Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. elokuuta 2015

Maailman maittavin ohrarieska


Koska pyrin välttämään tällä hetkellä mm. hiivan ja vehnäjauhojen syömistä, piti keksiä jokin herkullinen leipä ehdan ruisleivän kaveriksi. Minä kun tarvitsen jokaiseen aamuuni leipää, jotta mahani kiittää ja nälkä pysyy kurissa.

Lähdimme Tuomaksen kanssa tosi varovaisesti ensimmäistä kertaa kokeilemaan ohrarieskoja. Yleensä kaikki leivät mitä kumpikin oli aiemmin kokeillut, olivat epäonnistuneet. Siksi päätimme tehdä vain puolikkaan taikinan, koska alusta saakka oli sanomattakin selvää, että tulos tulee olemaan vähintäänkin hirveä. Molempien suureksi yllätykseksi rieska oli niin hyvää, että vedettiin hullun kiilto silmissä sekunnissa rieskat mahaan. Oikeasti, kaikki. Ei ehditty edes istua alas syömään kun seisaalteen nassutettiin naamaan. Pakkohan noita oli sitten tehdä uusi satsi, tällä kertaa jopa oikean kokoisena.

 
RESEPTI

2 dl piimää (kevyt)
1 tl suolaa (Himalajan ruususuola)
n. 3 dl täysjyväohrajauhoja (Sunnuntai)

Sekoita piimä ja suola, lisää jauhot välillä sekoittaen. 
Levitä sopivan kokoiseksi/kokoisiksi leipäsiksi kylmän veden avulla, ja paista 275 asteessa n. 6-7 min. Taikina on tärkeää pitää kylmänä ennen uuniin laittamista, sillä kuuman uunin ja kylmän taikinan yhdistelmä tekee rieskoista täydellisiä. Itse pidin taikinaa pakkasessa ennen kuin levitin juuri ennen uuniin laittoa leipäsiksi leivinpaperille. Itse tein rieskat melko ohuiksi.

Tässä touhussa leivinpaperi palaa hyvin todennäköisesti käppyräksi. En ole vielä löytänyt paperia joka kestäisi kyseistä kuumuutta, mutta kunhan löydän niin vinkkaan tännekin. Minulle saa myös vinkata, jos tietää, että sellaista olisi olemassa!

 

Suosittelen ihan ehdottomasti kokeilemaan näitä. Tulee todella edulliseksi verrattuna kaupan hintoihin, ja ainakin omasta mielestä paljon parempaa. Ihanan rapeita ja kotitekoisen makuisia, nam!

Oletteko te kokeillut itse tehdä ohrarieskaa?

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Raikas tuorepuuro



Olen niitä ihmisiä, kenellä ei mene puuro oikein mitenkään päin alas. Kaiken kukkuraksi koen, että vain ja ainoastaan leipä aamiaisella saa minut pysymään kylläisenä tarpeeksi pitkään. Olen kuitenkin joutunut puntaroimaan aamiaisvalintoja uudemman kerran, ja päätynyt testailemaan milloin mitäkin uutta kulinaarista "keksintöä". 

Jasmina suositteli minulle kokeiltavaksi kyseistä tuorepuuroa. Makua voi vaihdella oman maun mukaan muuttamalla hedelmiä ja marjoja joka aamun fiiliksestä riippuen erilaiseksi maun ilotulitukseksi. Väsyneenä aamuna lisukkeeksi jotain potkua antavaa, lempeinä aamuina banaania ja mustikkaa.

Meidän puuro sisälsi raikkaita raaka-aineita, ja täytyy kyllä myöntää että hyvää oli. nektariini ja kiivi sopi hyvin yhteen puuron kanssa. Aion ehdottomasti lisätä kyseisen puuron aamupalalistaani. Tässä on varmasti ehdottomasti parasta se, että hyvästi kiireiset aamut! Puuro kannattaa ja pitää tehdä jääkaappiin valmiiksi edellisenä iltana jotta ehtii "puuroutua".

Joko teille on tullut tuorepuuro tutuksi?

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kun kaikki menee päin pyllyä, paista pannukakku!


No eihän tämä ole pannukakkua nähnykkään, mutta kuiteskin!

Eikä mikään oikeastaan mene myöskään päin pyllyä, mutta siltikki! Oikeasti tekaisin meille iltapalaksi nämä yltiöherkulliset ja ennenkaikkea terveelliset lätyt vähän juhlistaakseni sitä, että olen ollut syömättä Heseä nyt kuukauden. Se on oikeasti tällaiselle Hesemässääjälle saavutus, koska aikaisemmin Heseä meni viikottain kerryttäen pari kiloa ylimääräistä persseeseen. Ja nyt en puhu oikeasti vain parista hassusta kilosta, vaan erittäin tiukasti kankussa kiinniolevasta ylimääräisestä läskistä! Meidän kaikkien onneksi nykyään voi herkutella ihan oikeasti terveellisesti, ja jos joku tulee väittämään, että ei nuo oikeasti ole hyviä, niin silloin ei ole maistanut!

 

Mitä näihin sitten tulee?

1 banaani
2 kananmunaa
ripaus kardemummaa


Tehosekoittimella tai vastaavalla SUR SUR ja pannulle! Itse laitoin lieden neloselle, ja meillä on siis vanhanaikainen hella eli kuutoseen saakka säätövaraa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, kun olen "muutaman" kerran sössinyt nämä, että nämä palaa helposti pohjaan. Paistossa voi käyttää esim. kookosöljyä, mutta itse olin pahis ja käytin VOITA. Se nyt on vain minun mielestä ihan yleinen kansalaisoikeus, että joskus ihminen saa käyttää voita lättyjen paistamisessa, koska se antaa yksnkertaisesti parhaan maun. Ei siitä sen enempää, koska menisi selittelyksi. 

 
 Lättyhetken huipentuma oli pitää illan teehetki yhdessä sen rakkaimman kanssa! En halua olla imelä tai ällöttävä, mutta Tuomasta saa kiittää ihan valtavan suuresta tuesta ja tsempistä terveellisemmän elämän puolesta. Särähdän varmasti monen korvaan ärsyttävältä puhuessani paremmista elämäntavoista, mutta sanon ihan suoraan sydämestäni, että paremmat valinnat itsensä hyväksi on ihan meidän jokaisen oikeus. On itsestä kiinni tekeekö sen vai ei. Tällä hetkellä mietin, miten naurettavan helppoa on tehdä parempia valintoja oman terveyden hyväksi. En tajua miksi se oli niin vaikeaa vielä kuukausi sitten. En tähtää mihinkään yltiöterveelliseen elämään, enkä ole tekemässä tästä mitään uraa. Haluan vain voida itse paremmin ja olla tyytyväinen omiin valintoihini. 

Jotta ette ole menettänyt uskoa siihen Iinaan, joka edelleen tekee myös "huonoja" valintoja, niin lauantaina söin pizzaa ja karkkia! Maha meni ihan sekaisin koko touhusta, mutta aion vastaisuudessakin sallia joskus itselleni mättöhetken, koska se on realistisuutta ja välitöntä onnellisuuden tunnetta kun nassuttaa itsensä ähkyyn jollain epäterveellisellä!

Koska muut blogit on tällä hetkellä minun yksi suurimpia inspiraationlähteitä myös resepteihin, niin tässä pari blogia mistä löydät vastaavien lättyjen variaatiot!

The moment of beautyn reseptiin TÄSTÄ!

Beaw- blogin reseptiin TÄSTÄ!

 ♥

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Elämäni ensimmäinen vihersmoothie!


Uhkailin joskus, että blogissani alkaa näkyä oman elämänmuutokseni myötä jotain epäominaista blogilleni. Nyt on rantautunut ensimmäisen terveellisemmän elämän pilkahdus tännekin vihersmoothien reseptillä. 

En ollut koskaan innostunut ennen Unelma itsestä -projektia vihersmoothieista. Minusta ne näytti epäilyttävälle, takuuvarmasta kummallisesta mausta nyt puhumattakaan. Avokado oli myös minun silmissä täysin hippien ruokaa, korkeintaan sitä pystyi syömään guacamolena sipsien kanssa. Yksi jännä päivä nappasin kuitenkin avokadopussin mukaan kaupasta. Mitä hittoa näillä nyt tekisi? Jouduin katsomaan Youtubesta videon miten avokado kuoritaan. Maku ei ihan hivellyt makunystyröitä, mutta terveellistä tämä kuulemma on. Tein siitä levitettä leivän päälle. Ihan mukiinmenevää ja sain syötyä sitä, mutta jostain syystä koko muhennos homehtui lopulta jääkaappiin.

Olin innostunut tekemään lähinnä rahkasmoothieita marjoista. Kaukana siis mistään vihreästä. Yhtä kummallisena aamuna kuin sinä päivänä kun nappasin avokadoja meille kotiin, keksin möyhentää itselle elämäni ensimmäisen vihersmoothien. Pahaltahan se tulisi maistumaan, mutta pakko kokeilla. 

1 avokado
2 kiiviä
1 banaani
n. 2-3 dl vettä

MÖYHYMÖYHY JA SLURPS!


 Olin suorastaan järkyttynyt. Olin saanut aikaiseksi hyvänmakuisen vihersmoothien! Jopa Tuomas, joka henkeen ja vereen vihaa avokadoa, sanoi että nämä maut sopii oikeastaan hyvin yhteen. Ei se voi siis olla oikeasti hassumpaa!

Iso, iso peukku tälle! 

Olisi kiva saada myös uusia vihersmoothiereseptejä, ja kuulla mielipiteitä tästä, jos siis aiotte kokeilla! Suosittelen kyllä!