maanantai 6. huhtikuuta 2015

Heleä kevättakki ja suolainen vohveli


 Hei te ihanaiset! Olen ajastanut viikolle postauksia jotta blogini pysyisi hengissä vaikka itse olen luultavasti tälläkin hetkellä nokka kiinni kirjassa. Materiaalia on vaikka muille jakaa, mutta kiroukseksi huomasin koneelle siirtäessä näiden kuvien olevan hieman rakeisia. Koittakkee kestää ja antakkee anteeksi! Joskus kameran asetukset ei vain osu kohdilleen.



Viikkoni suunnitelma on niinkin tähdellinen, että aion vihdoin napata taas kiinni terveellisistä elämäntavoista pääsiäisen mättöjen jälkeen. Olo on niin pinkeä ja turvonnut että juostessa voi melkein vielä maistaa suklaamunien maun. Yöks! Muihin suunnitelmiin kuuluu, yllätys yllätys jo miljoona kertaa aiemmin mainittu lukeminen, mutta on mulla jotain mukavaakin tiedossa viikonloppuna! Perjantaina mennään kuunteleen Nellin kanssa Kasmiria ja lauantaina onkin sitten Rovaniemeläisten bloggaajien tapaaminen. Viikonlopusta tulee siis taatusti kiva!

Takki: Gina Tricot, Huivi: Cubus, Farkut: Bic Boc, Kengät: Seppälä
 Mätöistä äsken puheenollen käytiin Jasminan kanssa lauantaina herkuttelemassa 21:sen vohveleilla. Minä söin suolaisen version, ja Jasmina makean. Oli taas niin hyvää! Perinteinen serrano ei petä koskaan!


Mukavaa viikonalkua ja nauttikaahan vielä vapaapäivästä! 

12 kommenttia:

  1. ihana sinä ja niin kaunis !!<3 mie häpeän silmät päästä koska...en oo VIELÄKÄÄN testannu 21 vohveleita! ehh....:D

    VastaaPoista
  2. Apuaaa ihana iina :)<3 sua katsellessa tulee niin hyvä mieli <3 ihan oikeasti!! Tsemppiä sulle ihan hirveesti luku-urakkaan!! Pystyt siihen kyllä <3 hali :* ja ihana kuitenkin että sulla on loppuviikoksi kivaa tekemistä :) ps. Namm nuo vohvelit<3 apuuuvvaaa!

    VastaaPoista
  3. ihan ensimmäiseksi, aivan ihana tuo uusi banneri!♥♥ niin raikas ja sinun näköinen! :) muutenkin kauniita kuvia taas Iina ♥ kivalta kuulostaa viikkosi suunnitelmat :)

    VastaaPoista
  4. voi kun sie oot suloinen ♡ ja vau tuo banneri!

    VastaaPoista
  5. Upea banneri ja muutenki nämä kaikki sun blogin kuvat on niin kauniita!! <3 varmasti kiva tuollainen blogimiitti, itse en enää bloggaa enkä ainakaan oman "blogiuran" aikana törmännyt oikein muihin rovaniemeläisiin bloggaajiin saatika mihinkään tapahtumiin! innolla odottelen jo postausta siitä ja mistäs sitä ikinä tietää, vaikka itselläkin bloggauskärpänen taas puree ;-)

    VastaaPoista
  6. ääää mitenkä herkullisilta näyttääkään nuo vohvelit!!! <3____<3 Kyllä kelepais. ;) Ihana tuo takki ja tosi tosi kaunis Iina!

    VastaaPoista
  7. Vau mikä uus banneri tänne on ilmestynyt! Näyttää ihanalta <3 Niin kuin sinäkin noissa kuvissa ja noi vohvelit! :) Voimia lukemiseen hurjasti! :)

    VastaaPoista
  8. Oot kyllä niin upea näissä kuvissa ja tuo takki ♥ Vitsi, että noi vohvelit näyttää älyttömän hyvälle. :P Aivan ihana uus banneri, tosi raikas ja kivat kuvat. ♥

    VastaaPoista
  9. Nää kuvat on tosi kauniita ja raikeisuus ei haittaa ainakaan minua! Mutta jospa ne asetukset nyt toimisi:) Sinä oot kyllä semmoinen leidi, ihana kuvattava. <3 Hassua että pääsi olemaan kameran toisella puolen ja nyt katsella näitä kuvia. Lukutsemppiä Iinuska<3 Ja hei tuo ympyrähomma on kivempi vielä! Siis bannerissa;)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana takki! Haluaisin kovasti myös jonkun vastaavan :)

    VastaaPoista
  11. Ihanasti toimivat takin ja huivin värit yhteen. Tuo takki on tosi nätti! :)

    VastaaPoista
  12. Voi, miten kiva tuo uus banneri! Tämä sinun blogin ulkoasu on kyllä kokonaisuudessaan niin ihanan raikas :) Ja oot kyllä Iina niin kaunis!

    Tsemppiä lukemiseen! :--)
    -Terkuin Riitta

    VastaaPoista