tiistai 22. heinäkuuta 2014

Martha Adalmina




 

Martha tulee olemaan esillä blogissani luultavasti vähän väliä. Elämme tämän koiraneidin kanssa valehtelematta symbioosissa. Martha (tuttavallisemmin Maattu) on minun ensimmäinen koira, josta haaveilin pitkään. Sain Maatun elämääni viime kesänä, ja neiti on nyt vähän päälle vuoden ikäinen. 

Maattu on suuri osa minua ja minun elämää. Minne menenkin, tulee Martha mukana. Siis sallituissa rajoissa! Viime keväänä kävimme tokossa yhdessä, ja toivon meille yhteisiä harrastuksia vielä jatkossakin. Martha on minun elämän ja arjen suuren suuri valo, ja tulee varmasti aina olemaan se THE KOIRA mulle. Meillä vain natsaa niin hyvin yhteen! :)

Muutama viikko sitten hankimme Marthalle chihukaverin, Kerttulin. Kerttuli on ollut meillä niin vähän aikaa, että ujostelee vielä kovasti emmekä ole päässeet vielä kunnolla tutuiksi. Kerttuli on Marthaa viisi kuukautta vanhempi. Tästä varsin hurmaavasta tapauksesta tulen tulevaisuudessa kertomaan lisää, heti kun itsekin olen viisaampi. Meillä on Kerttulin kanssa mielenkiintoinen ja varmasti kasvattava matka edessä, jotta saamme luotua yhtä sujuvan kommunikoinnin kuin meillä Marthan kanssa on. Sitä innolla odottaen! Onneksi olen saanut kuitenkin jo hieman "maistiaisia" siitä, millainen koira Kerttuli on. Olen varma, että hänestäkin kehittyy vielä mahtava ilostuttaja meidän pieneen eläintalouteen! Onhan hän jo nyt keksinyt mukavia kommelluksia yhdessä Maatun kanssa. Saan vielä sydänkohtauksen joku päivä seuratessa tyttöjen metkuja! :D Eilen kirjoitinkin blogini facebook-sivuille siitä kun tytöt oli löytänyt minun migreenilääkkeet! Käykäähän lukemassa sieltä ja tykkäämässä sivusta ;) Julkaisen siellä välillä materiaalia, mitä blogista ei löydy. Facebook-sivuille pääset TÄSTÄ!

Mukavaa päivää kaikille! Rovaniemellä paistaa aurinko ja minä ainakin hymyilen!

2 kommenttia: