Tänään täyttyi 33. raskausviikko, ja kännykässä olevan raskaussovelluksen mukaan sikiö alkaa olla jo valmis. Muistuttipa se myös, että enää ei mene kauan aikaa kun vauva saapuu. No, minä en ole valmis! En vielä! Koska se aika hidastuu, kuten kaikki odottavat äidit väittää? Olen koko raskauden ajan kuullut, että odotapa vain kun pääset viimeisellä kolmannekselle. Siellä kuulemma aika matelee. Ei matele! Kiitää vain hullua kyytiä edelleen eteenpäin. Ainut kun raskauden aikana aika on madellut oli alkuraskaus, kun jokainen minuutti tuntui yhdeltä kärsimyksen vuodelta. Sen jälkeen minusta on tuntunut, että olen joka välissä ottamassa uusia masukuvia, vaikka niiden välissä on aina ollut neljä viikkoa. Jää nähtäväksi, montako masukuvaa ehdin vielä ottaa ennen kuin Toukka saapuu.
Koska päivitin viime torstain Toukkatorstain vain muutama päivä sitten, ei mitään uutta ole tapahtunut muutaman päivän sisällä. Siksi näänkin mahdollisuuden nyt rustailla siitä, miten olen koko raskausajan saanut tukea omalle mielikuvalleni siitä, kuinka toinen nainen voi olla susi toiselle. Varsinkin kun kyse on raskaudesta. Myönnän, että kerran tämän oivalluksen saatuani olen ehkä napsinut joka paikasta tätä tukevia todisteita, vaikka onnekseni olen myös kohdannut paljon myötätuntoa ja tukemista naisten välillä. Se mistä tämä mielipide kumpuaa, on raskauden aikana kohdatut kommentit joko itselleni tai toisten naisten välillä. Olen muutamassa facebookin vauvaryhmässä, mitkä yleisesti ottaen näen vaarallisena hormonihuuruisten kenttänä. En ensisijaisesti haluaisi edes myöntää olevani sellaisilla, koska no, kaikkihan me tiedetään mitä tapahtuu kun raskaana olevat naiset laitetaan samaan paikkaan miltei anonyymeina. Monen mielestä on yhtä hulluutta edes olla moisissa ryhmissä, mutta tämäkin on taas mielipide muiden joukossa. Itsekin olen kyllä jokseenkin sitä mieltä, että hulluahan se onkin. Jotenkin olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut ihmisten toimintatavoista niin oikeassa elämässä kuin internetissäkin. Siinä varmaan yksi syy miksi opiskelen kasvatustieteitä. Olen etenkin netissä hyvin usein se sivustaseuraaja, mutta myönnän kyllä, että on siinä ollut omat hyötynsäkin. Parhaimmillaan sieltäkin voi saada vertaistukea ja kohdata samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Jokaisella asialla on kuitenkin se kääntöpuolensa. Monesti saa olla todistamassa toisten suoranaista solvausta ja haukkumista. Tämä on se aihe mikä itseä kovasti kummastuttaa. Nainen voi todellakin olla susi toiselle naiselle, varsinkin kun on kyse raskaudesta.
Ensimmäisiä kommentteja kärsiessäni raskauspahoinvoinnista oli, että älä huoli, kyllä se loppuu viimeistään yhdeksän kuukauden päästä. Sillä hetkellä kun pidätät vuorokauden ympäri oksennusta, ei paljon huumori riitä miettimään, jos sitä jatkuisikin sen yhdeksän kuukautta. Onko toisen naisen reilua maalata se piru nokan eteen sillä heikolla hetkellä? Eikö meidän pitäisi olla täällä tukemassa toisia? Kun näissä ryhmissäkin joku kaipaa apua ja vinkkejä raskauspahoinvointiin, mahtuu niiden hyvien kommenttien väliin aina niitä, missä kylmän viileästi todetaan, että mikään ei auta ja viimeiset oksennukset tulee vielä synnytyssalissa ennen kuin loppuu. Kiitti hei! Nämä oli just ne sanat mitkä kuka tahansa nainen haluaa kuulla sillä hetkellä, kun pelkkä ruisleivän haju saa oksennuksen kurkkuun. Toinen ääripää on sitten ne naiset, jotka käyvät kommentoimassa kuinka uskomatonta raskauspahoinvointi on, kun ei heillä vain ole ollut yhtään. No, kivat sulle sitten! Sitten on niitä, kun joku murehtii verenvuotoa ja miettii, että onko tämä nyt se keskenmeno vai ei. Onhan se reilua olla realistinen, mutta mikä tarve jollain on käydä sivaltamassa suoraan, että hänellä verenvuoto on aina tarkoittanut keskenmenoa, että kyllä se kipu ja vuoto siitä pahenee. Voitaisko me aina miettiä, että mitä ehkä itse haluttais kuulla sellaisessa tilanteessa? Olenko minä vain se herkkäperse, jolla menee tunteisiin tällainen kommentointi tai keskustelu, vai onko se jonkun muunkin mielestä epäreilua? Miksei me voitaisi tukea kilpaa toisiamme? Sanotaan ne kivat sanat ja helpotetaan toisen tuskaa. Jaetaan kaikki parhaimmat vinkit jääpalojen imeskelystä näkkäriin yöpöydällä. Rauhoitetaan ja kannustetaan. Ei minulla tulisi ainakaan mieleen kertoa synnytyspelkoiselle mahdollisesta omasta huonosta synnytyskokemuksesta kaikkine likaisine yksityiskohtineen, vaikkei sellaista nyt olekaan. Ymmärrätte kuitenkin varmasti pointin. Syy, miksi olen poistanut näiden muutaman ryhmän keskustelujen ilmoitukset on se, että näin pystyn käydä lueskelemassa vain ne itseä kiinnostavat jutut juuri silloin, kun itseä huvittaa.
Eiköhän tässä ollut vuodatusta tarpeeksi tälle torstaille. Loppupiristyksenä voin todeta, että minun pyllyssä on ollut tänään kaksi kertaa hikka! Olin luennolla, ja aloin ihmetellä outoa, nykivää tunnetta pyllyssä ja vatsassa samaan aikaan. Vihdoin tajusin, miltä se tuntuu kun vauvalla on hikka. Ehkä hauskin tunne ikinä! Tällä hetkellä kyllä tuntuu, että olen täynnä vauvaa! Toukan liikkeet on jo niin selkeitä, että tunnen pienimmätkin nykäykset. Eilen työnsin taas Toukan pyllyä irti minun kylkiluista, niin samaan aikaan hänen jalat tökkäsi toiselle puolelle vatsaa. Aivan kuin olisin voinut jo pidellä pientä käsissäni. On se vain ihmeellistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti