perjantai 30. lokakuuta 2015

Rakkausloma Helsingissä












Vietimme muutama viikko takaperin melkein jo perinteeksi muodostunutta syksyistä pariskuntareissua Helsingissä. Tai en tiedä voiko sitä perinteeksi vielä kutsua, kun kerta oli nyt vasta toinen. Tästä voisi silti tulla erityisen kaunis perinne! Tuomas hukuttaa minut romanttisiin yllätyksiin ja minä hihittelen tyttömäisesti siitä hämmennyksestä ja ihastuksesta. 

Viime vuonna Tuomas yllätti minut paria päivää aiemmin ilmoittaen, että lähdemme Helsinkiin katsomaan balettia. Tällä kertaa tiesin yllätyksen jo aiemmin, kun Tuomas puoli vuotta sitten hankki meille yllätyksenä Haloo Helsingin keikalle liput. Itse Helsingin päässä odottikin se kiherryttävin yllätys; sviitti ylimmässä kerroksessa, ruusu ja suklaata. En ehkä kestänyt! Ja jos joku nyt miettii siellä, että kehtaakin kehuskella, niin kyllä kehtaan! En aio vaieta onnesta! Mulla on erityisen ihana mies!

Minun oli melkein pakko tulla oksentamaan kaikki tämän reissun kuvat juuri tällä sekunnilla tänne, koska illalla hyppään junaan matkalla uudemman kerran Helsinkiin, tällä kertaa matkaseurana Nelli! Lähdemme sinne tyttöreissuileen ja päälyileen Indiedays Inspirationin päivätapahtumaan. Tulkaa veteleen hiasta jos näytän tutulta, olisi niin kiva tutustua! Reissuun sisältyy lisäksi hyvin syömistä, shoppailua ja rentoa yhdessäoloa! En millään meinaa jaksaa enää odottaa että lähdetään!

Kuinkahan outoa olisi mennä jo juna-asemalle nököttään...



14 kommenttia:

  1. Oi, tuollainen olisi kyllä aivan ihana perinne! :) Ja tottakai saa kehua, ihanasti tehty siun poikaystävältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteet on kyllä aina kivoja! Tämä erityisesti :) Totta puhut! Ihana hän onkin :)

      Poista
  2. Voi että miten ihanan kuulosta! Loistava perinne! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä Tuomas osaa yllättää! Ihanalta kuulostaa ja näyttää :) Luksusta arjen keskelle! Heii ja tosi kiva että pääset mukaan indiedaysin päivätapahtumaan, siellä oli kyllä mukavaa! Ja paljon ihanaa syömistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiiih niin ihanaa kun oot taas täällä blogimaailmassa! :) Oli kyllä mukava piipahtaa, näki useamman bloggaajan ketä itse seuraa. :)

      Poista
  4. Aivan ihanalta sekä näyttää että kuulostaa teidän reissunne <3 Kyllä tollaisesta saa kehuskella ;)

    VastaaPoista
  5. eikä aivan ihanalle kuulostaa<3

    VastaaPoista
  6. ootko lopettanu bloggaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole :) Nyt on vain tullut pidempi tauko postauksissa.

      Poista