lauantai 2. elokuuta 2014

Kuulumisia


Muutaman päivän blogihiljaisuuteeni on maailman ihanin syy, sillä olen saanut tällä hetkellä reissutyötä tekevän rakkaani ja hänen äitinsä tänne meidän kotiin. <3 On ihanaa kun on elämää ympärillä kahden viikon ylhäisen yksinäisyyden ja rauhan jälkeen. 

Muuten päiväni on kulunut pitkälti töissä, mutta nyt saan levätä seuraavat pari päivää. Kerttulilla alkoi tänään kunnolla juoksut ja niitä ollaan nyt täällä ihmetelty. Kerttuli ihmettelee eniten vaaleanpunaisia pöksyjään ja Martha on kateellinen, koska hän ei nyt tarvitse pöksyjä. Ja kyllä, ainakin Martha rakastaa omia juoksupöksyjään. :D 

Joku on saattanut huomata blogin oikealla reunalla, että blogini on yhteistyössä parturi-kampaamo LOOKssin kanssa. Tämä yhteistyö tuntuu varsin sopivalta minulle, sillä olin opiskeluaikanani LOOKssissa työharjoittelussa, ja pidän kyseistä parturi-kampaamoa ajanhenkisenä ja tyylikkäänä, joka panostaa työn laatuun ja asiakaspalveluun. Olen onnellinen kyseisestä yhteistyöstä, koska tuntuu että saan tällä tavalla kantaa edes pienen palan omaa ammattiani mukana blogini kautta. :)

Nyt jatkan lauantai-illan viettoa. Lähdemme koko kööri koirineen päivineen käymään minun kotikotona. <3

Mieluista lauantai-iltaa myös teille!! 

5 kommenttia:

  1. oii oot kaunis<3 tuli huvia kuvia näistä!! oi nauti rakkaistasi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos kaunokainen <3 Tuli tosiaan ihanan kesäisiä :) kiitos kuvien näpsijälle! ;) nautin kyllä ja ny ne on jo lähtenny yhyy!! :(

      Poista
  2. Ihanasti sulla hiukset :) Olet upea, häikäisevä kerrassaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voih kiitos sinä ihana <3 tulinpa onnelliseksi :)

      Poista
  3. Lovely photos!

    http://beautyfollower.blgospot.gr

    VastaaPoista