torstai 14. elokuuta 2014

Romanttinen lettinuttura


Olen täysin hullaantunut rentoihin letteihin, nutturoihin, lettinutturoihin ja kaikelle siltä väliltä. Pidän niiden huolettomasta, luonnonlapsimaisesta ilmeestä, jonka voisin kuvitella suoraan auringonkukkaniitylle kellohelmaisen mekon kanssa! <3 Kampaukseen juuri oikeaa tunnelmaa tuo auringon kanssa kilpaa hapsottavat yksittäiset hiukset, aivan kuin lämmin kesätuuli ja niityllä kirmatut askeleet olisivat halunneet antaa oman hennon kosketuksensa kampaukseen. Runollista tai ei, näin mie ajattelen tästä "luomuksesta".Harmi ettei ollut tilaisuutta myös kuvata kyseisissä maisemissa, vaan saamme tyytyä varsinaisen huonolaatuiseen Ipadin tekeleeseen. Minusta se tuo kuitenkin kivaa rosoisuutta, joten sillä mennään! :)

Samalla kun sain kihartaa Minnalle ponkkarikiharat, annoin myös luvan syyhyäville letityssormilleni väkertää kyseisen kampauksen. Tai siis Minna oli ihana kun jaksoi olla kampauspäänä! Huomenna tekin pääsette näpläämään lettiä, sillä huomisessa postauksessa saatte ohjeet, miten kyseinen kampaus tehdään! ;)

Kuten huomaatte, olen hurahtanut nyt ihan tyystin näihin kampauksiin. Toivon ihan aidosti, että ihan jokainen teistä voisi saada aina jostakin kampauksesta jotain vinkkiä. Siksi pyydänkin, että heti jos meinaa mennä täysin yli hilseen niin hihkaisette! Minusta jokainen on ansainnut joka päivä hyvän tukkapäivän! Tai ainakin mahdollisuuden hyvään tukkapäivään. Joskus on kiva olla mörkötukalla, minustakin. :) Liian usein vain sanotaan, että kun en osaa tehdä mitään kivaa! Minäkin olen oppinut itselleni ja myöhemmin myös muille laittamaan kampauksia harjoittelun tuloksena. En edelleenkään voi sanoa olevani hirmu taitava, mutta koen, että saan luotua jotain kivaa itselleni ja muille. Se on tärkeintä! Ei mitään kannata ottaa liian vakavasti. Ja kampauksessa jos missä voi mennä vikaan! Se ei haittaa! Kampauksen voi aina purkaa ja yrittää uudelleen! Kampauksissa ei ole myöskään rajoituksia. Jos oletkin alkamassa tekemään jotain mistä tuleekin lopulta jotain ihan muuta, voi sekin olla hieno ja varsin käyttökelpoinen! Älkää siis luovuttako, mie uskon teihin kaikkiin! :)

Itselläni on tälle päivälle suunnitelmissa siivousta, ja ehkä käyn myös pienen mutkan sosiaalistamassa Kerttulia kaupungilla. Ulkona on nimittäin alkanut mennä jo aika hienosti. Silloin kun Kerttuli tuli meille, ulkona käyminen tuntui melko epätoivoiselta. Asioita ei saatu kunnolla toimitettua kun häntä oli niin syvällä koipien välissä. Tällä hetkellä häntä on jo hyvin usein pystyssä! Tuntuu hyvältä kun toinen kehittyy. :) Katsotaan kuinpa paljon saan todellisuudessa tänään aikaiseksi, olen nimittäin todella tukkoinen, enkä ota selvää onko tämä allergiaa vai puhdasta flunssaa. Jospa siivous auttaisi! Olen pölylle allerginen ja meillä on täällä muutama pölypalleroinen! :D

Nauttikaa päivästänne, vetreyttäkää sormianne ja valmistautukaa huomiseen lettikampaukseen hengittelemällä jo valmiiksi syvään! ;) Hyvä siitä tulee!

8 kommenttia:

  1. vaauuhh aivan ihana !! tommosia kun osais itellekki värkätä tähä lusuun tukkaan! oot niin taitava<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana<3 Ei sulla mikään lusu tukka ole, liukas vain :))) Mutta paksu! Tämä näyttäis niin upealta myös sulla!!

      Poista
  2. vautsivauu<3 Osaisinpa minäkin tehdä itelle tuollaisia upeita kampauksia <3
    Ps. sun blogi on aivan ihana! Ihan ehdottomasti jään seurailemaan :) uusi lukija siis ilmottautuu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiik Emilia ihanaa<3 kiitos! Piristit kyllä kovasti minun iltaa :))) Ja tervetuloa uusi ihana lukija!!<3

      Poista
  3. Aivan ihana nuttura! Kunpa minäkin osaisi! <3 on muuten ihana blogi, sait uuden lukijan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kiitos <3 tervetuloa joukkoon! Käyhän huomenna kurkkaamassa! Huomenna tulee kyseisestä kampauksesta tutorial :)

      Poista
  4. Wau tosi upee toi kampaus! :) Mielelläni haluisin saada ohjeet ja päästä kokeilemaan sitä! Ja sulla on aivan ihana toi banneri, tykkään kovasti! :3

    http://miraellaa.blogspot.fi

    VastaaPoista