lauantai 10. tammikuuta 2015

Maailmantuskaa syleilevä

Jotkut ihmiset tuntuu olevan ohjelmistopäivitykseltään järkeviä, eikä heitä vaivaa liioin maailman pienet tai suuretkaan murheet ellei ne kosketa omaa elämää. Oman elämän kriisin keskellä he kykenevät kuitenkin ajattelemaan asiaa järjen kannalta kun suuremmalta surultaan kerkeävät. Onhan meillä kaikilla kipukohtamme, mutta miksi itse satun olemaan niitä ihmisiä keillä tuntuu olevan koko maailman murheet milloin niskan, milloin rinnan ja milloin pallean päällä. Koen, että olen jo pienestä saakka ollut yliherkkä ja reagoinut kaikkeen erittäin vahvasti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä ilmeni lapsena niin, että kiukun tai itkupotkuraivarin keskellä mulla tuli ikävä meidän koiraa, mummoa, pappaa, serkun kummin kaimaa ja kaikkia siltä väliltä.


Aloin miettimään tätä piirrettä itsessäni kun jouduin peittämään muutama päivä sitten kokonaan julkaisun, mikä näkyi Facebookin yhdellä koirasivustolla. Siinä nainen oli joutunut lopettamaan koiransa yllättäen. Kirjoitin viime syksynä tekstin missä puhuin kuolemasta. Sen voit lukea tästä! Joskus ajattelin, että kyllä täytyy olla sen verran vahva että pystyy kohtaamaan myös muiden huolet ja murheet. Myöhemmin olen todennut kuitenkin, että säästän itseni. Miksi minun täytyisi kantaa muiden, tuntemattomien ihmisten menetykset ja murheet kun tiedän jääväni miettimään niitä todella pitkäksi aikaa. Netistäkin löytyy paljon ihmisiä keillä riittää voimia pahoitella tapahtunutta sen kokeneelle, oikeassa elämässäkin riittää niitä ihmisiä. En väitä, että jos lähimmäiselleni tai ystävälleni tapahtuisi jotain ikävää, sulkisin silmäni ja ajattelin vain itsekkäästi omaa hyvinvointiani ja jaksamistani. Ymmärsin vain ettei koko maailman murheet ole minun tehtävä murehtia, varsinkaan kun olen alkanut tuntea siitä kovaakin taakkaa. Maailmasta löytyy aina myös pahuutta ja inhottavia asioita. Minun täytyy ymmärtää, että köyhät ei vähene itkemällä eikä sairaat parane murehtimalla. On asioita mille en voi yhtään mitään, vaikka seisoisin päälläni ja huutaisin.


Minua on kehoitettu jo monta vuotta hengittämään. Se tuntuu olevan harvinaisen vaikeaa joskus. No kyllähän minä hengitän ja hengissä pysyn, mutta sellainen syvä rauhallinen hengitys on monesti muuttunut pinnalliseksi hengittelyksi. Varsinkin näinä pimeinä vuodenaikoina se hengittäminen isolla h:lla on välillä vaikeaa. Kuka on keksinyt laittaa kaamossynkistelijän ja herkän ihmisen samaan pakettiin?!


Joku sanoi joskus, että on ihmisiä keiden pitää kokea asioita kantapään kautta, jotta he osaisivat auttaa muita. Olen kuulemma sellainen ihminen, joka osaa auttaa. Olen nuorempana sukeltanut syvällä, joskus happi on hetkellisesti jopa loppunut. Olen kuitenkin nähnyt paljon sukellusretkilläni ja ennen kaikkea oppinut. Oppinut sukellus sukellukselta miten täällä maailmassa ollaan ja eletään. Minut on pyyhkäissyt matalaksi maailman pahuus ja epäreiluus muiden ihmisten kokemusten kautta. Joskus jopa koen muiden tuskasta enemmän tuskaa kuin omastani. Jään kierimään muiden suruun vielä silloinkin, kun he itse ovat selvinneet surustaan. Haluan tuntea syvää empatiaa muita kohtaan, koska se on rikkaus, mutta minun täytyy oppia vetämään siihen myös joku raja. 


Toivon tämän uuden vuoden antavan minulle lisää viisautta ja itsesuojeluvaistoa. Haluan olla edelleen se, kenelle on helppo jakaa ne surullisetkin tunteet. Haluan kuitenkin oppia enemmän uimista, vähemmän sukeltamista. Haluan oppia kellumaan! Kellumaan vaahtokarkeissa, kermavaahdossa, glitterissä ja muumilimpsassa (koska se on vaaleanpunaista). Haluan hymyillä enemmän, rypistää otsaa vähemmän. Haluan oppia hyppäämään jättimäiseen suojeluskuplaan maailmantuskaa suojaan, ja oppia näkemään asioiden valoisan puolen. Haluan päästä eteenpäin ihmisenä ja oppia hengittämään vaikka sukeltaisin.

Jos joku nyt säikähti ettei mulla ole kaikki hyvin, tai olen jotenkin ankeassa tilassa, niin ei. Minulla on kaikki hyvin, mutta joskus tekee hyvää miettiä maailmaa vähän syvemmästä perspektiivistä! ;)

Mitä ajatuksia tämä postaus teissä herätti? Löytyykö muita herkkistyyppejä? 
 

29 kommenttia:

  1. vauuu.. kaunis kirjoitus Iina<3 ihanasti käsittelit asioita! täällä myös yksi herkkis..ihastuttava olet kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Paletsu <3 Herkkiksenä on hyvä olla :)

      Poista
  2. Kuulostaa vähän turhankin tutulta, osa tosta sun tekstistä oli kuin suoraan mun ajatuksista. Mä oon myös yrittäny hellittää tosta kaikesta edes hieman ja oon siinä osittain onnistunukin, mutta kuten sanoit, ei se oo aina niin helppoa ja yksinkertaista. Pikkuhiljaa kuitenkin, vaikka toisaalta oon kyllä ihan mielettömän kiitollinen siitä, että oon näin empaattinen ihminen :) Ei sen empaattisuuden välttämättä aina vaan tarvis kaikissa tilanteissa puskea esiin niin rajusti :D

    Ihana ajatuksia herättävä postaus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pitäisi valita tällainen empaattisuus muita kohtaan tai täysi kylmyys, niin valitsisin AINA empaattisuuden. Se on hieno ja arvokas piirre ihmisissä. :) Toki joskus ottaa koville olla niin empaattinen. Ihana että sait jotain irti tästä! <3 Uskon että ikä tekee jossain määrin tehtävänsä ja jokainen meistä oppii käsittelemään niitä ylipursuavia tunteita muiden suruja kohtaan.

      Poista
  3. Ymmärsin tämän tekstin ajatuksen täysin. Sen, miten ihminen voikaan ajautua miettimään toisen jaksamista tai pahaa oloa niin paljon, että unohtaa omansa. Mutta se lopputulos mihin itsekin päädyit, on helpottava. Liiallinen empatia kuluttaa vaan omia voimavaroja, ja uskoisin itte sen vähentäminen on vain terveellä tavalla itsekästä. Sillä vaikka välttäisimme kuinka toisista, emme saa unihtaa itseämme. Ihana teksti jälleen, herätti paljon ajatuksia ja mukaan tarttui itsellekin uusia toimintatapoja ja ajatusmalleja tulevaa varten ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit mitä hain, eli avain olisi oppia sitä sellaista terveellistä itsekkyyttä! Kiitos, sain selkeän ajatuksen sille mitä hain. Mulle käy monesti niin, että unohdan omat asiat kun jään miettimään liiaksi muiden suruja ja huolia. Ihannetilanne olisi juuri se, että osaisi välittää mahdollisimman paljon toisista kuitenkaan stressaamatta sitä liikaa. Ihana Maikki kun avasit myös minulle lisää tätä asiaa! <3

      Poista
  4. Mie oon kans tosi herkkä, samanlaisia ajatuksia!

    VastaaPoista
  5. VAUU MIKÄ TEKSTI MURU<33 Pystyn samaistumaan niin paljon tähän- sillä oon juuri samanlainen :s Saatan itkeä jos katson telkkarista jotain surullista ohjelmaa/tapahtumaa :s tunnen surua sen toisen puolesta vaikka se on hei tvohjelma. Oon onneksi päässyt tässä myös eteenpäin :) Ja tiedätkö nään sut hyvinkin empaattisena ihmisenä- se vaan huoku susta silloin kun nähtiin ihan oikeasti ja myös blogistasi olen saanut sen kuvan <3 Olet vain niin ihastuttava ihminen <3 Ja mitä kuviin tulee- ihania! Upea neule<33 pus!! TUU OULUUN JO!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua Emilia <3 Oot kyllä sellainen tapaus, että jokainen voisi ottaa mallia. :) Tuollainen piristysmaximus! <3 Itsekin itken monesti telkkaria katsoessa, mutta pahimmat empatiat saa oikeat ihmiset ja surulliset tilanteet. Ihana kuulla miten oot kokenut minut silloin pikaisesti kun tavattiin. <3 Hih äiti antoi mulle tuon neuleen just ennen kuvauksia. :D Tykästyin kans! <3 PUUUUSSS MIE TAHON TULLA JO OULUUN! <3

      Poista
  6. Vautsi miten hienosti kirjoitettu!!! Täältä löytyy myös toinen herkkis! :)

    VastaaPoista
  7. olipa hienosti kirjoitettu teksti ja ihana kurkistaa vähän siunkin ajatusmaailmaan<3 itse olen välillä ihan samanlainen että murehdin kaikkea ja olen ennenkaikkea hyvin empaattinen ihminen, mutta sehän on tosiaankin vain rikkaus että osaa kuunnella ja asettua toisen asemaan vaikeissakin tilanteissa :). mutta muista tosiaan välillä hiukan rentoutua ja hengittää, maailmassa tapahtuu paljon pahoja ja ikäviä asioita, mitkä saattavat ahdistaa, mutta niille ei vaan yksi ihminen voi tehdä mitään :( olet ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Tuuli <3 Empaattisuus ihmisissä on kyllä yksi suurimpia hyveitä, kunhan sen osaa sitten itsensä kanssa käsitellä. Yritän kovasti hengittää ja rentoutua, teen sitä nytkin parhaillaan lämpimän viltin alla kun kävelimme treffi-illasta poikaystäväni kanssa kotiin. Ulkona oli jäätävän kylmää! Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  8. Vaude mikä postaus, ihana sinä<3 Ja siis, tämä teksti osui aika nappiin itselleni, koska olen juuri samanlainen tässä asiassa kuin sinä. Olen niin herkkä muille tapahtuneille pahoille asioille, etten lue oikeastaan edes uutisia, koska en kestä lukea miten esimerkiksi jokin lapsi on kuollut tai jotain muuta kamalaa tapahtunut. Tämäkin aamu mennyt miettiessä, kun luin jostain tuolla huitsikuusessa asti olleissa talvimyrskyistä, missä pikkulapsia ja eläimiä on kuollut ja jäin miettimään jopa niitä paleltuneita kanoja!!!. Omat elämän kärsimykset eivät tunnu juurikaan missään (tai siis niitä ei mieti eikä murehdi), mutta muiden jutut tuntuu aivan kamalilta ja niitä ei haluaisi edes ajatella, kun niitä jää vellomaan pään sisälle. Muutama päivä sitten luin netistä jonkun tuntemattoman tekstin, missä jollekin oli tullut keskenmeno rv29 ja surin sitä varmaan 2 tuntia :D huhh. pitäisi vähän hellittää välillä pahojen asioiden murehtimisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasmina <3 Vooooi oot kyllä niin suloinen! Jäätyneet kanat ja kaikki <3 Ja kauheita nuo keskenmenot, varsinkin noin pitkällä. Koitetaan ottaa molemmat rennosti, ja jos ei muuta niin jätetään lukematta ne kauheat jutut. Itse kauhistelen monesti kadonneita ihmisiä ja se tuo mulle usein kylmiä väreitä kun mietin, että jonkun lähimmäinen jossain eikä tiedetä missä. Kyllähän sitä voi vetää murhetta ihan melkein mistä tahansa, mutta parempi opetella nauttimaan mieluummin elämästä. :)

      Poista
  9. Vau, kaunis ja taitava teksti Iina!! Ja aivan ihania kuvia susta, sopii jotenkin tähän postaukseenkin loistavasti <3 Oon ite kans hyvin herkkä ihminen ja tunnistin kyllä sun ajatuksista omiakin tuntemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Ihana kuulla näin ihanaa palautetta. :) Herkkyys ei ole onneksi paha asia <3

      Poista
  10. Sie oot tosi taitava kirjoittaja, älyttömän hyvä teksti! <3 Ja voi hyvänen aika miten monta kuvaamaasi tunnetta tunnistin myös itsestäni! Mie olen kans ollu aina yliherkkä ihminen, joskus tuntuu että kannan koko maailman murheita harteillani - sekä toisten että omia. Reagoin myös kaikkeen aina tosi vahvasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nelli <3 Mie oon just sellainen myös, kuten luitkin. Onneksi meitä herkkiäkin tarvitaan. :)

      Poista
  11. miellyttävää tekstiä lukea :) Muista joskus olla vähän itsekäs ja laita itsesi ykköseksi ! <3 Ei ne maailman murheet muutu tai hoidu sillä, että kannat niitä mukanasi .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oot kyllä niin oikeassa ja näin aion tehdä useammin! :)

      Poista
  12. Ihanasti oot kirjoittanut omia tuntemuksia. Minun mielestä ei ole väärin surra toisten puolesta, mutta joskus tuntuu että on niitä omiakin murheita enemmän ettei kykene kerta kaikkiaan olla kaikkien suruverkostona. :) Mä oon kans herkkis-tyyppiä, välillä joskus pelokas kohtaamaan asioita. :) Ihanat nämä kuvat, oot niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna. :) <3 On totta, että joskus on niin paljon myös itsellä mietittävää ettei edes hoksaa miettiä muita. Mutta silloin kun itsellä on kaikki hyvin, niin monesti huolettaa sitten muiden asiat. Joku tolkkuhan tähän olisi tultava. :D Itsekin olen pelokas kohtaamaan itselle uusia ja vieraita asioita. Herkkis mikä herkkis!

      Poista
  13. Tää oli kyllä niin pysähdyttävän hienosti kirjoitettu teksti! <3 Ihan samoja asioita eilen pyörittelin mielessä, joten tää oli kuin suoraan mun ajatuksista. Itse olen myös herkkä ja usein miettinytkin, että voi kun voisi olla tuntematta kaikkea niin vahvasti. Herkkyyden kanssa pitää vain oppia elämään juuri kuten kirjoitit ja mitä empaattisuuteen tulee niin se on piirre jota arvostan myös muissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Heidi <3 :) Mikä yhteensattuma, että olet itsekin pyöritellyt mielessä samoja ajatuksia. Itsekin aina joskus mietin, että miksi pitää tuntea kaikki niin syvästi ja tuskallisesti, mutta toisaalta se on taas rikkaus. Itse arvostan myös muissa ihmisissä suuresti empaattisuutta. :)

      Poista
  14. Aloitin vasta lukemaan blogiasi ja voin kyllä täysin samaistua tähän tekstiin. "Joku sanoi joskus, että on ihmisiä keiden pitää kokea asioita kantapään kautta, jotta he osaisivat auttaa muita"- ilmaisu on aivan loistava, olen itse kärsinyt kohta 5 vuotta masennuksesta ja että pystyy ymmärtämään sitä toisen tuskaa, koen välttämättömäksi sen, että itse on käynyt ne samat asiat läpi. Kun aloin parantumaan, halusin auttaa niitä jotka tarvitsevat apua. Itken monesti sitä, etten ole pystynyt tai voinut auttaa jossain tilanteessa, vaikka itse olenkin vielä sisältä ihan rikkinäinen. Empaattisuus on yksi maailman tärkeimmistä asioista, mutta liiallisuudessaan se on myös todella tuhoava. On mahtavaa, että pystyy osallistumaan toisen suruun, mutta siitä surusta on myös opittava pääsemään irti. Opiskelenkin tällä hetkellä lähihoitajaksi, ja toivon todella, että vielä jonain päivänä olen niin vahva, että pystyn auttamaan ja olemaan siellä, missä minua tarvitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa Jenna, että tulit jakamaan sinun tuntemuksia tästä aiheesta tänne. <3 Oot ihan hirmu rohkea! Nostan hattua sulle kun masennuksenkin keskellä sulla on niin suuri halu auttaa toisia. Muistathan kuitenkin, että vaikka mitä tekisit, aina et voi auttaa. Jokaisen kun täytyy kulkea polku pimeään yksin. :) Tsemppiä sulle tosi paljon, uskon että oot vahva nuori nainen ja pystyt auttamaan monia ihmisiä elämäsi aikana!! <3

      Poista