Tänään tuli täyteen 34. raskausviikko ja minun päivä on kulunut pitkälti kouluhommien parissa. Tällä hetkellä ei ole oikeastaan muut asiat pinnassa kuin kaikki se, mitä pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Lähinnä nyt viittaan tosiaan kaikkiin koulujuttuihin, sillä muut hommat on kyllä hallussa melko pitkälti. Minun täytyy vain vetää joku raja siihen mihin mennessä pidän tauon esseistä ja kaiken maailman tehtävistä, sillä en halua enää lähempänä laskettua aikaa vetää itseäni ihan loppuun. Katuisin varmasti, jos en hetkeksi rauhoittuisi. Tämän hetkinen mielentila on kuitenkin tosi kaoottinen, stressaantunut, kiukkuinen ja ahdistunut. Nyt on vain liikaa liian lyhyelle ajalle. Tiedän kuitenkin ettei tämä helpota ennen kuin olen saanut tehtävät tehtyä. Olipa kyllä taas sellainen positiivisuuden multihuipentuma tämä aloitus.
Ei minun koko viikko ole kuitenkaan ollut täynnä stressiä ja kaaosta. Tämän hetken mielentila ei ole nyt vain kaikista kukoistavin. Eilen kun saimme selvyyden vauvan koosta ja tiedon siitä, että kaikki on vauvalla vallan mainiosti, on stressi keskittynyt ihan muihin juttuihin. Pississänikään ei ollut enää yhtään sokeria, joten lääkäri totesi sen edellisen olleen vain kaakaon ja vehnäsämpylän aiheuttama. Olen seurannut taas viikon sokeriarvoja kotona, eikä nekään viittaa raskausajan diabetekseen. Voin siis huokaista kaikin puolin helpotuksesta ja joskus jopa herkutella. Toukka oli siis eilen arviolta 2245g, eli jopa himpun verran keskikäyrän alapuolella. Hyvin lähellä kuitenkin keskikäyrää, eikä siis missään nimessä mikään jumbovauva. Ultratessa hänellä oli niin hirveä meno ja meininki päällä, että siinä sitä sitten maattiinkin pitkään, jotta saatiin kaikki tarpeellinen mitattua. Oli niin hauska katsoa kun pienet jalat potki täysiä samaan aikaan kun tunsin liikkeet. Touksulla onkin ollut ihan hurja meno viime päivinä, ja minusta tuntuu vain päivä päivältä enemmän, että melkoinen elohiiri on maailmaan saapumassa. Olen kyllä niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että kaikki on vallan mainiosti ja Toukka on niin eläväinen pieni.
Samalla kun kävin eilen lääkärillä, oli meillä myös pelkopolille aika. Näin lyhyesti ja ytimekkäästi kävin juttelemassa omista mietteistä synnytystä kohtaan. Olen aina ollut ihminen, joka jännittää etukäteen kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Päällimmäisenä on itsellä mielessä se, miten mahdan reagoida synnytyskipuun ja siihen, ettei tilanne ole minun hallittavissa. Minulle on niin vaikea vain heittäytyä tilanteisiin, missä en voi itse päättää mitä tulee tapahtumaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että olen hyvin miettinyt ja pohtinut synnytystä erilaisista näkökulmista ja valmistautunut siihen henkisesti niin hyvin kuin on vain mahdollista. Onneksi tässä etukäteen jännittämisessä on se hyvä puoli, että usein pärjään lopulta tosi hyvin niissä tilanteissa mitä olen ennalta jännittänyt. Kaiken jännityksen keskellä koen kuitenkin myös jollain tasolla innostusta siitä, että pian minun elämä on yhtä suurta kokemusta rikkaampi. Oli se kokemus sitten millainen tahansa. Edessä se on joka tapauksessa, olin siihen valmis tai en. Niin tai ei kai synnyttämiseen voi koskaan olla edes valmis, ainakaan täysin.
Tässäpä tämä kulunut viikko erittäin realistisista tunnelmista ilman sen suurempia konstailuja. Ehkäpä ensi viikolla mieli on taas kevyempi ja juttukin lennokkaampaa! Toivon myös, että tulevalla viikolla saataisiin järkättyä Tuomaksen kanssa yhteistä aikaa, koska sitä ei välttämättä heti ole tiedossa vauvan synnyttyä.
Kivaa pian alkavaa viikonloppua Teille!
Niin ja mitä tuohon kuvaan tulee, niin se on muffinssi. Ei liity mihinkään, mutta silti liittyy kaikkeen. Niin sanoinko jo, että kiire! Ei aikaa kuvien ottamiseen. Niin ja joskus sai myös herkutella! Näettekö, ei liity mihinkään ja silti liittyy kaikkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti