta! 

Se aito ruokakuva! Käytiin Tammelan torilla naukkaamassa lounas, Tapolan mustaa makkaraa. En tiedä mitä minulle on taas tapahtumassa, mutta olen aina tähän hetkeen saakka vannonut, ettei minua saa tuota syömään. Ei sitten ikinä! No kappas! Sielläpä sitä kuitenkin syötiin ja hyvää oli. Ikä tekee nirsoilujen suhteen tehtävänsä.

 

Nämä kuvat kertoo jotain olennaista Tampereen tunnelmasta, aika ihanaa.

 

Ja nämä taas koirien lomatunnelmasta!

Meillä on sen sijaan Tuomaksen kanssa ollut toimintaa koirienkin edestä. Käytiin Varalan Flowparkissa kiipeilemässä yläilmoissa, mutta se homma kyllä kosahti omalta kohdalta siihen kun erehdyin kiipeämään liian korkealle ja reitin suorittaminen meni itku kurkussa. Korkeat paikat ei todellakaan ole minun juttu, ja silti koko Flowpark oli minun idea. Kai jotenkin ajattelin sen olevan vähemmän pelottava. Tuomas sen sijaan killui kuin mikäkin apinamies puiden latvassa. 

Kävimme myös joka kesän perinteisillä lavatansseilla vähän humppaamassa, kuten entisillä tanssijoilla on tapana. Tai no, ainakin meillä! Muuten aika on kulunut kummipoikaa ja Tuomaksen sukulaisia tavatessa, syödessä hyvin ja rentoillessa. Kaikkea sitä mitä hyvään Tampere-lomaan kuuluu. Huomenna julkaisen vielä toisen osan Tampereen satunnaisista lomaräpsyistä, koska kuvia tuli napsittua niin paljon.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille! Tästä tulee hyvä viikko!

Hauska koirahaaste

 Blogiani etenkin pidempään lukeneet ovat varmasti noteeranneet, että minulla on kaksi chihuahuaa. Koiriksikin niitä voi kutsua, mutta voin kyllä täysin allekirjoittaa, että kyllä chihuahua on enemmän chihuahua kuin koira. Enkä puhu nyt vain omistajan puolueellisella äänellä, vaan pari päivää sitten myös kaverini nimesi koirani enemmän chihuiksi kuin koiriksi, niin erikoisia persoonia ne ovat. Siitä sainkin idean laittaa hauskan koirahaasteen kiertämään tänne blogimaailmaan! En tiedä vielä ketään koiranomistajaa, joka ei haluaisi puhua koirastaan/koiristaan.

Haasteen säännöt:

 -Vastaa haasteen antajan kysymyksiin

-Keksi viisi kysymystä niille keille heität haasteen

-Haasta vähintään kolme bloggaajaa joilla on koira/koiria

Minun kysymykset ja omat vastaukset:

 Koska olen haasteen tekijä, vastaan itsekin omiin kysymyksiini, ja samalla haastan kolme (tai enemmän) bloggaajaa vastaamaan samoihin kysymyksiin.

Jos koirasi olisi ihminen, missä ammatissa hän työskentelisi?

    Martha olisi ehdottomasti poliisi. Se nimittäin pitää täällä kotona aina järjestystä yllä ja komentaa Iinestä (meidän kissaa) ja Kerttulia. Jos Iinestä on esimerkiksi kielletty syömästä muovipusseja, Martha vartioi ja pitää huolen että tätä ei tule tapahtumaan. Iineksen lähestyessä muovipusseja tai muita kiellettyjä kohteita nostaa Maattu rähinän pystyyn. Kerttulia Maattu komentaa ihan vain komentamisen ilosta, monesti täysin aiheettomasti. Maatusta on vain niin kiva komentaa ja pitää järjestystä yllä.

Kerttuli puolestaan olisi sellainen hiljainen, silmälasipäinen kirjastonhoitaja pitkässä beigessä hameessaan ja ruskeassa neuleessaan. Näen sen niin selkeästi sieluni silmin. Varovaisesti mutta ystävällisesti Kerttuli hymyillen vastaisi kirjaston asiakkaiden kysymyksiin. Mutta sitten kun Kerttuli pääsisi kirjastosta kotiin, olisi hän vapaa-ajalla räppäri. Oon oikeasti sitä mieltä, että Kerttuli on hassuin koira ikinä.

Mikä on paras temppu minkä koirasi osaa?

Maattu osaa aika paljon temppuja, on aina ollut nopea oppimaan ja sitä onkin sitten etenkin pentuna hyödynnetty. Paras on ehkä kuitenkin PAM, missä aivan kuin "ammutaan" sormea osoittaen Maattu, ja huudetaan PAM, minkä seurauksena Maattu yleensä menee selälleen. Joskus on havaittavissa melko eläväisiä kuolleita kun ei siellä makuulla jakseta kauan olla herkun houkutellessa liikaa. Hyviä on myös tanssiminen ja yläfemma.

Kerttulin paras, ja oikeastaan ainut temppu on istuminen. Kerttuli ei ole oikein koskaan ymmärtänyt temppujen hienoutta. Istumaankin mennään hyvin hitaasti ja hartaasti. Yksi temppu on myös kissan kakan syöminen, mutta sen on kyllä oppinut ihan itse.

Mikä on koirasi lempiherkku?

Maatulla nakki, nakki ja nakki. Kerttuli tykkää ihan kaikesta, koska hotaisee täysin maistamatta ja kokonaisena melkein mitä tahansa. Kerttuli harrastaa myös aktiivisesti kädestä ja pöydältäkin varastamista aina tilaisuuden tullen. Kaikki syötävä on vain liian hyvää.

Paras hetki minkä olet jakanut koirasi kanssa?

Maatun kanssa ne hetket kun pötkötellään yhdessä poski poskea vasten sohvalla tai sängyssä. Ihania hetkiä on myös ne kun ulkona Maattu ottaa syvän katsekontaktin ja tottelee mutkattomasti. 

Kerttulin kanssa ollaan koettu vuoden aikana monia rankkoja hetkiä ja leikkauksista toipumisia. Niihin lukeutuu myös parhaat hetket. Kerttulin kohtutulehduksen ja siitä seuranneen leikkauksen jälkeen sain ensimmäisen kosketuksen siihen millainen koira Kerttuli oikeasti on. Tötterö päässä Kerttuli katsoi minua sohvalla ja hymyili. Se oli ihan mahtava hetki rankkojen päivien jälkeen. Kuvan näette TÄSTÄ!

Hauska tilanne koirasi kanssa?

Molempien koirien kanssa on tullut koettua paljon hauskoja tilanteita, mutta viimeisin tilanne kun nauroin ihan kunnolla oli se kun Maattu säikähti omia pierujaan. Näin kirjoitettuna ei niin hauska juttu, mutta tilanne oli sillä hetkellä tosi koominen. 

Toinen hauska tilanne sattui niihin aikoihin kun luin viimeisiä päiviä pääsykokeisiin nyt toukokuussa. Olimme edellisenä päivänä juhlittu koirien kanssa Maatun synttäreitä, ja nakkia oli tullut syötyä ihan urakalla. Ihmettelin miksi Kerttuli vetää hirveää rundia pitkin lattioita kauhealla kiireellä. Siinä vaiheessa heräsi hoksottimet kun sängyn vierestä kuului sellainen atomipommimainen läsähdys, aivan kuin iso kasa ketsuppia olisi tursaistu kovalla paineella lattiaan. Kerttulin vatsa ei ollut oikein kestänyt edellisen päivän synttäriherkkuja. Miksihän nämä hauskat jutut liittyy tällaisiin hetkiin? Mulla on kai jotenkin sairas mieli.

Bonuskysymys: Koirasi teemabiisi?

Marthan teemabiisi on vaihdellut näiden kahden vuoden aikana, mutta tällä hetkellä Natasha Bedingfieldin I Wanna Have Your Babies, koska Maattu on valeraskaana.

Kerttulin teemabiisi on ehdottomasti Elastisen Eteen Ja Ylös.
  

Haasteen saa tietenkin tuoreena koiranomistajana Nelli!

Lisäksi haastaan aivan ihanan symppiksen Maikin! 

Kolmanneksi haastan toisen chihun omistajan Mayan! 

Bonuksena haastan vielä yhden chihunaisen Minnan! 

Toivottavasti otatte pilke silmäkulmassa hauskan koirahaasteen vastaan, mutta jos ette niin poliisi-Maatulla on teille sanoma! 

 

Rakkaus on kuin vanhat kalsarit

 

Rakkaus on kuin vanhat kalsarit. Jokainen meistä varmasti tietää ne lempparipikkarit jotka tekisi mieli aina laittaa jalkaan. Ne ei purista, ja vaikka puristaisi niin oikeista paikoista. Ei hierrä ja joka kerta kun ne jalkaan laittaa, tuntuu mukavalta ja hyvältä. Rakkaus, kuin vanhat kalsarit. Ne jotka revetessään parsitaan kasaan, koska rakkaus. Jotka vuodesta toiseen aina vain ovat parhaat, eikä toisia tule vastaan. 

Jos niitä kaupasta vielä saisi, ostaisi sadat koko loppuelämäksi, koska rakkaus. 

Rakkaudentäyteistä lauantaita!

Kemissä!

Kuten teille on jo tullut tutuksi, minun elämä pyörii tällä hetkellä paljolti tulevaisuuteen panostamisena lukiessani pääsykokeisiin. Nykyisyydellä yritän kovasti vaikuttaa tulevaisuuteen, mutta tänään haluan nostaa esille menneen! Olin viime viikolla kyläilemässä lyhyen ajan sisällä tosi tärkeäksi tulleen Nellin luona. Suureksi harmiksi olin napannut flunssapöpöläisen matkaani, mutta onneksi se ei pilannut yhtäkään suunnitelmaa minireissun aikana. Kaikki tuli tehtyä mitä oli tarkoitus tehdä, ja Nellin luona oli vielä mukavampaa kuin olin ajatellut! Unohdin monta kertaa että olin kipeä.

Aika kului nauraessa, paleltuessa (hullun hommaa koko bloggaus) ja syödessä niin että napa ratkesi.

 

Olin saanut suostuteltua Nellin leipomaan minun kanssa kinderkakun, ja jo ennen leipomista kielsin kysellä sen suurempaa tarkoitusta kakulle. Nellillä oli tulossa vieä tuolloin synttärit, joten olin järkännyt huimat kahden naisen kekkerit serpentiineineen ja kynttilöineen. Kukapa ei haluaisi kerran vuodessa puhaltaa ilmaan toiveen? Veikkaan että toive toteutaa, koska kyllä 22 kynttilää pitäisi riittää siihen! 

Kiitos vielä Nelli kun teit niin minun kuin Marthan ja Kerttulinkin olon kotoisaksi. ♥ Koiratkin sai syödä luita sohvalla ja kösytä sängyssä! Niiden mittapuulla se on ihan parasta!