Wihii! Tänään siirryttiin raskauden viimeiselle kolmannekselle samalla kun startattiin 25. raskausviikko. Hurjaa! Tulin lomalle blogin pariin, koska olen kirjoittanut koko päivän esseetä yöpuku päällä meidän uudessa sängyssä. Kyllä, sänky ja lipasto tuli tämän viikon maanantaina. Onneksi Ikea tuli ihan oma-aloitteisesti vastaan ja korvasi meille koko kuljetusmaksun summan viivästymisen ja siitä aiheutuneen harmin takia. Sillä rahalla mikä saatiin takaisin, saadaan hankittua myös Toukalle sänky ja jotain muutakin. Eli sen suhteen loppu hyvin kaikki hyvin! Koti tuntuu niin ihanalta ja entistäkin rakkaammalta kun saatiin tänne jo kauan kaivatut kalusteet. Ollaan hämmästelty sitä, miten onnekkaita ollaan ihan vain jo pelkästään siksi, että meillä on ihana koti ja niin hyvä sänky! Pakko tietenkin mainita siitä, kuinka onnekkaita ollaan myös tästä vatsassa kasvavasta touhottajasta.
Toukka on joinakin päivinä todella touhukkaalla päällä. Eilen sain ensimmäistä kertaa sellaisia iskuja kylkiluihin, että säpsähdin säikähdyksestä ja pari kyyneltäkin saattoi tirahtaa silmäkulmaan. En ole varma olinko liikuttunut vai tuliko kyyneleet silkasta epämukavuudesta. On ylitsevuotavan ihanaa tuntea toisen liikkeet, mutta eilen kyllä toivoin, että hän pyörähtäisi johonkin toiseen asentoon eläköimään. On ihmeellistä, kun toinen ihminen aivan kuin tunkisi pikkuisia varpaita kylkiluiden alle. Ihanaa, mutta niin epämukavaa. Joka tapauksessa olen onnellinen jokaisesta iskusta minkä saan, sillä se kertoo siitä, että kohdussa on elämää.
Meillä oli viime maanantaina neuvola, ja sain taas yhden ruksin lisää paikkatietoihin, minne olen meinannut pökertyä. Alan jo toistaa itseäni viikko toisen perään, kun meinaan kupsahtaa milloin minnekin. Ehkä pitäisi alkaa kirjoittaa kerran viikossa esimerkiksi pyörtymisperjantaita, missä käytäisiin läpi paikat, minne milläkin viikolla olen meinannut pyörtyä. Ihme kyllä en ole toistaiseksi pyörtynyt, vaikka vintti on niin sanotusti pimentynyt monta kertaa. Saatan kirjoittaa kevyellä otteella näistä minun heikotuskohtauksista, mutta tapahtumahetkellä ne on kaikkea muuta kuin huvittavia tai mukavia. Saan lähinnä vain huvitusta siitä, että näen itseni niissä tilanteissa dramaattisena raskaana olevana naisena, vaikka en missään nimessä hae sillä mitään huomiota. Se nyt vain sattuu olemaan huomiota herättävää kun makaa milloin missäkin jalat katossa usein myös vähäpukeisena, koska ennen sitä puskee hirveä hiki! Onneksi tämä viimeisin heikotus tapahtui juurikin neuvolassa, missä oltiin monet kerrat juteltu niistä. Lääkäri ole lähellä, ja minut passitettiin jälleen verikokeisiin. Siellä selvisikin, että yksi syy yhtäkkisille heikotuksille on luultavasti alentunut hemoglobiini. Lääkkeeksi määrättiin rautalisä, paljon lepoa ja hyvin syömistä. Erityisesti pidän näistä kahdesta jälkimmäisestä. Varsinkin näin joulun alla, vaikka en suurimpia herkkujani saakaan tänä vuonna joulupöydästä ahmia. Ensi jouluna syön mätiä ja suolalohta tämänkin joulun edestä, tai vaihtoehtoisesti rakennan oman joulupöydän kunhan pienokainen on saapunut. Selvää on kuitenkin se, etten yhtäkään mätipalleroa vaihtaisi meidän pieneen palleroon, joten koitan olla tirauttamatta liian monta katkeraa kyyneltä jouluaattona.
Olipa kiva käydä rustaamassa esseen lomassa tekstiä, missä minun ei tarvitse lainata kenenkään muun tekstiä. En voi kehua olleeni kovinkaan reipas tänä syksynä koulutehtävien teossa, ja tällä hetkellä todellakin ymmärrän miksi. Koen niin käsittämättömän suurta stressiä ja raivoa yhdestä esseen kirjoittamisesta, että tunnen miten tukka on irronnut päästä silkasta tuskanhiestä. Olen ihan varma, ettei esseen kirjoittaminen todellakaan aina ole ollut näin vaikeaa. Olen sataprosenttisen varma myös siitä, että aivot todellakin pehmenee raskauden aikana. Sen verran olen tässä päivän mittaan tuijotellut pelkästään seiniä tietäen, ettei päässäni liiku yhden yhtä ajatusta työhyvinvoinnista. Sen voimalla jaksan kuitenkin pusertaa esseen loppuun, koska saan tämän jälkeen heittää aivot takaisin narikkaan ja päästää jouluilon valloilleen. Huomenna suunnataan sen kunniaksi Antti Tuiskun keikalle. Pitäkää peukkuja, etten meinaa pökertyä sinne, vaikka toisaalta olisihan se sekin elämys.
Ohessa kuukauden masukuvat! Kerrankin mulla on ihan oikea joulumassu! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti