Toukkatorstai: alkuraskaus

Ihan hullua, miten nopeasti viikot vain kiitää ohi nyt raskauden toisella kolmanneksella. Tänään tuli täyteen 16+0, mikä siis tarkoittaa sitä, että neljäs raskauskuukausi on tullut täyteen. Enää kuukausi ja ollaan puolessa välissä! Jos nyt viikot kiitää ohi hullua kyytiä, niin sitä se ei todellakaan tehnyt ensimmäisellä kolmanneksella. Tämän toukkatorstain teema onkin se ah niin ihana alkuraskaus. Varoitus: Seuraava avautuminen ei ole kaunista luettavaa, joten jos suunnittelet raskautta, tai olet vasta saanut tietää olevasi raskaana, älä lue pidemmälle! Hox! Sinä Iina, joka kirjoitat tätä, jos vielä joku päivä haluat lisää lapsia, lue tämä ensin ja tee päätös vasta sitten. Tai jos varmasti haluat lisää lapsia, älä enää ikinä lue tätä. 

Alkuraskaus oli todellakin sitä aikaa, kun viimeistään ymmärsin miksi raskautta kutsutaan juurikin nimellä raskaus. Ei hehkeys, keveys tai autuus. En ole ikinä kokenut niin voimakasta kokovartaloremontin tunnetta kuin ensimmäisten raskausviikkojen aikana koin. 

Ennen kuin edes tulin raskaaksi, olin suhtautunut mahdolliseen raskauspahoinvointiin kevyellä kauhulla. En ole koskaan ollut hyvä käsittelemään tai sietämään huonovointisuutta, ja se onkin yksi suurimmista syistä miksi lopetin aikanaan kokonaan alkoholin käytön. Itseaiheutettu paha olo ei todellakaan ollut minun juttu! Huvittavaa onkin, että onhan raskaudestakin johtuva pahoinvointi osittain itseaiheutettua. Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Tätä taisin muutaman kerran keskellä vellomisen vähän itkunsekaisesti, tuskanryppy otsalla ja ääni väristen hokea. 

Minun raskauspahoinvointi nosti päätään jo siinä vaiheessa, kun en edes vielä tiennyt olevani raskaana. Mulla on ajoittain taipumusta kokea etomisen tunnetta hiuksista, joita lojuu paikoissa missä niitä ei pitäisi lojua. Eli ihan missä tahansa muualla kuin päässä. Ihmettelen edelleen miten olen opiskellut aikanaan parturi-kampaajaksi. Tämä hiusetominen oli tullut kuvioihin voimakkaampana, ja ajattelin sen olevan taas joku kausittainen juttu. Siitä ei mennyt kauaakaan, kun sain todeta tämän kausittaisen etomisen johtuvan raskaudesta. Tämä kevyt etomisen tunne muuttui hyvin nopeasti lamaannuttavaksi pahoinvoinniksi, jonka kanssa tulin erittäin huonosti toimeen. 

Ensimmäiset pari viikkoa koin olevani henkisen ja fyysisen myllerryksen vallassa. Totuus siitä, että kannan sisälläni uutta elämää oli samaan aikaan niin toivottu ja ihana asia, mutta myös niin jännittävä, että pelkästään sen ajattelu heitti mahalaukun ympäri. Tämä mullistus elimistössäni aiheutti sen, että normaali ruumiinlämpöni nousi useammaksi viikoksi sellaisiin lukemiin, missä tunsin olevani koko ajan kipeä. Sen lisäksi koin vellovaa pahoinvointia, joka alun vuorokausivaihteluiden jälkeen muuttui hyvin pian ympärivuorokautiseksi. Kuvitelkaa itsenne laivaan joka keikkuu samaan aikaan, kun kärsitte vuosisadan kaameimmasta krapulasta. Tältä minusta tuntui useamman viikon ajan. Pahimpina päivinä pelkkä puhelimen selaaminen teki pahaa. Alkuraskauteen liittyi myös nippu muita oireita, jotka jäivät tosin pahoinvoinnin ja väsymyksen varjoon. 

Muistan yhden työaamun, kun olin vielä alun tyhmyyttäni syönyt pakolla kaksi ruisleipää, vaikka kaikki teki pahaa. Nielin kuivat ruisleivät alas vedellä, koska muuten koko tehtävä olisi ollut mahdoton. Tilanne päättyi siihen, että istuin vielä viittä vaille kymmenen vessanpöntön vieressä valmiina oksentamaan, ja myymälä piti avata kymmeneltä. Jaksan edelleen ihmetellä, että tasan klo 10 myymälä oli avattu, ja mulla edelleen ruisleivät vatsassa. Niin hirveä kuin se olotila olikin, niin kertaakaan en lopulta päätynyt oksentamaan. Hatunnosto teille urheille naisille, jotka elätte pää pöntössä ensimmäiset viikot! Tai jopa sen koko yhdeksän kuukautta! Huh sanon minä!

Onnekseni jäin juuri pahimman pahoinvoinnin yllyttyä kesälomalle, jonka vietinkin yhtä neuvolakäyntiä ja muutamaa kirpputorin pöydän huoltoa lukuunottamatta vuoteen omana. Pahoinvointi ja lamaannuttava väsymys sai aikaan sen, etten jaksanut edes seistä kotona. Ainut mitä kykenin tekemään, oli maata sängyssä ja käskyttää Tuomakselle, että tuo jotain syötävää NYT tai taju lähtee. Olin kuin Notre Damen kellonsoittaja, kun möngersin aamulla kädet täristen niin kumarassa kuin ihminen vain voi tekemään smoothien, jonka hipsin äkkiä juomaan sänkyyn. Nukkumaan en pystynyt päivisin, koska olo oli niin häiritsevä jopa nukkumiseen. Kaikista ankeimpina viikkoina minunlainen yökyöpeli joutui laittamaan reilusti ennen yhtätoista yöunille, jotta olo ei mennyt siihen pisteeseen, missä itken silkasta kurjuudesta. Näin jälkikäteen voin vain todeta, että hitto soikoon, olihan se hirveää, mutta mie selvisin siitä! Kaikista pahinta oli se avuttomuuden tunne, kun pelkkä kaupassa käynti ja ruoan valmistus oli ylivoimainen tehtävä. Onneksi mulla oli maailman paras tuki ympärillä!

Kun pahoinvointi ja väsymys alkoi väistyä, aloin yökkimään kaikesta vähänkin epämiellyttävästä. Alussa yökin ihan vain kumartuessa, mutta nykyään se rajoittuu lähinnä inhottaviin hajuihin, tai niihin hiuksiin. Nykyään yökin enää muutamia kertoja päivässä, mikä tuntuu todella pieneltä. Siitä olen tyytyväinen, että yökkiminen alkoi vasta siinä vaiheessa kun pahoinvointi helpotti. Niiden kahden yhdistelmä olisi voinut ollut mielenkiintoinen. 

En voisi olla tyytyväisempi tämän hetkiseen olotilaan, vaikka olenkin kärsinyt koko viikon päänsärystä. Kaikki mitä nyt koen, tuntuu kuitenkin niin pieneltä verrattuna alkuraskauteen. Paljon sellaista, mitä olisin voinut vielä nostaa esille, jäi sanomatta. Raskauspahoinvoinnista voisi kenties kirjoittaa vaikka romaanin. Kiitos ja anteeksi jos jaksoit lukea tänne saakka! Syyt, miksi raskaana ollessa itkettää vaatii ihan oman postauksensa. Jos siellä on joku, joka kaipaa vinkkejä raskauspahoinvoinnin helpottamiseen, niin siitäkin on kertynyt kokemusta. Muitakin toiveita saa esittää!

Kuulemisiin!