Toukkatorstai: kun sain tietää olevani raskaana

Tänään polkaistiin käyntiin 16. raskausviikko, eli tasan 15 on tänään täynnä. Tämä on joka torstai ilmestyvän toukkatorstain ensimmäinen osa. Koska minun vointi ja oleminen on tällä hetkellä hyvin balanssissa, niin palataan ajassa taaksepäin heinäkuun loppuun, kun pissin tikkuun spontaanin kiireisesti ennen töihin lähtöä. Testaaminen oli niin spontaania, etten ehtinyt jännittää tulosta missään määrin, kunnes luulin nähneeni hyvin hennon toisen viivan. Olin katsonut monia kertoja, kun samanlaiset vauvakuumeiset, minun päässäni hulluksi tuomitut naiset testailee mahdollisia viivojaan Youtubessa. Vaikka niiden videoiden laajalla katselukokemuksella tiesin, että testini oli positiivinen, kyselin kuin vaistomaisesti Tuomakselle soittaen, että mitä tämä nyt tarkoittaa ja voiko tämä olla totta. Saatoinpa myös heittää pari viestiä hyvälle ystävälleni sekä äidille asiasta, mutta mitään en myönnä. Varsinkaan sitä kuinka sekaisin joku harmiton pissatikku voi ihmisen saada. Tuhlasin kaapistani toisenkin testin, jonka tulos ei jättänyt enää mitään arvailujen varaan. Kaksi punaista viivaa reilusti testiajan sisällä. 

Lähdin silti vielä epäuskoisena suihkun kautta töihin. Minäkö muka raskaana? Mahdollinen salaisuuteni kutkutteli vatsanpohjalla koko päivän. Olin napannut kotoa toisen pissatikuista mukaan, koska koin tarpeelliseksi katsastaa sitä päivän mittaan, jos se vaikka näyttäisikin väärin. Olin päättänyt sännätä heti työvuoron loputtua kuin salainen agentti apteekkiin ostamaan miljoona testiä lisää. Hillitsin itseni yhteen digitaaliseen testiin. Se ei jättäisi mitään arvailujen varaan. Sitä joko ollaan tai ei olla. En ole koskaan pyöräillyt niin nopeaa kotiin kuin sinä päivänä. Digitaaliseen testiin pamahti hyvin pian sana raskaana. Siinä se möllötti mitään kaihtamatta, toisin kuin aamuinen viivatesti, joka varovaisen heleästi vasta kuiskutteli, "vatsassasi kasvaa uusi elämä". Tässä vaiheessa ymmärsin tirauttaa pienen Niagaran onnesta, joka laukaisi loppupäiväksi ja yöksi hillittömän migreenin. Raskauden autuus ja onni sekä sen raastavimmat varjopuolet kohtasi sinä samaisena päivänä. Seuraavat kaksi viikkoa kävin ylikierroksilla, ja mietin tuskaisesti, että tätäkö se raskauden seesteisyys tarkoittaa. Yhtäkkiä koko elämä oli pysynyt näöllisesti ennallaan, mutta silti heittänyt niin ison kuperkeikan, ettei ne oman kodin seinätkään näyttänyt enää samalta. Sen paremmin en sitä tunnetta osaa sanoiksi pukea. 

Raskaaksi tulemisessa on ehkä hulluinta se, ettei mikään ole omassa arjessa muuttunut, mutta silti koko elämä on muuttunut. Heräsin joka aamu, menin töihin, elin arkea, ja samaan aikaan kannoin sitä kaikista suurinta salaisuutta sisälläni. Elefantti olohuoneessa, jota muut ei näe. Siinä vaiheessa tätä elefanttia olikin mielenkiintoista salata sieltä olohuoneesta, kun se alkoi olemassaolollaan heilutella kärsäänsä niin, että koin olevani kunnon olohuonerempan keskellä. Näihin alkuraskauden oloihin palaankin seuraavassa toukkatorstaissa, ja voi pojat! Niistä jos jostain onkin sanottavaa.