Toukkatorstai: 20. raskausviikko

Hui! Tänään ollaan virallisesti yli puolen välin, kun 20. raskausviikko täyttyi. Minun kaaliin ei kyllä vieläkään mene, että miten nyt ollaan yli puolenvälin, kun mielestäni nyt nimenomaan ollaan saavutettu puoliväli. Joka tapauksessa! Raskaus on edennyt pisteeseen, missä alkunumero alkaa kakkosella. Hurjaa, ja samalla ihan hurjan ihanaa! 

Menneeseen viikkoon on sisältynyt useampi voimattomuuden aalto, yksi verikoe, yksi sydänfilmi, neljä ihan liian aikaista aamuherätystä, maitohapot auton ikkunoiden raappaamisesta, miljoona epävarmaa ajatusta autolla ajaessa, noin kymmenen kirosanaa, pohdintaa syrjäytyneistä nuorista, essee aiheesta intuitio, toinen essee aiheesta tunteet ja kolmas essee aiheesta unet. Mennyt viikko on ollut ehdottomasti aktiivisin kouluviikko koko syksyn aikana. Unohdin kuitenkin mainita, että tällä viikolla olen todellakin tuntenut vatsani pingottuneeksi. Tuntuu kuin vatsanahka haluaisi jo tässä vaiheessa sanoa sopimuksensa irti. Talvitakin vetoketku on ainakin alkanut natista ikävästi valittaen, ja kalsarit. Voi hyvänen aika! Kaupoista löytyy kyllä mammalegginssejä ja housuja, mutta missä on mammakalsarit?! Haluan villahousut! Sain äidiltäni hätävaraksi lahjoituksena yhdet kalsarit, jotka onnistuin jo repimään perseestä. Kiitos äiti, tuli tarpeeseen! Nimenomaan tuli ja meni. Olen myös miettinyt, että miksei kukaan ole keksinyt päivittää 2010-luvulle äitiysvaatteita. En tiedä olenko ainut, jonka mielestä kauppojen äitiysvaatteet on jäänyt jollekin menneelle vuosikymmenelle. Okei, täytyy myöntää, että kyllä sieltä löytyy myös kivoja yksilöitä, mutta ne talvitakit! Näen tässä todellisen markkinaraon. Olisi kiva löytää jostain äitiystakki, mikä näyttää kivalta. Saatan tietenkin olla aika nirso, mutta valikoiman laajuudessa ei todellakaan ole kehumista. 

Tänään oli jo pitkään odotettu Johanna Kurkelan konsertti täällä Rovaniemellä. Minun oli oikeastaan tilanteen pakosta tehtävä päätös, etten itke. Syy päätökselle oli väärä ripsivärivalinta aamulla. Onnistuin vaivoin pidättelemään ensimmäisen kappaleen, kun jo toinen oli suora linkkuveitsi ja hanat auki. Se siitä päätöksestä. Todellisuudessa vain idiootti tai tietämätön tekee päätöksen olla itkemättä Johanna Kurkelan konsertissa. Se on kertakaikkiaan mahdotonta. Kai luulin, että nyt kun olen raskaana omaan jotkut supervoimat millä pidätetään itkua. En ymmärrä miten jonkun laulu vain osuu luihin ja ytimiin. On varmasti sanomattakin selvää, että konsertti oli upea! On lahja olla niin hieno tulkitsija. Myös Toukka piti konsertista, ja osoitti sen muutamilla liikkeillä. 

Tämä viikko piti tosiaan paljon sisällään psykologista pohdintaa koulun kautta. Yksi luento herätti keskustelujen kautta minut miettimään, miten ihmeellistä on se, että kykenen rakastamaan jotain ketä en ole koskaan tavannut. Jotain, joka ei itsekään vielä tiedosta olemassaoloaan. Miten joku voi olla samaan aikaan vieras, mutta silti tutuin koko maailmassa. Osa minua ja osa meitä. 

Raskaus ja sitä kautta uusi ihminen on todellakin maanpäällinen ihme.