Toukkatorstai: kinder-munan mietteitä

Tervehdys Tampereelta! Ollaan piipahtamassa viimeistä kertaa ennen Toukan tuloa Tuomaksen lapsuuden maisemissa. Tuomas ja sitä kautta myös Tuomaksen suku on täältä päin, joten vieraillaan täällä muutamia kertoja vuodessa. Minun sairasloma sen kun jatkuu, ja tuntuu niin hyvältä olla välillä jossain muualla kuin kotona. En ole palaamassa enää töihin ennen maaliskuun alussa alkavaa äitiyslomaa, koska pienikin rasitus aiheuttaa supisteluja ja kipua. Tällä viikolla kivut onkin muuttunut taas ihan uusiin ulottuvuuksiin, ja joudun kesken kävelyn monesti pysähtymään hengittelemään joko vihlaisujen tai supistelujen ajaksi. Kaikki on kuitenkin vauvalla hyvin, ja se on kaikista tärkeintä. Minäkin olen jo oppinut ottamaan rauhallisesti ja suomaan itselle sen, että jos ei pysty niin sitten ei pysty. Ei tätä enää niin kauan ole jäljellä!

Edessä siintävä synnytys on pyörinyt aika paljon mielessä viime aikoina, johtuen ehkä myös siitä, että viime lauantaina kävimme synnytysosaston synnytysvalmennuksessa. Kokemus oli kuitenkin hyvä ja avartava. Tuntuu, että en ole ihan vielä henkisesti valmis synnytykseen, mutta eihän minun ihan vielä tarvikaan olla. Luotan kuitenkin, että kun vauva on valmis syntymään, on myös minun mieli siihen niin valmis kuin voi olla. Aikaisemman jännityksen ja pelon lisäksi olen onneksi onnistunut luomaan mieleen positiivisia mielikuvia tulevasta synnytyksestä, enkä malttaisi oikein odottaa, että saadaan pieni tyyppi tänne meitä ilahduttamaan. Jos näin voi sanoa, aiheuttaa koko synnytyksen jännitys mieleen myös innostusta. Vaikka se hetki onkin jännittävä, on siinä myös niin paljon odotettavaa. 

Vaikka alan ihan tosissani muistuttamaan rantautunutta valasta, on mielikuvani omasta kehosta ehkä armeliaimmat pitkään aikaan. Ei sen puoleen, että olisin kokenut joskus jotain älytöntä kriisiä omasta kehostani, mutta kyllähän varmaan jokainen nainen kriiseilee välillä milloin mitäkin itsessään. Vaikka en ole koskaan ollut näin "rehevä", koen olevani tilanteessa, missä kaikki muu on niin paljon tärkeämpää kuin oman kehon koko. Rakastan sitä, kun voin tarjota parhaan kodin meidän pienelle. Olen oikeastaan aika ylpeä kehostani, sillä se osaa toimia viisaasti ilman, että minun tarvii sitä liikaa miettiä. Olen koko raskauden kuunnellut omaa kehoani ja vointiani paremmin kuin koskaan ennen, ja se on todellakin kannattanut. Kaikista haasteista, kivuista ja vaivoista huolimatta mitä raskaus on tuonut, voin henkisesti hyvin. Olen onnellinen ja minun on hyvä olla. En ole myöskään kiinnostunut missä kulmassa näytän mahdollisimman hoikalta. Voi, katsokaa nyt minua! Olen ylpeydellä muotoutunut juuri sen muotoiseksi, miltä kinder-munan kuuluukin näyttää! Niin ihanan pyöreä päältä kera yllärin! Se me ollaan, Toukka ja minä. 

Nyt sinkoan vielä hetkeksi hipelöimään tämän päivän kirpputoriaarteita, mitä löydettiin tänään pienelle. En ole ikinä tuhlannut niin paljon rahaa kirpputoreille kuin tänään, mutta voi jummi me löydettiin vaikka ja mitä vauvaa varten! En voi olla hehkuttamatta, miten loistava keksintö kierrätys on, varsinkin kun on kyse vauvanvaatteista. Ne ehtii olla käytössä niin vähän aikaa, että käytettynä löytyy tosi hyväkuntoisia vaatteita. Jos oltaisiin ostettu kaksi täyttä kassillista vaatetta kaupasta, olisi siihen saatu kulumaan monta sataa euroa! Onneksi on kirpparit!