Aito aamu

Saatoinpa eilen mainita vähän harmissani äitilleni, että kun aukaisen suuni blogissa niin lukijoita katoaa. En tiedä yhtäkään bloggaajaa ketä ei oikeasti vähän kiinnostaisi uusien lukijoiden tuleminen tai niiden pois lähteminen. Äitini ihmetteli aidosti, että mitä se haittaa? Itsellehän sinä sitä kirjoitat. Silloin tajusin mikä tänne tulemisessa silloin tällöin kitkaa. Monet blogit on nykyään viimeisen päälle hiottuja kuvia, kiiltokuvamaista elämää ja täydellisyyden hipomista ulkoasussa. Minusta tuntuu etten yllä tällaisen blogimaailman tasolle. Ei minusta ole siloittamaan elämääni tai itseäni. Ei minusta ole peittelemään, että olen maailman laiskin tiskaaja ja meillä juoksee kotona muitakin lemmikkejä kuin kaksi koiraa ja kissa, nimittäin villakoiria. Jätän tavaroita kuin kakka koiran pyllystä ympäriinsä, ja lopulta siivoilen itse omia jälkiä. Olen sottapytty ja laiskiainen! Ei se poista silti sitä faktaa, että rakastan kaikkea kaunista ja tykkään kauniista kuvista.

Mitäpä jos oikeasti alkaisin kirjoittaa blogiani aidosti itselleni? Muistoiksi kesästä, syksystä, talvesta ja keväästä. Muistoksi elämästä! Mitäpä jos unohtaisin sen iänikuisen stressin siitä miten kaiken pitäisi olla täydellistä. Levittäisin käteni ja myöntäisin, että tällainen olen enkä oikein muuksi muutu! Juhlia järjestäessä löysin itseni taas kerran raivohulluamasta, koska kodin pitää näyttää siltä tältä ja tuolta. Pyykit piiloon ja kaikki sotku piiloon! Tuomas totesi minulle, että mekin ollaan ihmisiä. Ai niin, niinpä me ollaankin. Ja niin on meidän vieraatkin. Yhtä paljon kuin en tiedä yhtään bloggaajaa ketä lukijamäärä ei kiinnosta millin vertaa, niin en tiedä yhtäkään täydellistä ihmistä.

Minkä kuvan haluan ihan oikeasti itsestäni antaa? Aidon. Siihen kuuluu hauskat asukokonaisuudet joka aamu koiria ulkoiluttaessa. Tukka pörrössä, ensimmäiset vaatteet kiskaistuna päälle, toinen koira kainalossa ja toinen talutettavana koen olevani aidosti ja oikeasti oma itseni. Halusin muistaa tämän päivän aamun, koska pohjoisemmassa Suomessa on sadellut jo lunta. Pian väistyy syksyiset maisemat ja saadaan nautiskella lumesta. 

Aion edelleen ottaa blogiini kauniisti aseteltuja ja harkittuja kuvia, mutta vapaudun ikuistamaan minun oikean elämän tänne. Ei minun elämä ole mitenkään ihmeellistä, vaan ihan tavallisen nuoren naisen elämää hyvineen ja pahoineen päivineen. Sitä tarinaa haluan tänne ikuistaa, jotta voin sitten joskus muistella itsekin niitä päiviä mitä ikuistamattomana ei välttämättä edes muistaisi.