sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lomalauantai!


Sitä vain, että en todellakaan tiedä mikä risu minun paidassa on. Sen kuitenkin tiedän, että mulla oli ihan mahdottoman ihana päivä tänään! Oltiin sovittu valokuvaustärskyt Dancing in the rain -blogin Nellin kanssa. Nähtiin Nellin kanssa jo viime viikolla, silloin ensimmäistä kertaa, ja minusta tuntuu että oon löytänyt sielunkumppanin! Aivan kuin oltaisiin tavattu 
ennenkin. Jännä miten jonkun kanssa natsaa heti niin hyvin yhteen!


Nellin kanssa vietetyn mukavan päivän jälkeen lähdin vielä syömään työporukan kanssa. 
Minun loma alkoi eilen, ja tämänhetkinen Unelma itsestä -projekti on kyllä niin jäissä! Olen 
herkutellut pizzalla, karkilla, kaakaolla, jätskillä ja kaikella muulla siltä väliltä, ja treenikertoja
 tällä viikolla puhdas nolla. Hyvä minä! En syytä tilanteita, mutta nyt on vähän pakko vetää 
pieni säälikortti tähän väliin, sillä Kerttulin tuleva leikkaus on stressannut minua niin paljon. 
Petrattavaa on siis stressitilanteissa terveellisten elämäntapojen vaaliminen. Siksi otinkin 
huomenna starttaavalle Tampereen reissulle mukaan lenkkikamppeet, Pispalan portaat, 
täältä tullaan!


Tämän postauksen kirjoittaminen oli yhtä tuskaa, sillä bloggerin kirjoitusjutska on 
lopettanut yhteistyön minun kanssa! Eli kun kirjoitan tätä tekstiä, tämä toosa ei rivitä tätä 
tekstiä oikein. Eli jos vain jatkaisin tätä kirjoittamista ilman omia ylimääräisiä enterlyöntejä,
niin koko teksti huitelisi tuolla sivupalkkien päällä. Kellään muulla samaa ongelmaa, tai 
ratkaisua tähän ongelmaan? Minun bloggaaminen voi saada nimittäin kriittisiä käänteitä jos
tämä ongelma ei pian ratkea. Pää hajoaa! Eli jos tämä tekstin jäsentely näyttää nyt ihan 
urpolta, se ei ole minun syy!

Nyt lähden vielä jatkamaan pakkailua! Huomenna Tampere, wihii! 


18 kommenttia:

  1. Jos teksti hyppelee ihan väärin niin kokeileppa sillaista helppoa kikkaa: Eli tekstiä kirjoittaessa valitse koko tekstikentää värjäämällä se ja painat oikean yläreunan valikosta nappia, jossa on T ja sellainen punainen raksi. Se poistaa tekstin muotoilun, eli poistaa kaikki muutokset ja sen jälkeen voit vapaasti tasata tekstin oikein.

    Toivottavasti ymmärsit tämän sekavan selityksen, mutta selitän kyllä uudestaan, jos on tarvetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kokeilin sitä ja jostain syystä sekään ei tehonnut tähän :s Teinköhän jotain väärin! Mielestäni ymmärsin ohjeet oikein. Löysin sen painikkeen mitä tarkoitit, ja silti se teksti ei muuttunut muuten miksikään kuin fontti vain. :s

      Poista
    2. muistithan värjätä fontin? Tai voit koko tekstin värjätä niin vois tehota? Jos ei niin sitten en osaa sanoa. :/

      Poista
    3. Joo muistin värjätä. Se ongelma nyt pysyi poissa kun tein postauksen, mutta lopussa tuli takaisin. Erikoista! Jospa mie tulisin sen kans nyt jotenkin toimeen :) Kiitos kuitenkin vinkeistä <3

      Poista
  2. Ei kannata lomalla stressata liikaa, välillä saa herkutellakin :) <3 Meiänkin Kerttu menee leikkaukseen ja mua pelottaa se ihan kauheasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta :) <3 Voih, mihin leikkaukseen teidän Kerttu menee? <3

      Poista
  3. Herkutellakin tosiaan saa ja välillä pitääkin, nimenomaan lomalla ;) Kauniita naisia ootte molemmat <3 Tsemppiä Kerttulin tulevaan leikkaukseen, pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä lomalla saa höllätä :) <3 Ihana Roosa, kiitos! pus <3

      Poista
  4. Voi sinua söpöläistä <3 Ja tiedän ton tunteen kun näkee jonkun kahden ja jutut natsaa heti yhteen. Mulle on käyny muutaman kerran niin ja heistä on tullut parhaimpia ystäviä minulle. :) Toivottavasti ratkiaa tuo bloggerin ongelma, tosi inhottava. :/ Ihanaa matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinnuu <3 Joo, olen itsekin yllättynyt että blogin kautta oon löytänyt niin samanhenkisiä ihmisiä. En olisi arvannut ku aloin uudestaan bloggaamaan. Muutama vuosi sitten kun pidin blogia niin en silloin kyllä löytänyt samallalailla yhteyttä oikein keneenkään blogin kautta. Höpöttelin tyyliin vain yksikseni. :D Tämä on kyllä sata kertaa parempaa! Joo yritän kyllä ratkaista ongelmaa, hermo vain meinaa pettää näissä tietoteknisissä asioissa jos näitä sillä nimellä voi kutsua. :D

      Poista
  5. oi nyt sinä Iinaseni nautit lomasta<3 ihania kuvia<3 hei mulla on kans joskus heittäny bloggeri häränpyllyä tekstin kanssa, aivan miten sattuu menny tekstit. Sitte oon tyyliin poistanu kaikki kuvat ja alottanu kaikki alusta...nii se on tainu alkaa pelittää:D ha. pusuja<3 ikävä sinua Iina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui en minä kyllä ala kaikkia poistamaan : DDDD Hullun hommaa! Ja voi sinnuu Paletsuikka <3 Nähdään kyllä kunhan kotiudun <3

      Poista
  6. ihania kuulumisia taas sieltä suunnalta♥ Nelli vaikuttaa kyllä tosi ihanalta typykältä, samoin sinä! :) toivotaan että Kerttulin leikkaus menisi hyvin, kyllä kaikki järjestyy!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli on kyllä ihan aarre <3 :) Ihana Tuuli kun aina piristät <3

      Poista
  7. Oli kyllä niin huippupäivä, ootan jo seuraavaa kertaa! <3 Kyllä Kerttuli saadaan kuntoon, älä huoli! :) Ja herkuttelu on lomalla ihan sallittua, näin mie ainaki itelleni uskottelen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin mukavaa!! <3 Ens viikonloppuna sitten whippii! <3 Joo kyllä miekin uskottelen, että herkuttelu on lomalla sallittua! Täällä vaikea olla herkuttelematta kun Tuomaksen äiti on niin uskomattoman hyvä tekemään kaikkea ihanaa syötävää <3

      Poista
  8. Mulla on sama ongelma tekstityksen kanssa :// ja on ollut aikaisemmin! Jossain vaiheessa vaan korjaantu, joten apua en osaa antaa :// ihana kuvia <3 ootte Nellin kanssa molemmat niin kauniita ja upeita!! Ja heii välillä saakin höllätä, älä murehdi nyt ruuan suhteen, nauti lomasta <3 toivon kerttulille paljon onnea :*<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä rasittava ongelma! Jospa se katoais molemmilta, toivotaan!! Ihana Emilia itse upeus siellä <3 Ajattelin ottaa oikeasti nyt rennolla asenteella tämän loman parhaani mukaan siis. :) Kerttuli ottanut onnet vastaan <3

      Poista